Yöllistä pohdintaa

Koiranpoikaset on nyt kolmiviikkosia :) Parin viikon päästä pääsee ensimmäisen kerran kattomaan, kunhan vaan saan kyydin järjestettyä meille. Haluaisin sen pikkusen nyt ja heti. Mun oma hauva <3

Ja sitte pohdintaosuuteen.

Koulutustavoista ensin: Vallalla tuntuu olevan kummallinen käsitys positiiviseen vahvistamiseen perustuvasta koulutuksesta. Tämä ensinnäkin rinnastetaan  hyvin usein naksutinkoulutukseen. Ongelma tulee siitä, että ajatellaan/uskotaan/kuvitellaan/viistastellaan positiivisen vahvisteen olevan makupala ihan aina, joka kerta, joka tilanteessa, kaikkien koirien koulutuksessa. Makupalalla saadaan tuloksia aikaan silloin, kun se nami on parasta, mitä koiralle on sillä hetkellä sen mielestä tarjolla. Toisin sanoen makupala on koiralle palkkio vain silloin, kun se katsoo makupalan olevan palkkio. Jos se sen sijaan haluaa esimerkiksi juoksuisen nartun luo, on makupala ihan yhtä tyhjän kanssa, koska narttu on se, mitä koira haluaa, ja narttua voi hyödyntää silloin koiran palkkaamisessa. Se, että se on vaikeaa, monimutkaista ja aikaavievää, ei tarkoita sitä, etteikö tällöin juoksuhajujen luo pääseminen olisi miljoona kertaa ihanampaa kuin pala kuivattua kananmaksaa. Palkkio on tilannesidonnainen aina. Siitä ei päästä mihinkään.

Toinen asia on negatiivinen rankaisu. Tarkoittaa siis sitä, että palkkio tai palkkion mahdollisuus poistetaan. Tällöinkin on poistettava se asia, jonka koira eniten haluaa. Siispä makupalan antamatta jättäminen tai selän kääntäminen on yhtä tyhjän kanssa, jos koira haluaa juoksuisen nartun luo. Negatiivinen rankaisu tässä tapauksessa nimittäin on viedä narttu muualle tai tehokkaasti estää koiraa pääsemästä nartun luo. Sillä, että ohjaaja kääntää koiralleen selän, ei ole tasan mitään merkitystä.

Voi, kunpa naksutinkoulutus olisi pelkkää makupaloilla pelaamista. Ei tarvitsisi miettiä mitään, eikä milloinkaan tulisi motivointiongelmia, kun koira toimisi makupaloilla missä vaan ja milloin vaan ympäristöstä ja mielentilasta riippumatta. Koiraystävällinen positiivisiin menetelmiin perustuva koulutus ei ole mustavalkoista makupala-ei makupalaa tai huomio-ei huomiota, vaan palkkio-ei palkkiota. Ja palkkion määrittelee koira, ja jos koiran ohjaaja ei pysty koiran määrittämää palkkiota hyödyntämään, koulutus ei taida oikein edetä. (Palaan tähän lauseeseen sitten, kun olen hakannut oman piskini kanssa riittävän kauan päätäni seinään ennen kuin tajuan, että koira ei koe tarjoamaani palkkiota riittävän palkitsevaksi, ja palkintoa parantamalla saisin tuloksia aikaan. Remind me jos en itse tajua.)

