Hei ja moi!

Mamma ei saa päivitettyä tätä blogia. Sillä on kirjotusblokki, koska sen pitäisi tehdä seminaarityötä. (Ei se tee.) Sen sijaan, että se tekisi mun kanssa naksutusjuttuja, se vaan lukee niitä kirjoja, koska sen pitää kirjoittaa niistä. Ihmiset on outo. Luulen, että mamma on vielä keskimäärästä vähän oudompi. Se ei esimerkiksi tykkää, että kun läppäri on sohvapöydällä, änkeän sen ja läppärin väliin istumaan, mutta pitää mun nähdä, mitä se kirjottaa! Monta kertaa oon kuonolla näyttäny, että tossa on virhe ja tohon pitää kirjottaa vielä lisää, mutta se husii mut pois.

Olen kuulemma muuttunut kenguruksi. Hypin vaan, kun innostun. Välillä hypin, jos siltä tuntuu, ja välillä hypin, kun turhauttaa. Ärhennän kovasti koirille,  mamma on sitä mieltä, että ois mun kannalta kannattanut jäädä keskustaan asumaan. Siellä on enemmän menoa ja meininkiä, enkä ole tottunu rauhaan ja hiljaisuuteen. Eniten mammaa kai häiritsee pomppiminen, mutta en minä sille mitään voi. Bojoing!

Mamma haluaa kuulemma taas kirjottaa. Oikeasti se menee Facebookkiin kattomaan, onko se saanu uusia huomautuksia.

Pomppimisiin,
Rimi

Mun lopputerveiset: Kukkahattuilijoille (myös tämmöisille hengessä mukana oleville saamattomille) on perustettu foorumi. Sekä lukeminen että kirjottaminen vaativat rekisteröitymisen. Toivotaan asiallista ja vilkasta keskustelua samanhenkisten ja niiden vähän aktiivisempien samanhenkisten kesken.

Rimi täytti 9.8. vuoden! Synttärisankarilla oli kovasti ohjelmaa, ku oli manikyyri heti aamusta ja sitten kasvissoseen tekoa (n. 18 päivän setti jäävuorisalaattia, kesäkurpitsaa, omenaa ja sekalaisia hedelmiä & vihanneksia sekä kolmisen desiä punasia viinimarjoja). Iltapäivästä lähettiin mun vanhempieni luokse äitin synttäreille ja viinimarjoja keräämään.

Rimi hajoili junassa, kun ilkeä kuuluttajatäti sanoo kyllä että ny on pysäkki, mutta ei koskaan kerro Rimille, jäädäänkö tässä pois vai vasta seuraavalla, ja miksi kaikki muut menee ja me jäädään vaunuun. Kauheessa epävarmuudessa joutuu pieni koira elämään Onneksi se tietää takastulomatkalla aina, että päättärillä jäädään pois.

Autossa meni oikein hyvin. Niin hyvin, että melkein ihmetyttää, miksei olla aiemmin tehty niin että koira on mun jaloissani mahdollisimman ahtaasti. Ois pitäny ottaa hiljasuutta oikein nauhalle <3 Rimi sai olla pihalla irti ku kerättiin viinimarjoja, ja sehän otti kaiken ilon irti vapaudestaan kököttämällä pääasiallisesti yhdessä kohassa läähättämässä. Mies heitteli sille palloa vähäsen niin kyllähä se komeesti juoksi sen kiinni aina Siellä ei saa koira tulla kun tupakeittiöön, niin Rimi joutui sitten ekaa kertaa ikinä odottelemaan kynnyksen toisella puolella kun me juotiin kahvit toisessa huoneessa. Hirmu hyvin meni, aina ennen on juotu keittiön puolella juurikin elukan takia, mutta tänään aattelin että kokeillaan miten käy. Hyvin kävi. Olin niiiiiiiiiiiin ylpeä tosta pellestä, ei ois uskonu että niin hyvin onnistuu. Varmaan kolme tuntia pärjäs oikein hyvin eikä tainnu kun kolme tai neljä kertaa kokeilla, että saako omin luvin tulla kynnyksestä ylitte. Loppupuolella rupes silläkin sitten jo kärsivällisyys loppumaan, ja lähettiin junalle.

