Omasta motivaatiosta

Oliko peräti edellisessä postauksessa, kun lupasin kertoa miksi päädyin naksutinkoulutukseen. Tulossa kovia sanoja ihmiseltä, jolla ei a) ole koskaan ollu ikiomaa koiraa ja b) joka ei ole koskaan oikeasti kouluttanu yhtäkään koiraa :D Mutta olen valmis korjaamaan omia ajatuksiani, jos ja kun oma koira tuonnenpana tulevaisuudessa aihetta antaa.

  1. Naksutinkoulutus on silkkaa tiedettä, vaan ei salatiedettä. Pitää olla edes vahva aavistus siitä, mitä on tekemässä ja miksi, ja pitää tajuta, että suurin osa koiran tekemistä omituisuuksista (joita myös virheiksi kutsutaan) johtuu ihmisestä, joka ei ole opettanut koiraansa toimimaan oikein. Siis ihan kuin muussakin elämässä on ihan itse vastuussa tekemisistään, eikä voi vierittää syytä koiran harteille.
  2. Koulutus on positiivista, mutta ei suinkaan mitään lässyttelyä ja vapaata kasvatusta. Koiraa ei vahingoiteta, mikä ei kuitenkaan tarkoita, ettei koiraa rankaista. Vaikka koira saa ns. yrityksen ja erehdyksen kautta itse oppia, ei kuitenkaan ole kyse siitä, että siltä ei vaadittaisi käytöstä, jonka se jo osaa. Naksuttajilla on kova luottamus siihen, että koira oppii paremmin hyvällä kun pahalla.
  3. Koira kouluttaa ihmistä :) Mikä on mielestäni aivan huippujuttu. On kerrassaan hieno idea antaa koiralle valtaa ihmisen yli, tavallaan. Iik! Dominanssia!
    Hitsi vie, mutta en usko, että koiraa paljon kiinnostaa sen asema arvoasteikolla, jos se tekee työtä palkkansa eteen. Koira istuu —> ihminen antaa makupalan. Koira istuu uudestaan —> ihminen antaa taas makupalan. Eli ihminen on makupala-automaatti? Kerrassaan kiehtova ajatus :)
    Joidenkin tapausten mielestä on riski antaa koiralle valta päättää itse omista tekemisistään, koska koirahan voi valita ”väärin” ihmisten näkökulmasta. Mutta naksutinkoulutus tähtää siihen, että koira oppii tekemään oikean valinnan…
  4. Naksutinkoulutus vaikuttaa haastavalta ja siksi mielenkiintoselta. Koko ajan tulee uutta tietoa, jota pitää sulatella ja arvioida, verrata ja ihmetellä suhteessa vanhaan tietoon. Tuskinpa sitä on valmis koskaan, vaikka kuinka paljon osaisi, ja vähän käy sääliksi ekaa koiraani kun joutuu koekaniiniksi :D Mutta toinen koira kiittää ja opettaa omat temppunsa, näin uskon.
    En usko, että koirankoulutuksen kuuluu olla helppoa, mutta jos se on ihan tosisikavaikeeta, niin jossain on vika, erittäin luultavasti ihmisessä. Hihnasta ja kaulapannasta osaa nykiä kuka vaan, namilla osaa houkutella kuka vaan, töniä ja puskea osaa kuka vaan, sen kun tekee, ja kuin itsestään? koira oppii. Naksutinkoulutuksen perusta on minusta koiran omassa käytöksessä ja siinä, miten ihminen pystyy sitä mahdollisimman vähällä muokkaamaan haluamaansa suuntaan. Ja kuuleman mukaan on vielä tekniikkalaji..

