Juhannuspäivää!
Aamulenkki oli kummallinen. Rimi kulki ihan käsittämättömän nätisti aluksi. Sitten se näki lenkkeilijän, ja toisen, ja sitten se päätti, että toi on pelottava ja että mä lähen nyt kotiin. Minä vaan olin sitä mieltä, että kylläpäs jatketaan matkaa, ja jatkettiin kanssa. Tuli lisää lenkkeilijöitä ja nekin oli Rimin mielestä ihan kummallisia. Sitten piti sätkyillä, kun oli pari pikkukoiraa liikenteessä, eikä me oltu edes lähellä. Mä olin naksuttelutunnelmissa, joten palkkasin vilkuilusta ja lähellä olemisesta, ja kaipa se rauhoitti, kun loppulenkki menikin sitten taas niin mahottoman hienosti. Murrosikäset, ota niistäkin sitten selvää.
Tilasin ennen muuttoa ihan Ameriikoista asti Leslie McDewittin Control Unleashed -kirjan. Sen piti matkata minimissään 20 päivää meren yli, mutta posti toi sen jo torstaina
Olen sitä sitten lueskellu, ja ku on muuttohässäkät lähestulkoon ohitse, niin olen taas innokkaampi reenaamaan tota elukkaa. Kyllähän se meinaan paljon töitä tarvittee, mutta ku tietäs että mikä on murkkuilua ja mikä on sitä, että se ei osaa, ja mikä on sitä, että se ei tee vaikka osaakin. Rupesin siis työstämään uudestaan nimentunnistusta, katsekontaktia ja rauhallista istumista ja ulkona luoksetuloja. Kaikki semmosia käytöksiä, että ei ne ainakaan hinkkaamalla mene pilalle. Mun pitää kiinnittää erikoishuomiota vahvistetiheyteen. Ihan turha väittää, että koirakirjojen lukemisesta ei ole hyötyä, ainakin ne innostaa tekemään ja kokeilemaan koiran kanssa sellasia juttuja, mitkä on jääny vähemmälle.
Ruokintahuomioita taas. Tällä hetkellä Rimin nenä vuotaa vähäsen, silmät samoin, mutta anturat ja turkki on tosi hyvässä kunnossa. Jätökset on näiden muutaman tehonaksuttelupäivän seurauksena suurentuneet. Naksutusnappuloita on kuitenkin vajaa kymmenen kiloa vielä jäljellä, ja minähän syötän ne kun olen ostanukin. Rimi syö edelleen halukkaasti, vaikken vaivaudu sekottamaan liha-annosta kasvismössöön. Ainakin mun silmääni näyttää, että tuo olisi saanut vähän massaa “oikeisiin kohtiin”, mutta voihan se johtua muustakin kuin pelkästään ruokinnasta. Kauluskarvatkin ovat kasvaneet sen verran, että vieraatkin huomaavat. Tulee siitä hieno uros

rii sanoi tämän Lauantai, 20/6/2009 at 17:17:07 |
Niit kuviiiiii!!
Marjut sanoi tämän Lauantai, 20/6/2009 at 21:09:50 |
Ai uudesta kämpästä vai
lintulainen sanoi tämän Lauantai, 20/6/2009 at 21:52:30 |