Pitäs vaa välillä muistaa kokeilla ton kanssa semmosia juttuja, mitkä on vähän epävarmoja, ettei tule liikaa varottua. Tietty todennäköistä on, että Rimin yksvuotispäivän kunniaksi mettän menninkäiset vei sen humputtelemaan ja vaihto meille yheks päiväks tommosen hyvätapasen rauhallisen jätkän

Voihan se olla, että tuon turkki ei yhtään tykkää siitä, että mukareenaillaan nappulapalkalla. Ensinnäkään nyt kulutuksessa oleva Natural Menu -pussi on selkeesti huonolaatunen. Yhtenä päivänä tylsänä hetkenä päätin palastella niitä valmiiksi taskuun, ja huomasin, että useammankin nappulan sisällä oli eläimen karvoja. Noin kalliista tavarasta ei todellakaan pitäs löytyä yhtään mitään karvoja, ei sitten missään tapauksessa. Sitkeesti oon nyt kuitenkin käyttäny niitä pois, mutta 5kg säkistä on varmaan yli puolet vieläkin jäljellä. Ei niitä raaskis pois heittää (*wink wink*, postareitten hinnalla lähtee tai noutamalla saa ilmaseks) samoin ku ei niitä jotain ylipäiväyspentunappuja, mitä kans joskus ikiaikoja sitten ostin reenailua varten.

Eikä noi naput edes enää ole yhtään mitään. Kun normiruokavalio on raakaa jauhelihaa tai lihanpaloja, kanan- ja kalkkunansiipiä niin joku keitettypaistettuikuisuudensäilytetty karvanappula ei varmasti innosta. Sisällä ne vielä jotenkin menee, mutta ulkona syljeksii pois jo muutaman jälkeen. Ainoo, miten niitten arvoa saa jotenki lisättyä, on heittää napu maahan ja antaa koiran ettiä. Sehän nuuskuttaa häntä viuhtoen, mutta ku löytää ja ottaa suuhunsa, saattaa sittenkin sylkästä pois.. Mikähä ois hyvä ja helppo raakapalkka? Pilputtuja kuivattuja lihasuikaleita?

Toisaalta sitte taas ku tolla menee nykyään leipäpalasta järjestelmä sekasin, niin viljanappulat tuskin on kovin ideaaleja koiran kunnon kannalta muutenkaan. Jännä, miten elukan elimistö on kuukaudessa sopeutunu raakasafkaan ja ruvennu hermostumaan pienestäkin viljamäärästä, kun ennen mussutti viljapohjasta nappulaa suuremmitta vaivoitta. Mitäs jos mä jätänkin ton nappulapalkkauksen pois, kunhan keksin mitä sen tilalle, ja katotaan sitte vaikuttaako se mihinkään.

Tarviiko kukaan koirankarvaa? Meillä olis. On mahdollista, että tuo vaihtaa nyt kerralla karvansa. Kerta on kestäny jo pari viikkoa eikä loppua näy. Alkuun tippui pelkkää päällyskarvaa ja oli vain satunnaisia pohjakarvatuppoja kaikkialla, missä vähänkin oli mattoa, sohvaa, mitään kangastavaraa mihin karva tarttuu helposti. Nyt pohjakarvatuppoja näkyy jo lantion seudulla ja kyljissä takaosassa. Furminaattori on sattumalta ahkerassa käytössä, mutta ei se missään näy.. Ja yllätys kun karva lähtee, ni musta on ruvennu vaikuttamaan että Rimi on laihtunu. Mikä voi tietty olla tottakin, ja asian tarkistamiseksi lisäsin nyt lihan ja rasvan määrää (100g lisää lihaa, 1rkl lisää Nutrolinia, 1rkl lisää pellavarouhetta ja vähän useammin kananmunankuorijauhetta).

Kuvittelisin, että jos tuo oikeesti on laihtunut, niin parissa viikossa rupiaa näkymään edes johkin suuntaan muutosta. Jos se taas laihtuu siitä huolimatta, niin sitten meillä on kai eläinlääkärireissu edessä. Olen pelotellu itteäni Guuglen avustuksella jo kaikella mahollisella haiman ja munuaisten vajaatoiminnasta lähtien. On toi kummiskin oma normaali ittensä, ei arista mistään, riekkuaa entiseen malliin ja poukkoilee niin kun sähikäiset yleensä.  Liikuttaakin vois enemmän, että menis se ruuan lisäys lihaksiin eikä läskiin. Iiik. Olenko mä ny pilannu koirani? Vois muuten madottaakin ton taas vaihteeks, viime kerrasta onkin puoli vuotta.

