Klikkeröinti vs. kokonaisvaltainen käyttäytymisen muokkaus = 1

Kaverin kanssa jutellaan hyvin mielenkiintosia aiheesta sulkeeko naksutinkoulutus koiran kokonaisvaltasen kouluttamisen ja olemuksen huomioinnin pois. Mun mielestä ei sulje, eihän vartin naksuttelusta muutaman minuutin pätkiin jaettuna päivittäin ole mitään hyötyä, jos koiran muu elämä ei noudata samoja periaatteita. Sisäkoira on kumminkin yleensä läsnä, kun ihminen on paikalla, ja aina, kun ihminen on paikalla, koiran käytökseen pystyy halutessaan vaikuttamaan. Naksutin taskussa ja nami toisessa ei tarvi olla aina varustautunu, vaan välillä riittää ihan ”tavallinen” suora palkkio toiminnasta. Ulos lähdettäessä voi odottaa, että koira rauhoittuu ovella, ja palkata tästä päästämällä koira ulos. Ja kun välillä koiralle riittää merkiksi oikeasta käytöksestä se, että se saa jatkaa mitä ikinä olikaan tekemässä, ihmisen ei tarvitse puuttua. Toinen puoli on sitten tietysti se, että se, mihin ihminen ei puutu, saattaa vähitellen sammua kokonaan – onneksi tämä ei koske rauhallista makoilua, syömistä tai ääniin reagoimattomuutta :D Kouluttamisen jänniä mietinnän aiheita onkin, että mitä käytöstä vahvistaa ja kuinka vahvasti. Kaikki, mitä koira tekee, on kuitenkin käytös muiden joukossa, niin nukkuminen, syöminen kuin ovella hiljaa oleminenkin.

Yritän siis sanoa, että perusolemisen ja yhteiselon ei pitäisi kärsiä siitä, että naksutinkoulutus on valittu koulutusmenetelmäksi. Koira on vahvasti olemassa myös koulutustuokioitten ulkopuolella, mutta jos näkee koiran tekemisissä jotain vahvistettavaa, niin sitä voi vahvistaa ihan spontaanistikin. Ei tarvitse juosta hakemaan naksutinta, takaisintullessa on jo liian myöhäistä :D Koiran ja omistajan suhdetta luodaan kummiskin koko ajan, kun koira ja ihminen on yhdessä, ja siksi on tärkeää olla johdonmukainen ja noudattaa positiivisen vahvistamisen periaatteita myös ilman naksutinta. Naksutinkoulutus on kokonaisvaltaista, se ei vaan kerta kaikkiaan toimi, jos koiran elämä on täysin vastakkaista 23 tuntia 45 minuuttia vuorokaudesta.

Onko sitten naksutinkoulutus pelkkää tekniikkaa? Sanoisin, että ei ole. Tekninen osaaminen ja teoreettinen tieto ja kyky soveltaa sitä tilanteen mukaan ovat tärkeitä, mutta koira on kuitenkin ehdottomasti pääosassa. Koiraa ei naksuteta, sen käytöksiä vahvistetaan tai jätetään vahvistamatta sen mukaan, onko koiran käytös toivottua vai ei. Kriteeriä muuttamalla muokataan käytöstä haluttuun suuntaan, ja kun koira vihdoin osaa, siis ihan varmasti osaa, niin siltä ruvetaan opetettua käytöstä vaatimaan. Näinpä varsinainen naksuttaminen sopii mielestäni parhaiten sellaisten käytösten opettamiseen, jotka myöhemmin voidaan ns. rajata (luoksetulo, istuminen, kieriminen.. ), ja tätä käytöstä lähes missä tahansa sopivassa tilanteessa vaatia. Tämä johtaa puolestaan siihen, että pitää miettiä, mihin naksutinta käyttää ja mihin ei – sitä ei todellakaan tarvitse aina, mutta yllättävän moniin asioihin sen käyttö soveltuu :) Käytöksen muokkaaminen on koiran elinikäinen juttu, ja sitä tapahtuu koko ajan, halusi ihminen taikka ei.

Naksuttelun haastavuus on osaltaan siinä, että etu- ja jälkikäteismietintää pitää harrastaa paljon ilman koiraa. Suunnittelua, koulutustuokion arviointia, sopivan etenemistavan pohtimista.. Keskeneräisten ajatusten kanssa ei saa koiran kanssa mitään aikaiseksi. Kaiken lisäksi pitää olla selvillä siitä, mitä vahvistaa, ja se taas ei selviä kuin tarkkailemalla koiraa ja opettelemalla lukemaan sen viestejä. Aikomus, toteutus ja lopputulos ovat mielettömän hauskasti ihan eri asioita eivätkä aina riippuvaisia toisistaan. Onnistunut klikkeröinti ei voi olla erillinen osio koiran omistamisessa, koska se vaatii tuekseen koko koiran, koko ihmisen ja vielä miljoonittain artikkeleita, omia pohdintoja, treenipäiväkirjoja, ”vertaistukiryhmiä” – lisäksi onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia ja molemmista oppimista.

