Uusi koti :)

Hyvää yötä Toista iltaa uudessa kodissa ihan oikeasti asumassa. Tänään käytiin varovasti jo mettän puolella lenkillä, ja tää on aivan ihannepaikka asua koiran kanssa. Oikeasti. Joku kaupungin keskustan puisto on niiin kaukana kerrostalolähiön mettästä, että ei oo tosikaan. Kadun varrella kasvaa villiraparperia ja siitä kymmenen metriä mettään kukkii puolukat mustikanvarpujen seassa. Kakkapussiautomaattia en ole nähny lähimaillakaan, mutta semmoisen ilmestyminen ei välttis olisi huonompi homma, kun kaikki ei vaivaudu koiraansa mettän puolelle kävelyttämään. Pitää olla tämmönen hullu sakemanni-ihminen, että vaivautuu edes sille valmiiksi tallatulle polulle, näköjään.

Lenkkimaastojen lisäksi toinen erittäin positiivinen huomio on (näiden kahden päivän kokemuksella) olleet toiset ihmiset. Päin vastoin kun keskustassa, täällä ei oo kellään ollu tarvetta kävellä meitä päin tai meidän läpi tai kokeilla, että tekeekö toi ötökkä jotain. Kaverini oli koiranhoito- ja kuskaustehtävissä muuttopäivänä, ja raportoi lenkin jälkeen, että joku koirakko oli heidät nähdessään päättänyt vaihtaa suuntaa, ja tänään kun ite olin tuon kanssa ulkona, sauvakävelijä vaihtoi jalkakäytävän puolta hyvin selvästi, mutta hymyili kun tultiin kohalle. Outoa, niin outoa. Ehkä ne on vaan vieraskoreita, ja parin viikon päästä kukaan ei enää vaivaudu väistämään ainakaan siksi, että ollaan sen näkösiä ettei ne oo ennen nähny.

Täällä on niiiiiiiiiiin rauhallista. Miinus taikka reenin kannalta plussa on älytön koiratiheys. Tässäkin kerroksessa on aika varmasti kahessa kämpässä koira, ja lähitaloissa on varmaankin jokaisessa useampi. Aamulenkillä mentiin tän saman kadun toisen pään yhden talon pihan poikki (polkua pitkin, ei, en kusettanu koiraani teitin nurmikolle) ja pelkästään sen takia alkoi toisesta ja kolmannesta kerroksesta räksytys. Kattelin, mutta en nähny niitä koiria, mutta on varmaan kiva niitten kanssa asua, jos pelkkä läpikulku saa mekkalan aikaan.

Meillähän on nyt parveke, ja eilen kun oli kuuma, niin pidettiin parvekkeen ovea auki. Rimi keksi, että parvekkeen ulommaisten kulmien raoista näkee pihalle! Voi kytätä kaikkea! Totesin, että en halua tuolle semmoista tapaa, joten harrastin ääniavusteista keskeytystä á la Victoria Stilwell ja toimihan se Silleen, että ei tarvinnu kun ehkä parisenkymmentä kertaa olla sihisemässä ja taputtamassa olkkarin puolelta. Tänään ei ole tarvinut kokeilla homman tehoa, kun on ollut turhan tuulinen päivä mun mieleeni, mutta eilen illalla (ennen ukonilmaa) Rimi jäi ihan suosiolla partsin ovelle vaan istumaan, eikä mennyt kytikselle. Muutaman kerran tuo on meinannut kommentoida ulkoa kuuluvaan koiran haukuntaan, mutta aika helpolla se on jättänyt siihen puolikkaaseen urahdukseen. Isoin pois opetettava asia on “älkää jättäkö mua tänne, mä haluun mukaan, mä tuun mukaan, jätättekste mut nyt, mä haluun mukaan, mitä nyt tapahtuu”-vinkuna kun joku lähtee ovesta joko aikomuksenaan ottaa Rimi mukaan taikka ei, ja vastaava “nyt se meni eikä ottanu mua mukaan, mä halusin mukaan, tuleeko se ikinä takas vai hylkäskö se mut “-vitinä sitten kun ko. henkilö has left the building. guaaaaaaaaah. Annan tolle viikon aikaa sopeutua ja siinä ajassa on paras ruveta tajuamaan, että me asutaan täällä ja että maailma ei kaadu vaikka yksi lähtee ja toinen jää, ja että vikisemällä ja hermoja raastamalla ei edelleenkään saa koskaan yhtään mitään tapahtumaan. Isäntä povaa meille jo häätöä, mutta onneksi vikinää kestää ehkä maksimissaan minuutti. Voitte siis kuvitella eiliset konsertit, kun jatkuvasti joku ravasi sitä ja tätä kantamassa…