Neljäs sosepäiväkin oli viime tiistaina. Mies teki sosetta! Jäävuorisalaattia, kurkkua, hemapaa, pakastevihannessekotusta, ananasta, banaania, omenaa tällä kertaa. Parin viikon satsi. Mä oon huomannu, että tommonen sose haisee hyvälle Paremmalle ainakin kun se ällöttävä sienisörsseli, mitä oli toissakerralla.

Tilasin vihdoin viimein Rimille uuden pannan. Siitä varmaankin tietoa ensi viikolla jos posti tuo. Tää Hurtta mikä meillä ny on ollu, oli alkujaankin Rimille kymmenen senttiä liian iso, mutta ku oli pakko saada vaan joku panta silloin heti, jos muistatte, ja sitte oli tarkotus mahdollisimman pian hommata oikean kokoinen.. Noh, parempi myöhään ku ei sillonkaan

Piipahdettiin Black Bullissa kauppareissulla. Rimi sai uuden lelun, XL-kokoisen Kong Snugga Wubban. Piti ottaa violetti, kun ei ollu sinisiä jäljellä (ja mulla oli alennuskuponki, niin oli PAKKO ostaa ) Lelu on just sen tyyppinen, mistä Rimi tykkää eniten, nimittäin siinä on himpsuja ja hampsuja, se on pehmonen ja mustekalan pää tumpsahtelee lattiaan ja kylkiin kun lelua riepottaa.

Tarttuipa mukaan myös Merikoiran säädettävä talutin ja mulle viereiseltä kirpparilta käyttämättömän olonen törkeän halpa pyöräilijän varustevyö, joka on hyvin kätevä kun tää lähtee lenkille koiran kanssa taskuttomissa housuissa kuumana päivänä.

Tiedänhän mä, että pidän hirmu helposti kaikenlaisia asioita itsestäänselvyyksinä. Kuten esmes kuuluisaa Doggie Zeniä. Mehän reenattiin tota, kun Rimi oli pikkanen pentu. Homman nimi siis se, että mulla on herkku ja voin laittaa sen mihinkä vaan, ja Rimi luopuu siitä ja saa sen multa katsekontaktilla. Nykyään voidaan viskellä vahingossa, puolivahingossa ja tahallaan vaikka makkaranpala ötökän nenän eteen ja se odottaa lupaa syödä sen. Jos lupaa ei ihan heti heru, se vaihtaa herkun katsekontaktiin. Se osaa odottaa lupaa ovilla ja tienylityksissä ja vaikka missä, blaablaa lässynlässyn onsehienokoira.

Huvikseni sitten  päätin tehdä jotain älyttömän helppoa ja yksinkertaista, kun sattumalta oli nameja taskussa. Menin Rimin eteen seisomaan, otin namin toiseen käteen ja pidin kättä n. 20cm päässä kyljestäni sivullani Rimin ulottuvilla. Rakas armas koiraseni suuntasi hampaat edellä ja yritti pureskella namin mun kädestäni. Kyllähän se ajan kanssa sitten luovutti, kun ei siitä seurannut mitään. Aattelin, että noh, se nyt ei vaan muista ku ei oo aikoihin tehty.

Kokeilin uudestaan saman kaavan mukaan. Rimi kokeili kans saman kaavan mukaan. Noh, kaks kertaa ei ole vahinko, se on tapa. Kokeilin kolmannen kerran ja Rimi luovutti vähän nopeammin. Tein ehkä parikytä toistoa ja rupeshan sieltä tulemaan katsekontaktia ennen muita konsteja, mutta ei mitenkään luotettavasti. Minä päätin leikkihetkemme onnistuneeseen suoritukseen, keräilin leukani lattialta, väänsin silmäluomet paikoilleen lautasenreuna-asennosta ja tulin analysoimaan harjoitustamme tänne.