Ongelmakoirien klikkeröinnistä ei ole vielä kanttia puhua edes teoreettisella tasolla, mutta kuten (toivottavasti) ongelmakoirakoulutuksessa yleensäkin, ongelmien syy pitää selvittää, ja etenemistapa valita sen mukaan. Ei voi yleistää, että jos koira haukkuu ja haukkumisen naksuttaa piiloon, niin koiran pelko pysyy edelleen – koira voi haukkua muustakin syystä kuin pelosta. Toisekseen naksutinkoulutuksessa alkuopetus järjestetään niin, että ympäristö on mahdollisimman neutraali koiran kannalta, jolloin päästään vaikuttamaan koiran mielentiloihin ja tekemiseen kaikkein eniten itse. Kuvittelisin, että myös ongelmakoiran koulutuksessa koulutustilanne suunnitellaan ennalta ja järjestetään niin, että koira pysyy oppimistaajuudella eikä esimerkiksi käperry päänsä sisällä pelkäämään vaikkapa vastaantulevaa koiraa. Kuvittelen lisää, että kun koiran tunnetilan äänekäs ilmenemismuoto on saatu kitkettyä naksuttamalla pois, nostetaan kriteeriä ja keskitytään siihen, miten koira muuten käyttäytyy hankalassa tilanteessa. Koulutetaan siis asia kerrallaan, kun monta asiaa kerrallaan ei kuitenkaan pysty, vaikka miten tahtoisi. (Puhuin näköjään silti.)

Haluaisin oikeastaan senluonteisen vuhven, että se ei olis herkin mahdollisin lussukka, sukupuolesta riippumatta ei olis putkiaivoinen eikä tajuais kaikkea heti, sen verran kova kuitenkin, että mä saisin rauhassa tehdä virheeni pilaamatta koiraa. Kummiskaan ei sais olla niin vaativa, että piski räjähtää käsiin yheksänviikkosena. Tosin mä en näe koirani kanssa mitään muuta vaihtoehtoa kun pärjätä, ja jos en pysty yksin, niin hommaan apua. Pyrin kumminkin ehkäsemään ongelmakäytöksen ennalta suunnittelemalla ja vahvistamalla sillon, kun koira on ”itestään” nätisti, joten toivottavasti ei ihan hetkeen edes tule kokemusta ongelmakoiran kouluttamisesta.

Jokos muuten kerroin, että kyttäämäni pentueen narttu on ultrattu kantavaks? :)

Väliaika, kahvia ja pullaa

Kävi nyt sitten kumminkin ilmi, että pentukysely Kolmosen narttu olikin tiine. Kävivät uudestaan ultrassa. Mä en kumminkaan uusinu alustavaa varaustani, tota lähempänä olevaa kiinnostavampaa pentuetta vahtaan edelleen. Ne menee ens viikolla ultraan.

Yks kyselyvastaus tuli muutama päivä sitten. Mua ei oikeastaan se kenneli kiinnosta niin hirmusti, mutta se tavallaan tarjosi mulle jo vanhempaa koiraa. Syyskuun lopussa 10kk tulis täyteen. Vanhemmassa koirassa ois se etu, että sitä ei enää sisäsiistiks tarvis opettaa, mutta siihenpä edut sitten jäiskin. En mä ole tieten tahtoen mitään villiä korttia kattomassa kun pikkupennun otan, varsinkin, kun tosta mun kyttäämästäni yhdistelmästä on jo maailmalla yksi pentue, johon kasvattaja ja omistajat ovat tyytyväisiä. Toisekseen mulla on pennun kanssa aikaa kehittyä kouluttajana, isomman koiran kanssa varmasti tulee paineita ku koira on jo niin paljon fiksumpi kun minä. Kummiskin haluan alkeista lähteä, enhän mä niitä muuten millään opi, ja toisaalta en halua koiran joutuvan junnaamaan tuttuja asioita mun takiani. Kyllä mä tota oikeasti mietin, mutta ei se vaan iske. Haluan alusta asti olla mukana pennun kehityksessä ja muokata sen käytöstä naksuilemalla, kun sille ei vielä ole kehittyny ihmeemmin semmosia tapoja, joista en niin tykkää.

Tällä hetkellä pentuajatuksissa on jonninmoinen suvantovaihe päällänsä. Mietin edelleen koira-asioita about joka päivä, mutta nyt ei voi tehdä oikein mitään. Pentuekyselyitä ei enää tarvi lähettää, eikä totakaan kasvattajaa koko ajan viitti häiriköidä millon milläkin pikkujutulla. Ens viikolla hää toivottavasti ilmottaa ultrauksen tuloksen, ja voin taas ruveta pikkusen enemmän intoilemaan :)

Pentuekysely Kakkosesta ei muuten ole kuulunu mitään, vaikka kasvattaja lupas ilmotella ultrauksen tuloksia. Apulasta vaan luin, että niillä on syssymmällä pentuja myynnissä. Siitä tapauksesta jäi siis paha maku suuhun, vaikka näin jälkeenpäin aatellen ei sekään ois ollu mulle sopiva yhdistelmä.

Tilasin tänään Palveluskoiraliiton lehden. Kauheasti kaikkia liittoja ja yhdistyksiä, mihin ”täytyy” liittyä, ja koska jäsenmaksut ei ole maailman pienimpiä, niin oon aatellu jakaa niitä tasasesti joka kuukaudelle yhden, kun jäsenyys on kummiski aina vuoden kerrallaan voimassa. Ei sitten tule kaikki maksettavaks samalla kertaa. Kesäkuussa tulikin kaverin kautta tilattua Canis-lehti… :D Kyllä näitä kertyy.