Murkunomistamisen autuus
Mietiskelin koirapalstaillessani, että mitä kaikkea tolle muurahaiskarhun penikalle on oikein tullu höpistyä kaikkea, ku ollaan kahestaan oltu lenkillä perusmurkkupäivinä:
- “jos et nyt lakkaa pelleilemästä niin annan hihnan seuraavalle vastaantulijalle” – ei vaikutusta koiran käytökseen
- “nyt kävelet kunnolla tai sidon sut lyhtypylvääseen ja jätän siihen” – ei pienintäkään vaikutusta koiran käytökseen..
- “variksetkin nauraa ku tollain riekkuat” – varisten käytös muuttu räkättävämpään suuntaan ja koira riekkusi sen takia enemmän vaan
- “jos nyt et rupe oleen niin kun ihmisten ilmoilla ollaan ni käännytään takas” – ei vaikutusta koiran käytökseen, mutta mutta kummallinen mun olkapään ja hihnan pään välissä oleva uloke venyi hieman
Tommosia ku juttelee, tajuaa erittäin selvästi, että elukka ei ymmärrä suomea sanaakaan. Ihminen on jalostanu koiraa seurakseen ties kuinka monta sataa vuotta ihan tarkotuksella, eikä se vieläkään ymmärrä puhetta. Jos tohon ois joskus joku antanu jotain määrärahoja, ois tutkimusavustushanat menny kiinni jo aikoja sitten. Omaa kehittymistä koiranomistajana tietty auttaa, että on pakko miettiä jotain muita kommunikointikeinoja, kun lahjonta ja kiristys (sanallinen tietty) ei auta.
Kello on 23.13 ja moon hieman väsyny Rimi lähettää terveisiä. Tämän postauksen materiaalia kerätessä ei vahingoitettu koiria, vastaantulijoita, lyhtypylväitä eikä variksia.
*hekottaa*
Meillä on vähemmän kauniita nuo sanomist lenkillä.. Tovon aina ettei kukaan kuule..
“Nyt senkin murkunpeesee alat tulla tänne taikka teen susta salaattia, ei sinne, voi nyt peekuleen narttu, nartuttaako vai viiraako päässä. Kohta viheltää korvien ympär.. mikä varis, eikä ole ku koira(vaanii kun varista naapurin koiran seistessä tiellä), älä ny sekoile nainen, mennään jo, mua hävettää” Ja meillä kyllä käytös muuttuu sen mukaan miten ja mitä puhutaan, koira ensin mulkoilee kovasti kun uhkaillaan salaatilla, ottaa haukun lähimmästä puskasta oikeen uhillaan kun tietää ettei saisi ja näyttää sitten kieltä. Sitten sitäkin alkaa naurattaa kun mun äänensävy alkaa olla “luovuttanut” ja häntä alkaa heilumaan ja naama nauramaan.
Koita siin sitten komentaa vakavalla naamalla kun toinen nauraa siinä vieressä ja on niiiiiin söpöä tyttöä että.. ;D
Tosin joskus, niinkun eilenaamulla kun neiti oli ihan omissa maailmoissaan eikä remmin perässä roikkunut paino(minä) haitannut sinkoilua yhtään, teksti ei ollut painokelvollista lainkaan.. joten en kopioi sitä tähän. Miten voikin olla noin ihana ja hirveä koira, samassa kropassa kun kaksi sesseä. Äitin pikku kulta ja naapurin hirveä rakki ;D
Marjut sanoi tämän Lauantai, 6/6/2009 at 18:57:18 |
On kyllä hyvin osuva kuvaus toi kakspersoonaisuus..
lintulainen sanoi tämän Lauantai, 6/6/2009 at 21:34:20 |