Kangasalta terveisiä

Oli hyvin koiramainen viikonloppu Kangasalla. Lauantakipäivänä oltiin kaverin kanssa Tamskin järjestämällä Salme Mujusen saalisviettikurssilla, ja tänä aamuna piipahdettiin saksanpaimenkoirien päänäyttelyssä. Kirjottelen kummastakin huomenna enemmän (on vähän myöhä), mutta pistän kuvan hommaamistani koirajutuista. Seuraava koiratapahtuma lienee Tuire Kaimion luento Helsingissä syyskuun alussa, jos en paukkaa käppänöitten erikoisnäyttelyyn Kangasalle elokuun lopussa. Mä saatan hurahtaa tähän koirailuun, nimittäin noihi päiväkursseihin varmaan voi jäädä koukkuun.
Eihän sitä koiraa vielä ole, mutta sama kai se on, missä vaiheessa kannan tarvikkeita kotia. Lisää kirjojakin on muutama, niitä kuvaillaan ajan myötä (oikeastaan sitä mukaa, kun saan luettua). Tässä on nyt Happy Dog -merkkinen perushihna, lenkki on ihanan viuletti ja sen juuressa on ylimääräinen lenksu, että saa tarvittaessa puolet lyhennettyä. Mittaa 2,20m. Sitten on Multi-Clicker -naksutin, jonka äänenvoimakkuutta voipi säätää kolmelle eri tasolle. Luulen, että se alinkin taso riittää ainakin sisätiloissa. Sen hommasin ihan vain teknistä harjottelua varten, että on ajotus ees jotain sinne päin, kun vuhve tulee. L-kokosen punasen Kongin hommasin pentua varten, saapi sillä alotella. Oletettavasti tulen syöttämään pääateriat Kongeista. Vissiinkin tarvii opettaa fifi syömään ruokakupistakin, mutta suurimman osan aterioista saapi kaivaa itse. Koirien käytöskoulu -dvd on suomenkielinen positiivisen koirankoulutuksen perusleffa, jonka ihan mielenkiinnosta nappasin mukaani.

~ kirjoittanut lintulainen on Sunnuntai, 3/8/2008.

3 vastausta to “Kangasalta terveisiä”

  1. Ja mistähän mahdoit ostaa ko. tuotteet =)

    http://www.dogwit.fi

  2. Oon kyllä vähän muuten pettynyt ettei täällä missään ole linkkiä mun sivuilleni tai blogiini…

  3. Kuis mä oisin voinu laittaa, nääs oisit saanu tietää tästä blogista liian aikaisin :D Nyh on asia korjattu :)

Jätä kommentti