Kyselen tässä, notta mitä muuta olen puoli-opettanut tolle, unohtanu sitten “sehän osaa ja tekee vaikeempiaki juttuja jo” -ajatuksella ja sitten jossain paljon vakavammassa tilanteessa huomaan, että en alun perinkään ole opettanu kunnolla? Vai onko tässä ennemminkin kyse siitä, että ku tuo on semmonen ötökkä joka kaikesta huolimatta menee ali sieltä, missä aita on korkeimmalla, ja vaatii  opittujen taitojen ylläpitoa vaikka niitä ei muuten hioiskaan. Ei ny voi sanoa, että olisin järkyttyny, mutta kuitenkin ihmettelen itseäni ja syytän taas luonnettani. Jos joku asia on mulle automaatio ja päivän selvä asia, kuvittelen sen olevan sitä muillekin. Onneksi Rimi opettaa… Ihan perussettiähän toi kuitenkin oli ja helposti tulkittava “tarviiks aina tehdä näin”-kaava. Tai sitte se ei tosiaankaan osannu. Saanemme tietää huomenna. Voiks tää kuitenski olla tavan murkkuilua vaan? Nimim. ei halua tämän johtuvan omasta saamattomuudestaan…

Tällä kertaa hommaan meni enää tunti pussituksineen päivineen! Mulla alkaa olla tekniikka hanskassa Tietysti suuri tekijä on sekin, ku verrataan ensimmäiseen soseutuspäivään, että mulla on järkevämpi keittiö ja näin ollen turhaan säätämiseen ei mene aikaa hukkaan. Viistoista annosta, annoskoko sen saman n. 190g/vajaat kaksi desiä. Iloisesti sekaisin meni puolitoista kiloa jäävuorisalaattia, yksi iso kesäkurpitsa, yksi banaani, kolme omenaa, muutama valkosipulinkynsi ja pussillinen porkkana-herne-papu-kukkakaali-pakastesekotusta. Meinasin pistää vähän sokeroimatonta puolukkasosetta kanssa, mutta en sitten raaskinu. Ei koiralle sentään kaikkia herkkuja syötetä!  Kilohintaa en laskenut, mutta jvs ( ) maksoi 1,79e/kg ja kesäkurpitsa 2,29e/kg.

Ensi viikolla toimittaa Lempimuona jauheliha-sisäelinseosta ja naudanmahaa ja Vauhti-Raksu kalkkunansiipiä ja merileväjauhetta. Kesäkuun alussa tilattuja broiskunsiipiä on vielä jäljellä 8,5kg laatikollinen, mutta syöttelen niitä vähitellen pois vaihdellen kalkkunansiipien kanssa. Laskennallisen 60% lihaisia luita ja 40% liha-kasvismössöä -lautasmallin mukaan Rimi söisi (3% mukaan laskettuna) kuusi siipeä päivässä, mutta ei sille voi niin monta antaa, kun kaikki luuaines ei sula ja kikkaraiset tulevat vain vaivoin pihalle. Tämänhetkinen tasapaino on etsiytynyt neljään siipeen, kasvismössöä on se vähän alle 200g  ja lihaa/kalaa vähintään 200g. Naudanmahan ja sisäelinten osuutta en ole vähentänyt kulloisestakin liha-annoksesta, eikä Rimi ainakaan ole valittanut tästä järjestelystä. En tiedä, paljonko Rimi irl syö prosentteja painostaan, kun en ole koiraa nyt punninnut enkä vaa’an kanssa mittaile ruoka-annoksia. Sori.

Ensimmäisen raakaruokakuukauden perusteella olen aivan varma, että nappuloihin ei meillä enää palata. Rimikin kantaa kortensa kekoon, kun pyydystää sisältä kärpäsiä ja muita parvekkeen ovesta lenteleviä ötököitä. Elukka ottaa raakadieetin ihan tosissaan (Harvoin se niitä kiinni saa.) Onhan tämä ollut aikamoista toimivien systeemien hakemista, mutta yllättävän vähällä vaivalla saa koiralle ruokaa eteen. Jos olisi tarvetta antaa koira hoitoon tai hommata tänne hoitaja, niin ei menisi hoitajallakaan sormi suuhun koiran ruoka-aikana. Ei ole kyllä syytäkään, en minä ainakaan söisi raakaa jauhelihaa enkä tommoista kasvissörsseliä saatika sitten mitään linnunsiipiä