Huvikseni olen taas pohtinut koiranruokintaa. En ole asiantuntija alalla, eikä matikka kiinnosta pätkääkään. En siis osaa enkä viitsi laskea hivenainesuhteita, vitamiinitasapainoja tai korjata kalsiumin ja fosforin epätasapainoa. Mulla on epämääränen tarve päästä helpolla asiassa: Annan koiralleni ruokaa. Tällä hetkellä on vuhvea odottamassa kolmen kilon pussi marketin penturuokaa. Ostin sen, koska se oli poistuvana tuotteena puoleen hintaan myynnissä. Jos pussin ruokintasuositukset pitävät paikkansa, koirani syö siitä noin 12 päivää. Vajaan kaksi viikkoa. Sen jälkeen on keksittävä jotain muuta. Mulla on yhteen kalliimpaan penturuokaan 5 euron alennuskuponki, ja olen ajatellu hyödyntää sen. Olen varmaan paha ihminen ja tuhoan koirani elämän lopullisesti, kun aion syöttää sille sitä, mitä satun kaupasta ostamaan. Rajoitan koirani ruokavaliota siten, että a) en syötä sille ihmisruuasta kuin maustamattomat rääppeet ja b) jos koirani tulee allergiseksi jollekin ruoka-aineelle, huolehdin, että se ei sitä saa. Tarkkailen koiran sopusuhtaisuutta ja annan eläinlääkärin sanoa painavan mielipiteensä ja otan sen huomioon. En usko mitenkään, että koirani voisi mennä ruokinnalla pilalle, kun en aio syöttää sitä yli- sen paremmin kun alipainoseksikaan. Tarkkailen turkkia, kukkakasojen määrää ja koiran yleistä vireystasoa. Opettelen sitä mukaan kun tulee turpaan. Yritän pitää järjen kädessä, eli en rupea soveltamaan liikaa, kun en asioista mitään tajua. Sanotaan vaikka, että pyrin pitämään koiran grammamääräsestä ruoka-annoksesta aina vähintään puolet teollisena nappularuokana. Ja luita, lihoja, perunankuoria, maksalaatikonjämiä yms jää kuitenkin niin harvoin, että ei koira niihin kuole. Pääasia taitaa olla, että opetan vuhven syömään sen, mitä pistän sen eteen. Haluan sille rautaisen mahan ja laajan ruokavalion, nirsoa en siitä halua. Koirani pääasiallinen ravinto tulee kuitenkin olemaan koirille tarkotettu ja varta vasten valmistettu ruoka. Esmes kahvipöydän antimet jää piskiltä kokonaan väliin (ja niin jää myös mun vierailtani, jos eivät usko kun kiellän antamasta pöydästä koiralle herkkuja).

Kauheita ajatuksia, ku musta tuntuu, että nyt koko koiramaailma suuntaa tykit ja konekiväärit kohti mua ja huutaa täysillä, että toi tuhoaa koiransa elämän ja se saa lonkkavian, koska en aio ruokkia sitä yhden merkin raksuilla kymmentä vuotta. Iik.

Mielipiteitä

Tykkään, suorastaan rakastan, kun ihan ventovieraat ihmiset kyseenalaistaa mun koiranhankintani. Eka kysytään muka kiinnostuneesti, että minkäs rotusta olet hankkimassa. Vastaukseni jälkeen tuleeki semmonen ”eihännoinnuorilikkapärjäävarmasti”-katse, ”ootkonyihantosissas”-katse, ”siinäeityttötiedämihinonpäänsäpistämässä”-katse, ”sehänonisokoiraootkonytihanvarma”-katse tai joku muu alentava, arvosteleva ja loukkaava ilme. Suusta putkahtaa ”ooksäihanvarmaettäpärjäätsenkanssa”, ”eiköstytöllepienempääkoiraalöydy” tms. Asiallista, keskustelua edistävää ja – nii kerrotteko vielä, ku en äsken kuullu, että miksi mun pitäs koiravalintaani perustella kaikille jotka on ainaski kuvassa nähny saksanpaimenkoiran? Mulla on tutuissa ja tuttavissa ihan riittävästi niitä, jotka katsoo mun pärjäävän parhaiten pehmolelun kanssa, koska saksanpaimenkoirahan on ISO ja se on KOIRA ja sillä on HAMPAAT ja se on VAHVA ja se on KOVAPÄINEN ja sillä on LUONNETTA ja SEHÄN TÄYTYY SITTEN KOULUTTAA ja jessus sentään, NELJÄ TASSUA, HENGITYSELIMET, HÄNTÄ, VÄRILLISTÄ KARVAA! En tosiaankaan kaipaa jokamiehiä ja -naisia, joilla on ehdottoman varma mielipide siitä, että ko. rotu on mulle aivan väärä. Siis minsan tuttavuuden perusteella. Ehkä mun allekirjotuksesta näkee? Ei voi tietää millä perusteella kukakin päättelee, minkälainen munasarjanjatke mulle sopii. En tiedä sen paremmin tutuista kun tuntemattomistakaan. Oi, olis niin paljon helpompaa ottaa vaaaaikka.. hmm. Joku tosi pehmosen ja söpön näkönen pikkunen. Ei kukaa kyselis mitään, korkeintaa joku sekottas chinchillaan. Toinen vaihtoehto ois ottaa koira, jota kukaan ei yhdistä mihinkään kuvaan pelkästään nimen perusteella. Wouh. Mutta saksanpaimenkoira. IIKS! Mähän olen ottamassa koiraa sitä varten, että voin mahallani luistella sen perässä, jättää sen opettamatta, mulla on kymmenien ellei jo satojen eurojen edestä kirjallisuutta ja teoriaa jota luen huvikseni, en ikinä aio soveltaa käytäntöön. Mähän HALUAN koirastani raivohullun sekopään (=hallitsemattoman, käytöshäiriöisen, johtajuusongelmaisen etc) koska otan saksanpaimenkoiran! Eihän kukaa koskaan ole nähny senrotusta kenelläkään hallinnassa.

