Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista
Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.
Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi! ja Käytöskurssilla ma 25.1.2010.
Viikko meni äkkiä. Tiistaina ja keskiviikkona olin koulussa ja kotonakin hampaattomuussärkyisenä, kun valkotakkiset poistivat viimeiset viisauteni rippeet. Vasta torstaina sain sitten aikaiseksi tehdä koirakoululäksyjä.
Paikalla istuminen: Torstaina, perjantaina ja lauantaina harjoiteltiin keittiössä. Enimmäkseen siirryin parin kolmen askeleen päähän ja heti takaisin, satunnaisesti kokeilin mennä jopa neljä ja puoli askelta pois. Pitemmälle ei meiän keittiössä pääse. Keittiössä Rimi oli alusta alkaen suht varma, mutta oikeastaan torstain treenistä puolet meni siihen, että varmistelin sen tietävän, mitä siltä haluan.
Sunnuntaina siirryin keittiöstä eteiseen. Rimiä on eteisessä istutettu jokaisen ulkoilun yhteydessä mennessä ja tullessa, joten eteinen oli heeeeeeeeeeelppo nakki tuolle. Pääsin jopa keittiön nurkkaan asti, siis yli viisi askelta pois koiran luota, eikä Rimi edes tainnut miettiä, että voisi pitää sitä asennon rikkomisen arvoisena, katseli vaan että aijaa, taas tätä. Eteisessä ei sitten tehtykään kun ehkä kymmenen toistoa, ennen kun siirryttiin makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneessa Rimi oli selvästi pihalla, vaikka sisätiloissa oltiin. Laskin kriteerin pikkaisen sen rajan alle, että koira vielä pysyi, siis puoli askelta ja takaisin. Kolmen noin kymmenen toiston sarjan kuluessa pääsin kokeilemalla kahden ja puolen askeleen päähän niin, että koira pysyi, mutta oli epävarman oloinen. Ihan viimeisellä toistolla otin peräti kolme askelta taakse ja kahdella isolla harppauksella tulin takaisin, eikä Rimi liikkunut. Jos olisi liikkunut, olisi pitänyt vielä ottaa pari toistoa, että jää elukalle hyvä maku suuhun. Kirjaimellisesti.
Erityisiä huomioita paikalla istumisen opettelusta: Rimi ei tarjonnut kertaakaan maahanmenoa, vaan asennon rikkoutuessa koira lähti paikaltaan. Lepsuilin ja annoin etutassujen siirtyä, kunhan takapää pysyi maassa. Olisi pitänyt siirtyä keittiöstä muihin vähiin huoneisiin hieman nopeammin. En arvannut, että Rimi kököttää eteisessä niin asiallisesti, kun en ole pitänyt arkitoimien yhteydessä istuttamista minään varsinaisena paikallaolotreeninä. Kun vertaa eteistä makkariin, huomaa kyllä, miten heikosti koira yksikseen oppii yleistämään – ei opi. Käskynä on edelleen pelkästään istutuskäsky, vaikka Sari sanoikin, että paikallaanolokäskyä kannattaakin lisätä vasta, kun pääsee neljä viisi askelta pois koiran luota. Luultavasti jätän kuitenkin paikallaanolokäskyn pois, koska haluan koiran istuvan kunnes toisin annetaan ymmärtää, vaikka pommi räjähtäisi takana tai taivas putoaisi niskaan, kautta Teutateksen.
Epämuodollinen seuraaminen: Torstaina ja perjantaina naksautin, kun koira yleensäkin tuli mukana. Seuruutin keittiössä, keittiöstä eteiseen ja takaisin, palkkaa lähes joka askeleella. Rimi poikitti jonkin verran, joten varsinkin perjantaina viskasin namin Rimin vasemmalle puolelle vähän taakse itsestäni katsottuna, asento korjaantui.
Lauantaina ja sunnuntaina päätinkin sitten ruveta palkkaamaan katsekontaktista, naksaus heti kun koira katsoikin. Pitempään kontaktiin ei päästy, elukka pyrkii kääntymään eteeni tuijottamaan eikä kestä pienen pientäkään naksun viivytystä sivulla. Seuraaminen siis aivan alkutekijöissään. Pitää koota se palasista, joista olen keksinyt jo 1) etäisyyden sivuttaissuunnassa 2) oikean seuraamispaikan etenemissuunnassa 3) katsekontaktin 4) suoran asennon ja 5) keston. Ja tässä ei puhuta vielä edes mistään käännöshommeleista, jolloin mukaan tulee mm. takapään käyttö.
Ulkona olen antanut seurauskäskyn sillon, kun koira on itse tarjonnut jotain sinne päin, yleensä sivulla kulkemista ja katsekontaktia, mutta vähän etäämmällä kuin sisällä. Kuitenkin tämmöinen treeni on ollut hyvin epäsäännöllistä. Paikallaoloa olen tehnyt niin, että olen häiriöttömässä tilanteessa komentanut koiran istumaan ja ottanut jokusen askeleen poispäin, eilen ja toissapäivänä peräti kiersin koiran takaa kokonaisen ympyrän, ja palkannut vapauttamalla haistelemaan keltaista lehdistöä.
Yleisesti ottaen mun pitää pitää harjoittelusta kirjaa paljon tarkemmin. On menty mutulla eteenpäin, mikä todnäk on hidastanut Rimin edistymistä, vaikka se nyt silmin havaittavaa (juuri ja juuri) on ollutkin.
