Kotiharjoittelua taasen

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010, Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista ja Käytöskurssilla ma 1.2.2010.

Tänään pitäisi taas lähteä Hyvinkäälle. Aika siis tunnustaa, mitä sitä on tullut tehtyä viime kurssikerran jälkeen

Seuraamista on tehty jonkun verran sisällä. Huomasin (taas kerran), että kun päättää etukäteen, mitä koiralta odottaa, on helpompi palkata oikein. Koirakin sitten ymmärtää helpommin, kun palkkaaminen on johdonmukaista. Itsestäänselvyyksien viikko on näköjään ollut taas. Eniweis. Halusin pidentää katsekontaktin kestoa, en vieläkään juuri jaksa välittää asennosta, kun se kontakti nyt vaan on tärkein tässä. Olohuoneessa päästään kaksi askelta niin, että katse ei tipu, mutta sitten taas jos pikkaisenkin yrittää pidentää, koira jättää paikkansa sivulla ja kiertää eteen. Välttelin keittiössä harjoittelemista, ettei jumituta yhteen huoneeseen.

Huvikseni kokeilin semmoistakin, että annan käskyn, kun koiran on jossain muualla kun mun sivulla, mutta aika lähellä kumminkin. Ei se hakeudu muualta kohilleen kun takavasemmalta, yllätys. Aina välillä, kun seuruutin näitä minipätkiä perättäin niin, että kuljettiin huoneesta toiseen, Rimi innostui välillä niin paljon, että saattoi “karata”, lähteä jonnekin huitelemaan kun ei vaan malttanut pysyä rinnalla. Minä vastasin samalla tempulla, käännyin koirasta poispäin ja annoin uuden käskyn. Jos hakeutui, niin palkka, jos ei, niin mammaa harmitti.

En tiedä miksi, mutta tuo seuraaminen vaikuttaa Rimistä olevan kivaa. Hirveän mukavaa ja kierroksia nostavaa touhua. Ihan jeesh että tuo nostattaa kun tehään tämmöstä, en halua mitään masentuneena vierellä laahustavaa elukkaa, mutta kun intoa tuntuu olevan enemmän kun sitten koiralla osaamista/kärsivällisyyttä/järkeä pitää itsensä paketissa ja kulkea aivot edellä. Kokeilin semmoistakin, että kävelin tosi hitaasti. Sillä konstilla sain tiiviimpää kontaktia, mutta tyyppi rupesi jätättämään.

Seuraamista koitin viedä ulkoilmaan. Ilman häiriöitä ja _jos_ tua ei ollu tekemässä jotain paljon tärkeämpää, sain semmoista sinne päin -löllöilyä. Kyllä mulle kelpaa, jostainhan se on ulkonakin alotettava.

Paikallaoloa tehtiin olkkarissa ja keittiössä. Keksin, että voisipas sitä kokeilla mennä ovelle kun koira istuu. Ei ollut ongelma. Testasin mitä käy, jos rämpytän välioven kahvaa, tyyppi pysyi. Sitten päätin avata välioven ihan pikaisesti vaan, ja lähtihän tua elukka paikaltaan… sitten junnattiin kahvanrämpytyksen ja huoneesta poistumisen kanssa vaan. Eihän yhestä epäonnistumisesta pitäs antaa olla, mutta jotenkin en osaa määritellä eri häiriöiden vaikeustasoa niin, että koiralla olis edes mahdollisuus oppia jotain. Kaipa se on suunnitelmallisuuden puutetta.

Mä haluaisin, että ovikäyttäytyminen olis tätä: 1. ovikello soi, koira käsketään istumaan. 2. ovi avataan, koira istuu edelleen paikoillaan. 3. vieraat sisälle ja koira edelleen istuu ja istuu ja istuu ja istuu kunnes 4. vieraat ovat asettautuneet ja koiran voi päästää moikkaamaan.

Kuulostaako hyvältä? Munkin mielestä. Ihan pienen pieni, suorastaan minimaalinen juttu on kuitenkin tuo ovikello, kun puoli vuotta ovikello on tarkoittanut jeekivaakivaakivaabojoingbojoingbojoing. Mennee tavattoman kauan, ennen kun saa muutettua tota pellen korvien välissä olevaa mielikuvaa rauhallisempaan suuntaan.

~ Kirjoittanut lintulainen : torstai, 11/2/2010.