Havaintoja ruokintamuutoksen vaikutuksista

Kolmas päivä raakaruoalla menossa. On tietenkin aivan liian aikaista sanoa yhtään mitään vaikutuksista, mutta silmin havaittavia muutoksia on kaksi: koira nauttii syömisestä ja sitä olotilaa kestää kauemmin kuin nappulan hotkimiseen mennyt 15 sekuntia, ja kikkareet ovat hurjan paljon pienempiä ja jonkin verran kiinteämpiä. Jos olisin pätevä, päättelisin, että ruoka maittaa ja sulaa hyvin. On myös mahdollista, että viimesimmän nappulasäkin aikana ilmaantunut silmien vähäinen vuotaminen on lakannut. Nyt mennään vaan mutulla.

Vaikka mitään muita muutoksia ei edes tulisi (Rimissä nyt ole erityisesti ennenkään mitään oireita ollut), niin pelkästään tuon syödessä välittyvän fiiliksen takia olen supertyytyväinen, että luovuin nappuloista. Tuo on ihan kun eri koira! Erityisesti broiskunsiipien pureskeleminen iltaruuaksi rauhottaa tota ihan selvästi. Edelleenkin se syö rauhallisesti ja nätisti ihan kun ranskalaisessa gourmet-ravintolassa ruokailis. Wauh.

Eka raakaruokapäivä

Aamupalaksi haukea ja kasvissosetta, pellavarouhetta, nutroliinia ja maitohappobakteeria. Toivon todella, että Rimin maha sopeutuu luitten olemassaoloon tosi tosi äkkiä, mutta varoiksi annan maitohappobakteeria kuitenkin. Äkkiähän se selviää. Ite piti lähteä töihin ennen koiran ruoka-aikaa, mutta kuulemma oli syönyt hyvin ja tukehtumatta, pyöritellyt kalanpalasta ympäri olkkarin mattoa vaan.. Jeps, annoin palasena, en jauhanu. Jos kissakin voi syödä kokonaista kalaa (vaikka toi nyt oli kuitenkin vaan pala) niin kyllä täytyy koirankin siihen pystyä. Ja pystyhän toi.

Iltaruokana oli n. puoli annosta broilerinsiipiä, kun Rimi söi kolmannen siiven selkeästi hitaammin kuin kaksi ensimmäistä, että meinasin mahan tulleen jo täyteen. Voi tietty olla, että se vaan nautiskeli. Ihan hienoa, että tommonen raakaruokailu selvästi vaikuttaa koiran mielialaan. Nappulat toi vaan veti alle viiteentoista sekkaan kupista, kun yhtä siipeä se malttoi syödä ainakin kakskytä sekuntia. Söi tosi nätisti, ei tarvinut pitää toisesta päästä kiinni. Ensin se nuoli, sitten se pureksi sen suussa mössöksi ja sitten nieli. Tietty välillä piti pudottaa matolle, mutta se kuuluu asiaan.

Toristusaineistoa:

Kasvissoseen aineksia

Olipas mukava kauppareissu Tyhjennettiin läheisen cittarin heviosastoa. Laadukkaasta koiranruuasta saa nykyään plussapisteitä, kun ostaa raaka-aineet ihmisten ruokakaupasta! Tietysti saadaan vastaavasti bonusrosentteja, kun haetaan toisenvärisestä kaupasta. Blaa blaa.

Kumminkin koiran kasvismössöön etsiskeltiin semmoisella periaatteella aineita, että kunhan kilohinta oli järkevä ja itse tavara koiran syötäväksi kelpaavaa, se päätyi koriin. Koiran osuudeksi jäi viisi euroa (mikä on minun mielestäni todella, todella vähän), ja sillä saatiin sentään 1,77kg jäävuorisalaattia, 250g pussi kukkakaali-porkkana-herne-sekoitusta, pari banaania, yksi kesäkurpitsa, muutama omena ja puolikas kokonaisesta ananaksesta (me ihmiset syödään se toinen puoli) sekä 400g pussi pellavarouhetta. Kun mun laskujen mukaan Rimi tarvitsee/syö joka tapauksessa 200-300g sosetta päivässä, noista saa aikaiseksi liki puolen kuukauden soseet. Kesän halvat hinnat ja vielä halvemmat tarjoushinnat kannattaa kyllä hyödyntää!

