Maailman paras koiranpeti

Kah kun ei ole tullukaan aikoihin kirjotettua! Mutta toisaalta ei ole ollu mitään kirjottamisen aihettakaan (ei siis mitään valitettavaa )

Rimin kanssa ei oo tehty yhtään mitään erikoista. En oo opettanu sille yhtään mitään uutta, on vaan käyty kävelyllä ja ihmetelty aikuistumista. Muura-muura-hainen siis meilläkin. On Mr. Hyde -päiviä ja sitten on Dr. Jekyll -päiviä, jälkimmäisiä onneksi enemmän. Rimi nostaa jalkaansa kun muistaa, mutta ei se vieläkään merkkaile, tiedä sitten että jos se aikoo sen alottaa ni koska se on meinannu? Ei sillä että mua erityisesti kiinnostais sen takia pysähtyä jokasen lyhtypylvään ja puun juurelle, mutta ku uroskoira on nii sillä on uroksen tavat.

Me on hyvin hyvin hyvin vähän tehty Rimin kanssa nyt semmosta, että sisälle tultaessa tiputan avaimen lattialle ja Rimi ottaa sen suuhunsa. Ei tarvi kantaa eikä pitää eikä antaa käteen eikä irrottaa käskystä, mutta nostaa täytyy. En sitte tiedä oliko seurausta siitä vai Rimin luontaisesta taipumuksesta kerätä aivan kaikki mahdollinen ulkoa suuhunsa, mutta eilen se pelasti mun kämmekkään kun se tipahti ulko-ovella taskusta. En ois huomannu sen katoamista ennen kun sisällä vasta, mutta Rimi oli noukkinu sen ja kanto ulkoa sisälle Hurjan kahen metrin matkan. Ensin en edes tajunnu mitä sillä oli suussa, mutta sitten ku tunnistin pidin sille pienet bileet Mä luulen, että se kanto sen vaan itelleen leluksi, mutta ihan sama kun kohde oli oikea ja ajatus erinomainen.

Tässä tulee nyt sitten pari kuvaa Rimin uudesta sängystä, kun ei ole kerta mitään kirjotettavaa. Olin ainaki koko päivän pois ja ku pistin vähäks aikaa pitkäkseni sohvalle illalla, Rimi oli sitä mieltä, että nyt mamma ei ainakaan hetkeen lähe yhtään mihinkään. Kohteliaasti se kuitenkin lysäytti suurimman osan 30-kiloisuudestaan sohvalle mun viereen.

~ kirjoittanut lintulainen aloitettu Sunnuntai, 5/4/2009.