(Houkuttelemisesta vielä: ymmärtääkseni naksuilun yhdessä suuntauksessa harrastetaan kosketuskeppiä ja sillä ohjaamista. Se toinen suuntaus lienee täysin sheippauspohjainen, muttei siitä tässä enempiä, kun kosketuskeppi kiinnostaa mua. Jotain tekemistä sillä on käytösten ketjuttamisessa koskettamisen avulla, tai semmosta.. kerron sitten ku tiedän tarkemmin :D Mutta ei tarvi häivyttää makupalakättä, ja koira keskittyy suoritukseen eikä makupalaan. Voi kun olisi se oma koira jo niin tietäisinki jotain :D)

(Houkuttelemisesta osa 2: Jos naksuttelu ei iske jostain syystä, niin houkuttelu lienee se paras tapa muuten. Positiivinen systeemi ja koiralla on edes mahollisuus vaikuttaa omaan käytökseensä ja pistää aivonsa todella töihin. Siinäkin mennään koiran ehdoilla, kun ei ole tarkotuksena töniä eikä tuuppia oikeeseen suuntaan.)

Onkohan väärin ottaa koirankoulutus haasteena? Siis sillä tavalla.. ettei se ole mikään yksisuuntanen viivasuora tasanen tie. Ja kun mussa on se vika, etten oikein osaa (enää) olla kyseenalaistamatta lukemaani ja kuulemaani, ja että mun pitää ite saada kokeilla ja tutkia ennen kun uskon olevani väärässä. Tästä blogista varmaan aika pitkälti muokkaantuu koirun treeniblogi, joten toivottavasti ainakin muistan palata tähän kirjotukseen ja kattoa, että missä meni jo etukäteen vikaan :D

Hankintapohdintoja

Mietiskelin tossa hetkisen aikaa, josko ottaisin sijotuskoiran. Mutta ei se ajatus oikein jaksa innostaa.. ensinnäkin haluan uroksen, ja toisekseen en halua, että mun koirasta päättää joku muu kun minä. Enkä mä halua antaa hauvaani ulottumattomiin epämääräseks ajaks astutusta ja pennutusta varten.. Kasvattajat kasvattakoot omat koiransa :D Tokihan ois halvempi niin, mutta musta katottuna haitat on suuremmat kun hyödyt.

Ajatus lähti aikusen koiran ottamisesta. Tosi paljon on 1-3-vuotiaita kodinvaihtaja-spk-uroksia, jotenkin hassua, että otetaan vaativa koira ja sitte ei ookaa kivaa ja heitetään pellolle. Kaipa nuilla jollain ihan oikeat syyt taustalla on, mutta vähä kummalliselta tuntuu. Tahtoisin pennun, mutta ehkä alle vuotiaskin ois ihan ok? Vanhakin koira oppii uusia temppuja. En sitten vaan tiiä, että voisinko samalla lailla luottaa kodinvaihtajahauvaan ku pentuna otettuun. Eipä siihenkään tietenkään 100% voi, mutta joku käsitys luonteesta varmaan muodostuu ku pennun kanssa puuhaa, ja mitä siltä voi noin suunnilleen odottaa. Kodinvaihtajasta ei taida tietää useinkaan, että mitä on menneissä ja mitä se korviensa välissä uuteen kotiin kuskaa.

Viimeisin sopiva seropipentubongaus rotikka+beauceron. Mitäs jos mulle ei tulekaan saksanpaimenkoiraa ekana? Ees puolikasta? Miten mä sopeudun :D

Koirasuunnitelmia..

Viime päivät oon harmitellu sanomattoman huonoa tuuriani. Jumitan täällä Saksassa heinäkuun loppuun saakka ja nyt ois Lahessa tarjolla just passelia koiraa mulle.. Saksanpaimenkoiran ja rotikan sekotus oli toisessa osotteessa ja sitten yks puhdas saksanpaimenkoirapentue. Eihän siihen puhtaaseen ole varaa, mutta saahan sitä haaveilla. Ehkä syksylläkin on jotain mukavaa tarjolla. Sekarotusessa pitäs olla puolet saksanpaimenkoiraa vähintään, ja loput esimerkiks just rottweileria, dobermannia, hovawarttia, huskya? jopa puoliks laika kelpais, vaikka vähän mettästysviettisyys arveluttaa jos semmoinen sekotus meille kotiutuu. Mutta kyllähän senkin kanssa pärjää kun tahtoa on, ja iät kaiket sitten on kumottu väite, ettei mettästysrotusta vois kouluttaa. Vaatii vaan enemmän aikaa.

