Käytöskurssilla to 11.2.2010
Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.
Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010, Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista, Käytöskurssilla ma 1.2.2010 ja Kotiharjoittelua taasen.
Tämän postauksen kuvat ovat kaverini ottamia.
Olipahan rankka reissu Hyvinkäälle. Rimi oli hyvin rauhaton junassa. Hyvinkään asemalla meni oikeastaan jopa oikein hyvin, mutta sittenpä tuo kieltäytyi nousemasta kaverini autoon. Ei ole sitä ikinä ennen tehnyt, päin vastoin innolla odottanut lupaa hypätä kyytiin. Oli niin päättäväinen, että peruutti valjaista pois (y-valjaista ei muka karata). Houkuttelemalla saatiin se sitten omin voimin autoon nousemaan, mutta autossa olo stressasi sitä ihan vietävästi. En keksi muuta kuin kaverin oman koiran takia autossa käytetyn dap-suihkeen hajun ja sen, että auto oli viime kerran jälkeen pesty sisältä. Meidän vierailun jälkeen sitä ei kyllä kukaan enää usko, että joskus on pesty…
Kaverini pikkubelgi oli puolessatoista viikossa rohkaistunut taas pikkuisen lisää. Se haisteli jo takaisin ja oli sen verran aktiivinen Rimiin päin, että Rimi esitti jopa parit leikkiinkutsueleet. Pikkubelgi ei ollut kuitenkaan ihan varma, että haluaakohan hän nyt kumminkaan oikeasti leikkiä Rimin kanssa vai ei, joten Rimi sai sitten keskenään leikkiä pallolla. Pitääkin muistaa ostaa jossain vaiheessa pikkuiselle uusi pallo.
Itse kurssilla meni kohtuuhyvin. Rimi rauhoittui myymälän puolella odotellessa paljon paremmin kun viimeksi. Koulutustilaan siirtymiseen saatiin vähän paremmin järjestystä, kun Sari tuli meitä vastaan ja meinasi, että voisin jo ennen porttia ottaa Rimiä haltuun, ettei mene ihan häsläämiseksi. Miks mä en vaan voi käskeä tota elukkaa? Pitäs kai olla itsestään selvää, mutta annanpa sen huvikseni vaan kohlottaa, ihan turhaan.
Aloitettiin käsikosketuksista. Rimi oli juonessa mukana aika hyvin, mutta juonikin yksinkertainen: koskettamalla kättä A saa naksauksen ja namin saa hakea kädestä B toiselta puolelta. Rimillä kumminkin on vähäistä kokemusta siitä, että käytös kohdistuu palkasta poispäin, jotenka voitiin jättää opetuksesta turhia välivaiheita pois. Liian helppo on useinkin yhtä hyödyllinen kuin liian vaikea, jos opetellaan jotain uutta.
Jos naksuttelu olisi Rimille ihan vierasta, niin varmaan olisi tarvinut käsikosketukset aloittaa niin, että tua koskee mun toiseen käteen ja palkka tulee toisesta kädestä, ja siitä vähitellen ensinnäkin siirtää palkkaa kauemmas kohteesta ja toisekseen ruveta vaihtamaan kohdetta johonkin ulkopuoliseen. Uusimmasta Canis-lehdestä kannattaa lukea Morten Egtvedtin juttu koira-zenistä, siinä puhutaan jossain kohtaa siitä, että koiran on tärkeä oppia tekemään myös niin, että palkka ei tule samasta suunnasta kuin mihin päin koira tekee. Vaikeahko selitys johtuu siitä, että lehti on keittiössä, enkä jaksa olkkarin mukavalta sohvalta nyt liikahtaa.
Seuruutuksessa “sain luvan” ruveta naksauttamaan oikeammasta seuraamispaikasta. Jee! Rimi pitää kontaktia yllä jo monta askelta pitempään verrattuna parin viikon takaiseen ja sietää naksun viivytystä aikas hyvin. Se ei voinut mitenkään demonstroida Sarille yli-innokasta eteenkiertämistä ja ulospäin tanssimista, vaan seurasi niiiiiiiiin rauhallisesti ja mallikkaasti, että Sari alkaa pian epäillä mun juttujani. Se, mitä minä pidän yli-innokkuutena, saattaakin olla yhdenlaista käytösten tarjoamista ja johtua ihan siitä, että vahvistetiheys on liian harva. Lääkkeenä siis nopeampaa naksutusta, että tyyppi tietää, millä sivulla mennään.
Häiriönä otettiin kaverini ja Sarin reipasta kävelyä eressuntakasin, Sari vihelteli ja otti jossain vaiheessa vinkulelunkin lisämekkalaksi. Ihailtavasti Rimi jätti viheltelyt ja vinkunat kokonaan huomiotta, hiljainen kaverini kiinnosti suhteessa paljon enemmän. Viheltelyn ignoaminen on kuitenkin näillä seuduilla kuin tapaturma- ja vastuuvakuutuksen yhdistelmä. En edes halua koskaan kokea, miten vieras viheltelijä reagoisi, jos saisi 35kg vierasta saksanpaimenkoiraa houkuteltua syliinsä. Sen takia sitä treenataan ja on tosi hyvä, että Rimi on viheltelystä samaa mieltä kun minä.
Paikallaoloon ruvettiin tekemään raskasta häiriötreeniä, nimittäin ihmislauman hajottamista. Rimi on kai tyypillinen paimenkoira siinä, että hänen ihmistensä pitää pysyä kaikki yhres koos ja mieluiten istua pöydän vieressä kahvilla, jollon kukaan ei ole edes aikeissa mennä minnekään. Pistin Rimin istumaan ja pysyin itse ihan elukan vieressä, kun Sari ramppasi koulutustilan portista ulos ja sisään. Rimi kiinnostui, mutta ei mainittavasti huolestunut, piti paikan ongelmitta. Koska Sari oli helppo nakki, vaihdettiin ramppaajaksi kaverini, joka on yksi Rimin tärkeimmistä “omista”. Rimi pysyi, mutta huolestui selvästi joka kerta, kun kaverini astui portin toiselle puolelle. Tärkeää treeniä tämäkin, täytyyhän tuon oppia, että maailma ei lopu siihen, että joku lähtee pois. On meinaan suht haasteellista lähteä vaikka kavereitten kanssa lenkille, kun Rimi ei yhtään siedä sitä, että porukka hajoaa. Reeniä reeniä reeniä vaan…
Mä voisin pistää tilaukseen kummiskin ison kasan uusia hermokimppuja loppuunkuluneiden tilalle. Päivän pelasti ainoastaan se, että kävely juna-asemalta kotiin sujui niin kun ulkoilun Rimin kanssa pitääkin sujua, rennosti ja pääosin löysässä hihnassa. Lopuksi vähän rajattua todellisuutta, mutta kun Rimillä on niin hyvä ilme 