Pellavarouhetta ajattelin antaa joka päivä ruokalusikallisen näin alkuun, katsoo sitten jos jostain syystä ilmenee että tarvisi antaa lisää. Nutrolinia menee niin kauan kuin sitä meillä riittää (yksi pullo on vielä) ja sen jälkeen hommailen sitten kaiken maailman öljyjä ja rasvoja, joita viikon sisään saa vähän erilaista joka päivä. Yritän muistaa, että monipuolisuus on tässä homman idea. Onneksi tiedän jo Rimistä, että se syö mitä kuppiin laittaa, eikä mitään allergioita ole ilmennyt, niin ei ole aikomustakaan aloittaa varovasti esimerkiksi salaattisoseella, vaan sitä maustetaan alusta asti. Tää ensimmäinen sosesatsi on aika hedelmäistä (1/3 noin), tehdään seuraavasta sitten vihannespitoisempaa. Lempparin kuorma tulee jo ylihuomenna, ja nappulasaavin pohja pilkottaa..

Mössäilyä varten hommasin tämmöisen.

Edith-täti: Sosetta tuli 14 päiväannosta, ja laskeskelin yhden annoksen hinnaksi naurettavat 0,32e ja kilohinnaksi 1,28e. Alle puolet siitä, mitä valmis sose maksaa. Tietty tulee oma työ päälle, pussituksineen meni parisen tuntia, kun tolla masiinalla ei kuitenkaan voi mitään suurta määrää kerralla pyörittää. Olen aika tyytyväinen itteeni! Ja Rimi istui soseastian vierellä ja lipo huuliaan.. eihän koirien kuulu pupunruuasta tykätä.

Murkunomistamisen autuus

Mietiskelin koirapalstaillessani, että mitä kaikkea tolle muurahaiskarhun penikalle on oikein tullu höpistyä kaikkea, ku ollaan kahestaan oltu lenkillä perusmurkkupäivinä:

• “jos et nyt lakkaa pelleilemästä niin annan hihnan seuraavalle vastaantulijalle” – ei vaikutusta koiran käytökseen
• “nyt kävelet kunnolla tai sidon sut lyhtypylvääseen ja jätän siihen” – ei pienintäkään vaikutusta koiran käytökseen..
• “variksetkin nauraa ku tollain riekkuat” – varisten käytös muuttu räkättävämpään suuntaan ja koira riekkusi sen takia enemmän vaan
• “jos nyt et rupe oleen niin kun ihmisten ilmoilla ollaan ni käännytään takas” – ei vaikutusta koiran käytökseen, mutta mutta kummallinen mun olkapään ja hihnan pään välissä oleva uloke venyi hieman

Tommosia ku juttelee, tajuaa erittäin selvästi, että elukka ei ymmärrä suomea sanaakaan. Ihminen on jalostanu koiraa seurakseen ties kuinka monta sataa vuotta ihan tarkotuksella, eikä se vieläkään ymmärrä puhetta. Jos tohon ois joskus joku antanu jotain määrärahoja, ois tutkimusavustushanat menny kiinni jo aikoja sitten. Omaa kehittymistä koiranomistajana tietty auttaa, että on pakko miettiä jotain muita kommunikointikeinoja, kun lahjonta ja kiristys (sanallinen tietty) ei auta.

Kello on 23.13 ja moon hieman väsyny Rimi lähettää terveisiä. Tämän postauksen materiaalia kerätessä ei vahingoitettu koiria, vastaantulijoita, lyhtypylväitä eikä variksia.

Rimi-neiti

Eihän sitä sais pientä kiusata, mutta ku tuo päätti ruveta neiteilemään. Aamulla meni sateessa aamulenkki ihan ok, mutta äsken illalla ko tuulee niin ettei meinaa itekään pysyä pystyssä, Rimillä oli kiire ensin tien toiselle puolelle puistoon tarpeilleen ja heti ku luvan sai nii hirveellä kiireellä sisälle. Se tulee reippaasti ulko-oven eteen istumaan vaan sillon, kun se itse oikeasti haluaa sisälle. Yleensä sillon vaan ku sillä on nälkä. Nyt sitä selvästi inhotti, että korvaan tuuli Pisaratkin änkee noita lörpättimiä pitkin inhasti korvien sisälle. Luimuilee vaan ja ravistelee välillä tuolla pihalla. Pikkukakarana syksyn sateissa oli niin ku ei ois ollukaan, nyt siitä on tullu niin fiiniä, niin fiiniä

Nythän se tempun teki!