Koiranruokintaki on ollu mielessä aina välillä. Kaikenmaailman keskustelupalstoilta ja valmistajien sivuilta oon lukenu lähinnä tuoteselosteita. Ilmeisesti pitäs ostaa semmosta ruokaa, missä on valmistuksessa käytetty eniten lihaa ja sitte vasta jotain kasviperästä. Kasviperästä ei sais olla liikaa, tai sitte ei sais olla sitä tai tätä viljaa, tai sitte ei pidä vaa siksi ostaa, ettei tiedä onko valmistuksessa käytetty kana nyt sitte ollu tuoretta vai jotain kuivattua versioo ja blaaaaaaaah. Tieto lisää tuskaa. Aion kuitenkin olla niin fiksu, että selvitän asiat omassa päässäni, ettei sitten tarvi hämmennyksissä olla kun koira tulee. Johdonmukasuus lienee a ja o siinäkin :) Tällä hetkellä on parikin ruokamerkkiä mielessä, mun kriteerit on toistaseks helppo täyttää: ykkösenä valmistusainelistalla on oltava jotain lihaa, ja ruuan on oltava ns. ison rodun penturuokaa – mun ei tarvi miettiä mitään ravintoainekoostumuksia, kyllä on voitava luottaa valmistajaan ees sen verran. Ja jos ruoka ei koiralle sovi niin voihan sitä vaihtaa.. vielä on tosin epäselvää, että kuinka pitkä on hyvä ”koeaika?” Sitten kun kasvuvaihe on ohitte, niin rahatilanteen mukaan siirryn parhaaseen ruokaan mihin riittää rahat. Ois toki kiva, jos eläinkauppatavaraan ois edelleen varaa, mutta jos ei ole, nii sitten vaa parasta mitä marketista löytyy.

Koirannimet ne muute vasta hauskoja on :) Vaihtoehdot on toistaseks Rimi, Chico ja Kovo. Rimissä on haittana se, että olin varannu sen ekalle saksanpaimenkoiralle. Toisaalta en osaa siitä sekarotusen kohalla varmaan luopuakaan, ku onhan se kuitenki ekan oman koiran nimi.. Pitää kai kattoa, minkä näköin hauveli on ja nimetä vasta sitten. Mielessä siintelee pirullinen ajatus tulevaisuuden rotikka Fifistä :D

Lisää surffailua netissä

Otin askeleen kohti tulevan koirani parempaa elämää ja liityin Klikki-sähköpostilistalle. Viime postauksessa mainitsemani Veli-Matti Ahonen on listan ylläpitäjä, ja listan aiheena on operantti eläintenkoulutus. Kun musta tuntuu, että joistain asioista ei voi vaan lukea liikaa, niin on pistettävä tietoa tulemaan omaan sähköpostiin. Ja mulla on muutenkin heikohko käsitys suomalaisista naksuttelupiireistä, niin tää lista saattaa sen suhteen osottautua aarreaitaks. Toki aina on erilaista lukea asioista omalla äidinkielellä, vaikka kuinka sujuvasti englantia ymmärtäskin.