Ja se se ongelma onkin. Mulla on kovat kovat paineet näyttää, että spk voi kävellä löysässä hihnassa, se voi tervehtiä nätisti, se ei pure pikkulapsia hengiltä. Ehkä. Mun munasarjani vaan kasvaa sitä mukaan kun koira on hanskassa. Mut ku mä en voi tietää enkä aikoa mitään enkä suunnitella mitään, kun toi on mun eka koirani. Siksipä sellaset ihmiset, jotka ei ole saksanpaimenkoiralle uhrannu ajatustakaan, tietää mut ja koiranpitoni paremmin kun minä itse. Totta kai tietää. Miten vois olla tietämättä, ku mulla on sininen paita, ihan selvä merkki että toi ei ainakaa pärjää? Vai johtuuko ehkä silmälaseista. Ehkä alemmuudentunteesta, kun pikkuinen wannabe-spk:nomistaja onkin päätä pidempi arvostelijaansa?

AAAAAAAAAAAAAAAAARGH.

Ainiin. Ku mä en aio mennä koirakouluun piskini kanssa, mä en ainakaa rupea mihinkää harrastusporukkaan mukaan ja mä en taatusti aio kouluttaa sitä, ku sit se ei oo enää oikea koira ja saattaa näyttelyssä istahtaa. Nii ja muute vien näyttelyihinki, sitä vartenhan se koira otetaan. Hei mä haluan ja aion pärjätä ihan yksin! Ainakaa en pyydä apua jos tuntuu etten osaa! Mun koira, älä koske!

Eiku.

Lisää tavaraa

Tää on oikeastaan ihan kummallista. Koiranpentujen pitäs syntyä nyt viikonloppuna, kasvattaja lupasi pistää tekstarin ku tietää, minkämoista pikkuväkeä tulee. Luovutukseen on about kaks kuukautta ja mä ostelen tavaraa. Mies välillä meinaa, että tarviiko vielä ku koiraakaa ei vielä ole. Sama kai se on, koska mä tota tavaraa kannan kotia, ku kannan kuitenkin? :D Enää puuttuu harja, aikusen koiran panta (jota ei tarvi aikoihin ostaa), leluja ja ruokakuppi. Ja nahkanen kolmipistehihna, jota himoitsen.. Sitäkää ei heti tartte. Ja pakkoha nyt on ostaa tavaraa ku on tarjouksessa: Hurtta-panta oli Sokoksen sesonkipoistoissa -30%, kevythäkki Mustissa ja Mirrissä -20%, kynsisakset samassa paikassa -15%.. Ei voi vastustaa. Varsinki ku kevythäkit ja häkit yleensä on verrattain kalliita näissä kokoluokissa.