Ku mehän muutetaan kohta, ja siellä uudessa kämpässä on semmoinen täyskorkea jääkaappi-pakastin-yhdistelmä niin toi mun arkkupakastimeni ei ole enää täynnä ihmisten ruokia. Se meinaa sitä, että on tilaa koiran ruuille! Ja se tarkottaa, että ensimmäinen kuorma Lempimuonalta tulee muutama päivä ennen muuttoa, ja se taas on yhtä kun se, että Rimin ruokavalio vaihtuu tän säkin loputtua barffiin. Kerta mä olen sitä jo pitemmän aikaa miettiny, ja tutkailuni perusteella barf ei olekaan mitään salatiedettä, niin nyt kun pakastintila vihdoin viimein antaa myöten, pistän pyörät pyörimään. Pikkasen, mutta ihan minimaalisen vähän tässä vaikuttaa sekin, että autottomana on se ruokasäkkien raijaaminen hirmu kivaa (nyt vielä muutetaan isomman mäen päälle), niin kun Lempimuona ja Vauhti-Raksu toimittaa kotiin saakka, ne vähentää meidän vaivaa ja säätämistä.

Lihat ja luut tilaan, kasvikset kannan kotiin itse. Kattelin valmiittenkin kasvissoseitten hintoja, mutta ainakin nyt kesällä tulee reilusti halvemmaksi tehdä itse kaupasta ostetuista rehuista. Tehosekotin taikka joku vempele pitää vaan hommata, että saan soseeksi. Tilasin nyt ensimmäisellä kerralla possua, nautaa ja broiskua ja pikkuisen lohta, määrät suurimman arvioni mukaan (3% Rimin painosta) niin että kuukaudeksi pitäisi riittää, ja vähän ylikin mennä. Seuraava kuorma kun toimitetaan vasta heinäkuun tokalla viikolla. En vielä tiedä, tilaanko sen Vauhti-Raksulta vaiko Lempimuonalta vai vähän molemmilta, katotaan, miten ensimmäinen kuukausi Rimillä menee ja minkälaisiksi määrät muodostuu.

Siipiveikoista alotetaan ja siitä sitten monipuolistetaan sen mukaan kun koiran ruuansulatus antaa myöten. Kala ja sisäelimet tulee heti alkuunsa mukaan kerta viikkoon. Jos ötökkä on pystyssä vielä heinäkuussakin, niin sitten tilaan vähän laajemman otoksen eri elukoitten eri osia. Onneksi tuo pakastintila on kuitenkin rajotettu

Naksuttelen edelleen tavan nappuloilla, mutta kunhan vaivaudun niin kaipa siihenkin voisi miettiä raakaa tai kuivattua tai peräti kypsennettyäkin herkkupalaa.

Myydään kolmenistuttava vuodesohva

Kuvausrekvisiitta ei ole myynnissä.

Elämisen muutoksia

Meille tarjottiin vihdoin viimein asunnonhakurumban jälkeen yllättäin vähän isompaa asuntoa muutaman kilometrin päästä keskustasta. Enemmän tilaa, paremmat lenkkeilymaastot ja vähemmän liikennekaaosta. Kesäkuun puolivälissä muutetaan, saa nähdä miten elukka selviää siitä ressistä. Olen ajatellut päästä sen suhteen helpolla (ainakin haaveilen niin) ja ostaa tollomussukalle jättikokoisen luun kaluttavaksi muuttoramppauksen ajaksi.

Tänään lähdettiin koko sakki kävellen kattomaan, miltä uuden kodin ympäristössä oikein näyttää. Pari tuntia vierähti, semmoista rauhallista kävelyvauhtia mentiin. Ei ollut liian kuuma, kun vähän aiemmin oli satanut, joten Rimikään ei läkähtyny. Hankintalistalle menee vähän pitempi hihna, kun tuo nykyinen on vähän turhan rajoittava kun ei tarvitse jatkuvasti varoa autoja ja kanssaliikkujia. Eihän sitä hihnalla hallita ja lässynlässynlää, mutta hihnalla saa hyvin paljon häiriötä aikaan ja pitkällä hihnalla enemmän

Rimin kevythäkistä pitäisi päästä eroon. Rimi on yhtä korkea kuin häkki, ja kun se ei siellä juuri mitään muuta tee kuin syö ja säilyttää lelujaan, sitä ei oikein huvittaisi ottaa mukaan uuteen asuntoon. Häkin oviaukon verkko vaan on kahdesta kohdasta halki, että en sitten tiedä tekeekö tolla kukaan mitään. Minä en sitä ainakaan viitti korjauttaa, myyn sitten vaikka huomattavasti halvemmalla jos jollekulle vaan kelpaa. Muutenhan häkkyrä on hyvässä kunnossa.