Harvakseltaan sieltä on viestejä tipahdellu näitten kahen päivän aikana, mitä oon listalla ollu, mutta jo kerkesin poimia ensimmäisen mielenkiintosen nimen. Geert De Bolster, belgialainen pitkän linjan koirankouluttaja, ja siihen mun tietoni sitten jäikin – herrasta kaikki on hollanniks, yks kirja ranskaks käännetty. Se vähä, mitä saksan ja englannin perusteella sivujen annista ymmärsin, riitti herättämään mielenkiinnon. Kyselen pienessä päässäni, että mahtuisko sinne vielä tiiviit hollannin opinnot jossain vaiheessa. Noita kirjoja ei kerran ole käännetty suomeksi, niin mun taitaa tällä kertaa täytyä ite mennä tiedon luo, ja opetella kieli niin, että jotain tajuan. Erityisesti kiinnostaa De Bolsterin ajatukset operantista suojelukoulutuksesta. Niitä hän oli esittelemässä huhtikuussa Suomessa Suojelu+ 2008 -seminaarissa. Seminaarin sivuilla taitaa olla kaikki suomenkielinen tieto De Bolsterista? Miehen kirjan ”Opleidingsprogramma IWR-IPO met de operante conditionering” (suom. Operantti ehdollistaminen IPO-koulutuksessa) haluaisin saada käsiini.. Vaikka musta ei koskaan suojelukoiran ohjaajaa tuliskaan.

Haaveilin lisää koiristakin, toki. Joka päivähän mä kaiken maailman pentuilmotuksia selaan. ”Törmäsin” beauceroniin, kun Suden kanssa oli puhetta, että dobermanni on vähän turhan ruipelo meidän perheen koiraksi :D Beauceronista ei ole yhtään mitään ennakkokäsityksiä, ja pikasurffailun perusteella ei ole kovin monella muullakaan Suomessa, kasvattajia on aika vähän ja pentueita harvakseltaan. Kuvien perusteella näytti mukavankokoiselta rotikan ja dobermannin välimuodolta. Rodulla on pk-oikeudet, joten senkin puolesta ehkä passeli koira? Jos nyt yleensä on yhtään mihkään puhdasrotuseen koiraan varaa. Ehkä pistän korvan taa kuitenkin.

Jotenkin tajuan, miten helppoa paperittoman ”puhdasrotusen” ottaminen olis (beauceroneja ei taida semmosia olla edes tarjolla, onneksi). Halpa ja oikeennäkönen koira ja ominaisuudetki vähintään sinne päin, onhan molemmat vanhemmat paperillisia ja kilttejä ja emäkin saattaa olla musta ja isä suoraselkänen iso uros vanhoista suomalaisista linjoista (pentueilmotuksista tarttunu). Minä en vaan tajua, että jos ne pennut on pakko teettää, niin miksi niitä ei voi rekisteröidä. Enkä tajua sitäkään, että rekisteröimättömät ”puhdasrotuset” myydään melkein samaan hintaan kun paperilliset – sekarotusikshan ne paperittomat lasketaan ja niistä pitäs kenenkään muuta maksaa kun sekarotusen hinta. Ehkä sitten loppuis se tehtailukin, kun ei siitä sais enää niin hyvin rahaa.

Postaukseen liittyvää tässä blogissa
Klikkeri- ja muita ihmeitä

Klikkeri- ja muita ihmeitä

Surffailin huvikseni (kuten lähes joka päivä on tapana nykyään) kaikenmaailman koulutussivustoilla. Vahingossa löysin Veli-Matti Ahosen sivut (sivupalkissani suora linkki koulutussivuille) ja vaikutuin todella. Erityisesti kannattaa metsästää videoita, joita on ripoteltu sinne tänne. Minäkin haluan saada koirani käyttäytymään noin! Parasta on, että koira tekee koko ajan iloisesti ja innolla. Portaissakävelyvideot ovat hieno esitys siitä, miten koira ratkoo itse ongelman ja saa vihdoin ihmisen ulkoilemaan :D Kovin kuuluisa ”koira kouluttaa ihmistä” näyttäisi toteutuvan. Olen vähän ollut ymmärtävinäni, että koko naksuttelun perusidea on, että koira opettaa ihmisen antamaan makupalan esimerkiksi istumalla tai tulemalla luo. Tahtoo hauvan ja tahtoo päästä tosielämässä naksuilua kokeilemaan. Lienee parasta alottaa jollain ihan tyhjänpäiväsellä temppuilulla, että ite opin oikean systeemin.