Saman tien ostettiin aikusen koiran kokonen, en mä rupea rahojani laittamaan muutaman kuukauden väliin uuteen sopivaan. Tota tulee kummiski käytettyä luultavasti vaan kun vieraita tulee tai ite lähetään kylään jonnekin, niin ei se sillä tavalla ole pikkupennun vakipaikka kummiskaan. Meillä on sen verran pöydänalusia ja kolosia, mistä voi turvapaikan itelleen halutessaan omia, tota häkkyrää ei ainakaan tässä kämpässä (luultavasti, mistäs sitä ikinä tietää kuinka käteväks se osottautuu) ihan koko ajan auki pidetä. Se on meinaan iso. 102x69x69cm. Sitä ei saa huomaamattomasti piilotettua mihinkään. 

Dogwit toimitti vielä metrin mittasen kaupunkihihnan, nuissa Happy Dog -hihnoissa on mielestäni plussaa BGB-lukko, joka on näppärä kiinnittää ja irrottaa. Toivon, että nuat kynsisakset on kunnon pelit, mulla ei ole erityistä kokemusta eri merkkisistä. Nuo on Ferplastin isompi versio. Myyjä luonnollisesti kehu, ja kyllä ne käteen tuntuu tukevilta, mutta käytäntö sitte kertoo totuuden.

Tota pantaa meinasin pennun ekaksi pannaksi. Mitta on 30-40cm, toivottavasti ei ole liian iso. Se on kauttaaltaan pehmustettu, tarranauhalla säädettävä, pikalukollinen ja lukon molemmin puolin on talutinta varten lenkit, joten lukkoon ei kohdistu vetoa olleskaan ja näin ollen se ei hajoa. Ja vieläpä menee heijastinnauha, mikä on aina plussaa Suomen pimeessä syksyssä.

Mä en yhtää intoile koirasta, mutta haluaisin sen jo. Tosi kovasti haluaisin.

Ja jos jostakusta tuntuu, että mainostan, nii kyllä kirjotan ihan reilusti omasta halustani eikä näistä jutuista (valitettavasti :P) mulle kukaan mitään maksa. Ite olen tämmöstä tietoa kaivannu enkä ole mistään löytäny, niin totta kai mä kirjotan itse sen näkyviin. Valintaperusteet on se pointti, ja toisekseen yhdenlainen kirjanpito, että mitä kaikkea ekalle koiralle tuleekaan hankittua, ja jälkeenpäin voi miettiä, oliko hankinnat kuinkaki fiksuja. Vaikka eihän koiralle kai voi ihmeemmin turhaan hankkia mitään, jos on niin seko kun minä :D Ja mielestäni kummiskin laadukkaita tuotteita kannattaa hankkia kerralla, eikä alotella millään moskalla, minkä saa viikon jälkeen korvata uudella. Siihen sitä rahaa vasta meneekin hukkaan.

Kurssi- ja näyttelykokemuksia

Kirjottelin justiin saalisviettikurssin muistiinpanot näkyville tänne blogiinkin. Tykkäsin kurssista, siitä sai paljon irti, vaikkei ollutkaan omaa koiraa mukana. Ei ollut oikein etukäteisodotuksia, mutta tyytyväinen olen silti. Selvisi, mikä on saalisrauha, kun sitä oon muista blogeista lueskellu aina sillon tällön, mutta ei sitä ole selitetty. Nuat muistiinpanoni on vähän hankalasti tulkittavia aina välillä, eikä ne ole mitään toimintaohjeita kenellekään! Blogin luonteeseen vaan sopii pistää moisia näytille. Toisten koiria kattelemalla oppi kaikkein eniten, mutta kyllähän siihen teoria vaadittiin pohjalle. Tavallaan harmitti, ettei omaa vuhvea ollut, mutta toisaalta olen (edelleen) sitä mieltä, että en vieraalle kouluttajalle koiraani vie. Pitää ensin kuunteluoppilaana testata ja mahdollisella seuraavalla kerralla ehkä voi harkita oman koiran mukaan ottamista.