Rimistä on nyt vihdoin tulossa palvelijakoira. Nimittäin tän uuden kämpän valokatkaisijat on suht matalalla ja ne on sitä littanaa painettavaa mallia. Homma on vasta työn alla, mutta siitä olisi laiskimusmammalle suuri apu, että koira pistäisi käskystä valot päälle ja pois

Hiljaisemman yleisön pyynnöstä pistän tämmöisen keskustelun lomassa kehkeytyneen leipäreseptin näytille, sopii kuulemma todisteeksi mun kieroutuneesta luonteenlaadustani:

1. Guuglataan sen mallinen leipä, mitä toivotaan lopputulokseksi (limppu, sämpylä,vuokaleipä tai ihan vaan leipä jos eletään vaarallisesti)
2. Katotaan että kaikki aineet on saatavilla kaapista, yleensä on. Ne, mitä ei oo, korvataan toisilla, jotka ehkä ajaa saman asian. Usein ajaa.
3. Tehdään taikina ja muistetaan ihan liian myöhään, että inhotaan ruistaikinaa.
4. Tungetaan taikina kaappiin (jääkaapin tuottama lämpö hyödyksi) kohoamaan ja unohdetaan se sinne
5. Leivotaan taikinasta halutun mallisia leipiä
6. Annetaan joko kohota riittävän kauan tai vähän pidempään tai
7. hätäillään ja annetaan kohota ehkä minimissään puoli tuntia
8. Paistetaan
9. Ihmetellään rakennetta, joka joko on ok tai ei ole
10. Ei puhuta mausta ääneen yhtään mitään.

Simppeli kymmenen kohdan tee näin -ohje Aina on tullu syötävää! Mietin, että ehkäpä toi lista kuvaa mun elämänasennettani yleensäkin. Näkyykö samat elementit myös koiran kanssa touhutessa?

Oli aika tehdä lisää kasvissosetta elukalle. Päätin pikkuisen tiputtaa kasvissoseen määrää, entisen noin 210g:n sijasta annan n. 190g. Hurja pudotus. Aivan mutulla, kun pitää jotenkin kompensoida yhtäkkiä lisääntynyttä nappuloitten syöttämistä (niitä voi hyvinkin mennä kaksi kourallista päivässä ihan vaan naksutellessa, kamalaa kauhiaa. Mamma on niin laiska reenaamaan, ettei mene enempää.) ja sen vaikutusta jätösten koostumukseen. Katsotaan miten käy.

Tällä kertaa soseeseen tuli pari isohkoa jäävuorisalaattikerää, desin verran mustaviinimarjoja, puoli desiä vadelmia (tyhjensin rasianloppuja jääkaapista ), rasiallinen herkkusieniä (ostin ihan vaan koiraa varten), muutama valkosipulinkynsi, kolme omenaa, yksi kiivi, jonkun verran ananasta (tyhjensin hedelmävatia…), puoli pussillista pakastepinaattia ja yksi iso porkkana. Mustaviinimarjat lainasivat myös vääränvärisille kasviksille kauniin violetinpunaisen värinsä, joten tällä kertaa kasvissose on sitten violettia. Tuskin koiraa se väri kiinnostaa kummiskaan, jos hajun puolesta kelpaa. Ite en tykkää sienistä enkä valkosipulista, jotta oli hauskaa sitten seistä soseastian vieressä ja pussitella, oli sen verran vahva haju.

Uskallan sen takia pistää soseeseen sitä mitä kaapissa on, että kerralla vaivaudun ahertamaan juurikin/korkeintaan kahden viikon pöperöt, ja tuonikäisellä elukalla on kuitenkin kolme neljä viikkoa aina aikaa saada monipuolisesti kaikenlaista. Kolmenkin viikon aikaraamiin tulee siis välttämättä kahta erilaista sosetta. Koska toi ei ole allerginen eikä nirso, mä aion tehdä kasvissoseet aina niistä aineksista, joita sattuu käsillä olemaan. Terveen koiran ruokkimisen ei pitäisi olla mitään salatiedettä, ja kunnes Rimi toisin todistaa, aion tätä ajatusta vaalia.

