Kasvissoseen aineksia

Olipas mukava kauppareissu :) Tyhjennettiin läheisen cittarin heviosastoa. Laadukkaasta koiranruuasta saa nykyään plussapisteitä, kun ostaa raaka-aineet ihmisten ruokakaupasta! Tietysti saadaan vastaavasti bonusrosentteja, kun haetaan toisenvärisestä kaupasta. Blaa blaa.

Kumminkin koiran kasvismössöön etsiskeltiin semmoisella periaatteella aineita, että kunhan kilohinta oli järkevä ja itse tavara koiran syötäväksi kelpaavaa, se päätyi koriin. Koiran osuudeksi jäi viisi euroa (mikä on minun mielestäni todella, todella vähän), ja sillä saatiin sentään 1,77kg jäävuorisalaattia, 250g pussi kukkakaali-porkkana-herne-sekoitusta, pari banaania, yksi kesäkurpitsa, muutama omena ja puolikas kokonaisesta ananaksesta (me ihmiset syödään se toinen puoli) sekä 400g pussi pellavarouhetta. Kun mun laskujen mukaan Rimi tarvitsee/syö joka tapauksessa 200-300g sosetta päivässä, noista saa aikaiseksi liki puolen kuukauden soseet. Kesän halvat hinnat ja vielä halvemmat tarjoushinnat kannattaa kyllä hyödyntää!

Pellavarouhetta ajattelin antaa joka päivä ruokalusikallisen näin alkuun, katsoo sitten jos jostain syystä ilmenee että tarvisi antaa lisää. Nutrolinia menee niin kauan kuin sitä meillä riittää (yksi pullo on vielä) ja sen jälkeen hommailen sitten kaiken maailman öljyjä ja rasvoja, joita viikon sisään saa vähän erilaista joka päivä. Yritän muistaa, että monipuolisuus on tässä homman idea. Onneksi tiedän jo Rimistä, että se syö mitä kuppiin laittaa, eikä mitään allergioita ole ilmennyt, niin ei ole aikomustakaan aloittaa varovasti esimerkiksi salaattisoseella, vaan sitä maustetaan alusta asti. Tää ensimmäinen sosesatsi on aika hedelmäistä (1/3 noin), tehdään seuraavasta sitten vihannespitoisempaa. Lempparin kuorma tulee jo ylihuomenna, ja nappulasaavin pohja pilkottaa..

Mössäilyä varten hommasin tämmöisen.

Edith-täti: Sosetta tuli 14 päiväannosta, ja laskeskelin yhden annoksen hinnaksi naurettavat 0,32e ja kilohinnaksi 1,28e. Alle puolet siitä, mitä valmis sose maksaa. Tietty tulee oma työ päälle, pussituksineen meni parisen tuntia, kun tolla masiinalla ei kuitenkaan voi mitään suurta määrää kerralla pyörittää. Olen aika tyytyväinen itteeni! Ja Rimi istui soseastian vierellä ja lipo huuliaan.. eihän koirien kuulu pupunruuasta tykätä.

~ kirjoittanut lintulainen on Sunnuntai, 7/6/2009.

Yksi vastaus to “Kasvissoseen aineksia”

  1. Meillä alas menee kaikki mikä etäisesti maistuu.. jollekkin. Pupunruoka ja leijonanruoka, ruokaa se on silti. Tai siis korjaus, Chili syö kaiken minkä sille antaa. Jopa suolakurkun. Mutta Freki tökkii kaikkea vihreää tai punaista tai sellaista pupuheinää pitkin lattiaa kunnes Chili hotkii sen naamaansa.

Jätä kommentti