Sunnuntain saksanpaimenkoiranäyttely oli aika hirveetä seurattavaa. Nimittäin ei koirissa mitään, vaan niissä ihmisissä siellä. Ison kehän ympäri kulki ilmeisesti joku juoksulenkki, koskapa vähintään yks ihminen per kehässä oleva koirakko juoksi hullua vauhtia, kilju, toitotti torvea tai vihelsi pilliin tai kaikkia yhtaikaa. Kehää ei pystyny seuraamaan ollenkaan, aikusilta ihmisiltä aivan naurettavaa ja musta törkeetäkin käytöstä. Ihan sama mulle vaikka kaikki niin tekis, siellä kentällä oli muitakin, koirat stressaantu kehässä ja katsojat kehän laidalla (vaikka suurin osa katsojista varmaan oli lähinnä karskia näyttelyväkeä, jota moinen typeryys ei häiritse) eivätkä koirat olleet yhtään edukseen. Mulle saksanpaimenkoira nyt ei muutenkaan ole näyttelyrotu, niin sitte vielä aikuset pitkän linjan kasvattajat ja seurueensa saattaa ittensä naurunalaseks kun on olevinaan niin vakavaa touhua. Koirat oli aivan selvästi kakkossijalla, pääasia oli käyttäytyä ite niin idioottimaisesti kehän ulkopuolella kun vaan suinkin kykeni. Mites ois, jos niitten koirien vaikka antais olla siellä kehässä rauhassa, luottas että tuomarit ei ole niin puusilmiä, etteivätkö osais arvioida koirien liikkumista vaikka vuhvet ei kuristuiskaan kiskoessaan ketjupannassa ja esittelijän nykiessä hihnasta? Rauha oli maassa vaan sillon ku koirat oli paikallaan. Oli kyllä semmonen kokemus, että musta erittäin todennäkösesti ei tule näyttelyissä kiertäjää, ei sitte millään. En omaa koiraani ehdon tahdon alista tommoselle, kyllähän se huutelu, karjuminen ja häiriköinti vaikuttaa myös niihin koiriin, joilla ei oliskaan douppaajaa kehän laidalla  pelleilemässä. Koiraurheilua hyvässä hengessä?

Kangasalta terveisiä

Oli hyvin koiramainen viikonloppu Kangasalla. Lauantakipäivänä oltiin kaverin kanssa Tamskin järjestämällä Salme Mujusen saalisviettikurssilla, ja tänä aamuna piipahdettiin saksanpaimenkoirien päänäyttelyssä. Kirjottelen kummastakin huomenna enemmän (on vähän myöhä), mutta pistän kuvan hommaamistani koirajutuista. Seuraava koiratapahtuma lienee Tuire Kaimion luento Helsingissä syyskuun alussa, jos en paukkaa käppänöitten erikoisnäyttelyyn Kangasalle elokuun lopussa. Mä saatan hurahtaa tähän koirailuun, nimittäin noihi päiväkursseihin varmaan voi jäädä koukkuun.
Eihän sitä koiraa vielä ole, mutta sama kai se on, missä vaiheessa kannan tarvikkeita kotia. Lisää kirjojakin on muutama, niitä kuvaillaan ajan myötä (oikeastaan sitä mukaa, kun saan luettua). Tässä on nyt Happy Dog -merkkinen perushihna, lenkki on ihanan viuletti ja sen juuressa on ylimääräinen lenksu, että saa tarvittaessa puolet lyhennettyä. Mittaa 2,20m. Sitten on Multi-Clicker -naksutin, jonka äänenvoimakkuutta voipi säätää kolmelle eri tasolle. Luulen, että se alinkin taso riittää ainakin sisätiloissa. Sen hommasin ihan vain teknistä harjottelua varten, että on ajotus ees jotain sinne päin, kun vuhve tulee. L-kokosen punasen Kongin hommasin pentua varten, saapi sillä alotella. Oletettavasti tulen syöttämään pääateriat Kongeista. Vissiinkin tarvii opettaa fifi syömään ruokakupistakin, mutta suurimman osan aterioista saapi kaivaa itse. Koirien käytöskoulu -dvd on suomenkielinen positiivisen koirankoulutuksen perusleffa, jonka ihan mielenkiinnosta nappasin mukaani.