Koiranhankinta on mielessä koko ajan… välillä mietin, että riittäiskö puoliksi sekarotunen, puoliksi saksanpaimenkoira mulle. Tai olisiko valkonenpaimenkoira kiva. Paperitonta ”puhdasrotusta” en halua, pentutehtailusta ja ihmisten välinpitämättömyydestä, koirien esineellistämisestä ja koiran lisääntymishalun täyttämisestä lueskelleena olen päätynyt ihka oikeaan vahinkopentuun. Semmoiseen, jossa perheen saksanpaimenkoiranartun on vahingossa päässyt epämääräinen uros astumaan. Sittenkin tulisi moraalinen ongelma siinä mielessä, että missäs nartun omistaja silloin oli… Mutta olisi se kumminkin vasta kakkosvaihtoehto.

Saksanpaimenkoiraa oon halunnu jo niin monta vuotta ja ihaillu aina ku semmosen nään. Varmana tulee mutinoita aiheesta ensimmäinen koira, mutta mitäs sitten. Olen päättänyt koirani kanssa pärjätä, oli se mimmonen vaan, ja jos omat keinot loppuu kesken, niin pystyn muilta pyytämään apua. Enemmän se on tahdosta kiinni, ja kun riittävästi tahtoo niin eiköhän taitoakin kerry. En kuvittele, että saisin koiran kanssa mitään ilmaiseksi aikaan, tai että olisi ns. pennusta valmiita tokovalioita, jotka tottelee silmänliikettäkin. Tekemällä oppii ja tavalla tai toisella eka koira on välttämättä koekaniini. Kotikotona on nyt toinen koira menossa, ja niitä koiruuksia ja koiranpitoa seuratessa olen huomannut, että on asioita, jotka haluan koirani kanssa välttää. Uskon, että jopa onnistun, kun tiedostan, mitä en halua, ja pystyn siksi ehkäisemään mahdollisia ongelmia jo ennalta.

Vielä kun saisin oman koekaniini.

Salainen alotus

Mun pääni on kovasti täynnä koiranodotusta, koirasuunnitelmia, koiratarvikesuunnitelmia ja koirasta johtuvia autonhankintasuunnitelmia. Johonkin niitä on pakko kirjottaa, ettei ehkä niin paljon pyöris päässä ja häiritsis koulutöihin keskittymistä.

Yritän olla mahollisimman salaperänen enkä kerro tästä blogista vielä aikoihin kenellekään. Olen jumissa Saksassa Baden-Württembergissä Erasmus-opiskelijavaihdossa vielä kolme kuukautta, ja vaihtoblogini sekä ”neule”blogini saavat luvan riittää niille kahdelle ja puolelle lukijalle, jotka mulla on. Vaihtoblogi ymmärrettävästi kuihtuu ja pysähtyy paikoilleen, kun vaihto on ohi, joten tästä tulee sille korvaaja. Bloggaus sinänsä on ollu jonkinnäkönen harrastus siitä päivästä, kun täytin 19, siitä ei ole monta vuotta. Tämä taitaa olla järjestyksessä ehkä jopa viides blogi o.O Alotin MSN Spacesissa, sitten kokeilin Vuodatusta, ja kaks edellämainittua olemassa olevaani on Bloggeriin rakennettu. WordPressia on kiinnostanu kokeilla jo hetken aikaa, joten nyt on sen aika. Editti: Kokeilin Vuodatuksen aikoihin myös Opera Community -blogia, muttei ollu mun juttuni..

Joskus, kun on se oma hauveli, pistän ehdottomasti semmoisen teeman, mihin saa otsikon tienoille oman kuvan. Tästä on tulossa hyvin sekavainen koira-elämä-valitus-intoilu-suunnittelu-pohdinta-opiskelublogi. Kaikkea yhtaikaa, enkä harrasta aasinsiltoja. Ja pystyn puhumaan kahta kolmea asiaa yhtaikaa suuremmitta vaikeuksitta.

Onpa hassua kirjottaa, kun tietää, että lukijoita ei ole vielä. Ehkä yksi :)