Sekalaisen sisällön kilohintaa en jaksanut laskea, mutta jäävuorisalaatti maksoi tällä kertaa 1,59e/kg kun se viimeksi oli tasan euron kilo. Taas sain aikaiseksi neljäntoista päivän soseet, mutta annos on pikkuisen pienempi. En tälläkään kertaa pistänyt vettä soseuttamisen helpottamiseksi, mutta hoksasin, että soseastian pohjalle kertyy valmiista soseesta nestettä, jota voi tarvittaessa pistää kuivempien ainesten sekaan.

Mitä mä teen sitte tolle soseelle, jos ötökkä ei sitä syö? En sitä muuten epäilis, mutta ku se on monissa samanlainen kun minä, enkä mäkään tykkää sienistä

Note to self: Seuraavaan liha&luu-kuormaan pitää muistaa tilata merileväjauhetta. Muuta ei nyt ole tullut mieleen muitten kokemuksia lueskellessa, mitä meidän ruokavaliosta puuttuisi. Lihaista rasvaa (vaiko rasvaista lihaa?) voisi tilata ihan kokeeksi, että tarvitaanko me semmoista. Hyvinpä tuo on näyttänyt  voivan näilläkin eväillä. Mun hauvani on elossa eikä edes kituuta, vaan voi silmämääräsesti hyvin tämmösellä suurpiirteisruokinnalla! Voitte uskoa, että olen kytänny pienimpiäkin muutoksia ihan mielialaa myöten.

Aamulenkki oli kummallinen. Rimi kulki ihan käsittämättömän nätisti aluksi. Sitten se näki lenkkeilijän, ja toisen, ja sitten se päätti, että toi on pelottava ja että mä lähen nyt kotiin. Minä vaan olin sitä mieltä, että kylläpäs jatketaan matkaa, ja jatkettiin kanssa. Tuli lisää lenkkeilijöitä ja nekin oli Rimin mielestä ihan kummallisia. Sitten piti sätkyillä, kun oli pari pikkukoiraa liikenteessä, eikä me oltu edes lähellä. Mä olin naksuttelutunnelmissa, joten palkkasin vilkuilusta ja lähellä olemisesta, ja kaipa se rauhoitti, kun loppulenkki menikin sitten taas niin mahottoman hienosti. Murrosikäset, ota niistäkin sitten selvää.

Tilasin ennen muuttoa ihan Ameriikoista asti Leslie McDewittin Control Unleashed -kirjan. Sen piti matkata minimissään 20 päivää meren yli, mutta posti toi sen jo torstaina Olen sitä sitten lueskellu, ja ku on muuttohässäkät lähestulkoon ohitse, niin olen taas innokkaampi reenaamaan tota elukkaa. Kyllähän se meinaan paljon töitä tarvittee, mutta ku tietäs että mikä on murkkuilua ja mikä on sitä, että se ei osaa, ja mikä on sitä, että se ei tee vaikka osaakin. Rupesin siis työstämään uudestaan nimentunnistusta, katsekontaktia ja rauhallista istumista ja ulkona luoksetuloja. Kaikki semmosia käytöksiä, että ei ne ainakaan hinkkaamalla mene pilalle. Mun pitää kiinnittää erikoishuomiota vahvistetiheyteen. Ihan turha väittää, että koirakirjojen lukemisesta ei ole hyötyä, ainakin ne innostaa tekemään ja kokeilemaan koiran kanssa sellasia juttuja, mitkä on jääny vähemmälle.

Ruokintahuomioita taas. Tällä hetkellä Rimin nenä vuotaa vähäsen, silmät samoin, mutta anturat ja turkki on tosi hyvässä kunnossa. Jätökset on näiden muutaman tehonaksuttelupäivän seurauksena suurentuneet. Naksutusnappuloita on kuitenkin vajaa kymmenen kiloa vielä jäljellä, ja minähän syötän ne kun olen ostanukin. Rimi syö edelleen halukkaasti, vaikken vaivaudu sekottamaan liha-annosta kasvismössöön. Ainakin mun silmääni näyttää, että tuo olisi saanut vähän massaa “oikeisiin kohtiin”, mutta voihan se johtua muustakin kuin pelkästään ruokinnasta. Kauluskarvatkin ovat kasvaneet sen verran, että vieraatkin huomaavat. Tulee siitä hieno uros