Meditointionnistumisia ja vähän valitusta ja ihmettelyä

Äskeisen iltalenkin loppupuoliskolla mentiin Rimin kanssa pieneen puistikkoon istumaan. Vieressä menee vilkas tie, mutta sattuneista syistä autoja ei tarvitse laskea häiriötekijöiksi. Elukka vähän aikaa haisteli ja ihmetteli, mutta oli se sen verran lääh että aika pian istahti. Hetken sen jälkeen se pisti maate! *kiitos kiitos*. Nollahäiriö ja lenkin jälkeen melkein täysissä voimissaan (maha löysällä), mutta se pisti maate Empiiristen kokeiden mukaan neljä sekuntia pysyy ilman että syötän, se on aika paljon minusta ku tää on kuitenkin eka kerta ikinä.

Jouduin aamulla koirankakkakyttääjän kynsiin, kun Rimi kyykki pelkkää vettä Ois rouva tullu vähän aikasemmin ni ois saanu todistaa kuinka kiikutan koirankakkapussia roskikseen. Selitin sille, että nyt on koira niin kipeä että ei oo mitään mitä sais pussiin kerättyä, että mielummin näkisin sen tekevän kikkareita. Kyllä on rankka/tylsä/rassaava elämä joillain kun täytyy kytätä kun vieras koira kyykkii… Semminkin kun olis voinu tulla vähän lähemmäs vielä tuijottamaan, että onko nyt tosiaan aihetta aukoa suutaan. Onhan se kiva, että jotkut viitsii huolehtia muittenkin puolesta, mutta se huolehtimisen kohde tuppaa valikoitumaan vähän kummallisesti.

Eilen illalla mentiin kaverin kanssa vähäksi aikaa Rimin seuraksi koirapuistoon. Se oli tyhjä ku mentiin, muuten ei ois mentykään. Aika pitkään saatiin olla rauhassa, mutta Rimi ei saanu mitään vapaus, vapaus! 120km/h ympäriämpäri -kohtausta. Noh, sittenpä nään että parkkikselle ajaa auto ja auton perä on täynnä liikettä. Otin Rimin kiinni, ku meinattiin lähteä alta pois, ja oltiin niin lähellä porttia ja auto sen verran kauempana parkkiksella, että olis keretty ihan hyvin. Paitti että ku otan kaksi askelta portille niin totean, että portin toisella puolella on kahden noutajan kokonen irtokoiravastaanottokomitea. Omistaja löntysti tavallista kävelyvauhtia perässä, pääsi portille, kysy kumpi mulla on ja päästi elukkansa sisälle. Ku me ei oikein menestytä noin läheisissä yllättävissä koirakontakteissa, niin oli pakko päästää hihnasta irti että Rimi pääsee kattomaan ketä tuli. Ku piskit paineli tarhan toiseen päähän ja me jäätiin portille, Rimi päätteli että mamma jäi nyt liian kauas ja tuli mun luo. Kunnon pehmo mutta ei tällä kertaa todellakaan haitannu. Jäi vaan ihmetyttämään koirien omistajan käytös, päästää ensin koiransa irrallaan puiston portille ja maailmanomistajan elkein vaan tulee eikä edes anna mulle tilaisuutta pyytää että voisi hetken pitää koiransa niin että päästään lähtemään.

Jos jotku niin koiranomistajat on kyllä semmosta sakkia (ainakin täällä) että ei tippaakaan ajatella oman koiran napaa pitemmälle. Minä luen itteni tietysti poikkeukseksi tästä sakista, mutta enpä ole yhtään ylpeä, että kuulun tämmöseen sakkiin. Tollaset tollot pilaa myös “hyvisten” maineen koirattomien silmissä. Musta vaan tuntuu että ei koirapuistoon voi tulla vaan tollain ihan kun siellä ei ketään olis. Kun minä olin väistämässä rouvan hauvojen tieltä, mikä ei voinu jäädä siltä huomaamatta, ois voinu hoitaa oman osuutensa vähän toisella lailla. Kai. Ehkä toi on ihan normaalia puistokäytöstä? Onneksi ei olla mitään vakipuistoilijoita eikä edes wanna-be.