Yäk, kosketuskeppi!

Voi että ku välillä ottaa päähän tämä naksutinkoulutus (meni käytös sivu suun). Ku ideahan on, että välillä jopa kouluttaja itse päättää, mitä käytöstä haluaa sillä kertaa vahvistaa. Minä siis sain viimeinkin rakennettua kosketuskepin. Siihen tarvittiin massapallo ja kukkakeppi sekä raakaa voimaa ja lisäksi se, että siihen hommaan rupes. Toteutus kesti n. kymmenen sekuntia..Pistä salama pois, salama pois..

Sain hienon oppitunnin ajotuksen merkityksestä, kun esittelin kepukan Rimille: onnistuin naksauttamaan aina liian myöhään ja katso, mä olin yhden session aikana saanu Rimin nyrpistämään nenäänsä ilkeän näkösesti (semmonen ilme kun koiralla on ku se on just hyökkäämässä jonkun kimppuun), koska naksautin aina liian myöhään. Eli siinä vaiheessa, kun Rimi oli jo ehtiny avata suunsa ja yrittäny tavotella palloa hampaisiinsa. Niinpä jouduin tänään alottamaan uudestaan ja sain yhden session aikana sheipattua varovaisen ja epävarman nenätökkäyksen, joten nyt voidaan jatkaa suunnitellusti ilman suunnitelmaa. Pitäs muuten kai ottaa joskus ne prosentit käyttöön, että päästään jonain kauniina päivänä koulutuksessa eteenkinpäin! Mutjuu. Harmittaa vaan, että ei ollu tarkotuksenmukasta ruveta sitä nenännyrpistystä vahvistamaan, oishan nimittäin tosi hienonnäköstä, jos koira pistää ilkeän ilmeen naamalle käskystä. Tosin mä vielä mietin, että voiskos tehdä jonkun muun muotosen houkuttelevan esineen ja napata ko. ilmeen siitä, koska oli se vaan niin hieno tunne kun tajusin, että opetin koirani nyrpistämään nenäänsä kosketuskepille :D

Haukotus.Kyllähän toi Rimi on vaan fiksu koira. Uskallan sanoa, että naksun idea on ihan täysin hallussa, ja jos se ei heti tiedä, mitä siltä halutaan (vain kahelle käytökselle on oma sanansa, yhelle on käsimerkki, ja tästä pitäskin muuten kirjottaa ihan oma postauksensa), se tekee ihan kaiken mitä se osaa. Välillä se odottaa ja tuijottaa mua. Välillä menee maahan, tai istahtaa tai kääntelee päätä eri suuntiin. Välillä vilkuilee ja välillä menee maahan ja tekee kaikkea yhtaikaa (mikä on hauskan näköstä :D). Oikeensuuntanen käytös löytyy yleensä viimeistään viidennellä naksauksella, ja tässäkin huomaa, että jos mä odotan Rimiltä liikaa, jotain mitä se ei vahingossakaan tee, se turhautuu ja menee pois. Ihan mieletön opettaja mulla!

Nyt Rimi on urakalla silpunnu vaalimainoksia, kun meidän ehdokkaat ei kerran menny läpi. Kun on paljon sallittua pureskeltavaa ja revittävää, niin kielletyt pureskeltavat on pääasiallisesti jääny rauhaan. Tähänastiset materiaaliset vahingot on vähän hampaanjälkiä yhessä tuolinjalassa ja yhessä puisessa henkarissa, yks katkastu kaiuttimen piuha (koska Rimi kuori toisen pään, niin isännän tarvi kuoria vaan toinen ja korjaaminen oli helppoa) ja yksi rikkoontunu lasi, mikä ei sinänsä haitannu mitään, kun en siitä lasista tykänny. Lasi meni rikki niin, että Rimi nous sohvapöytää vasten takajaloilleen ja alas mennessään huitas lasin pöydän kulmalta lattialle (kuka lie sen lasin siihen jättäny). Rimille ei käyny mitään, vaikka se nappasi luonnollisesti suurimman sirpaleen suuhunsa ja lähti juoksemaan kämppää  ympäri. Hirveen kiva leikkikalu ja kovahermonen koira. Sain mä sen sirpaleen siltä äkkiä pois, mutta pelästyin niin vietävästi. Pääasia kuitenkin, että koira säily ehjänä niin mieleltään kun fyysisestikin. On tuo välillä semmonen kohjo touhuttaja ja vaikuttaa jopa uhkarohkeelta välillä, mutta ainakaan ei ole mikään nysvö! :D

Koiran kanssa ulkoilemassa

Olipa mukava lähtee työpäivän jälkeen koiran kanssa ulos. Oltiin pitkälti toista tuntia ja teki hyvää. Vois ottaa ihan tavaksikin :D

Kanssaihmiset jaksaa ihmetyttää edelleen. Parsoni ja cairni ohitettiin suht ok vähän kauempaa, kun niitten taluttajat ei lähteny tulemaan “tutustumaan” vaan olivat myös menossa ohi, mutta kolmas koira oli joku kelpieaustraliankarjakoirasekarotunensakemanni mikälie mutta nuori, about puolivuotias? Taluttaja oli joku nainen (ventovieras), asetelma oli se, että koira rynnii etutassut ilmaa polkien ja naisella semmonen vesihiihtoasento hihnan toisessa päässä. Nainen huutaa että “tää on ihan kiltti” johka minä sanoin jotain rokottamattomuudesta ja opettelusta ja siitä, että me ei välitetä toisista koirista. Mikä ihmeen peruste, oikeutus, syy taikka aihe on rynniä aivan tuntemattoman koiran ja ihmisen luo oman hallitsemattoman koiransa kanssa siksi, että koira on kiltti? Miksi mua kiinnostais? En mä koirani kanssa lähde ulos siksi, että jokainen koira on nuohottava, vaan ihan omista itsekkäistä syistäni (pääasiallisesti, tarviihan koirakin liikuntaa, hajuja yms yms). Mä en lähde ovesta ulos sillä meiningillä, että jee, leikitään kaikkien kans. Ei mulla ole aikaa eikä halua, enkä ymmärrä, miksi edes pitäs olla. Jos ois joku tuttu ollu, jolla on tuttu koira, josta tiedän, että se on kiltti, ni sen kanssa ois voinu järjestää hienon ohitusharjotuksen ja sen päätteeksi päästää koirat leikkimään. Vieraat ihmiset koirineen piru vie pysykööt kaukana *mur* Mäkin olen kiltti, mutten mä silti rynni jokaisen vastaantulijan iholle. Sitä paitsi on tommonen rynnivä koira ei ihan ekana vaikuta kiltiltä eikä sen omistaja siltä, että sillä ois jonninmoisesti koiransa hallussa. Jos mä antaisin Rimin leikkiä jonkun kanssa, niin ei se leikki sillain ala, että hihnat soi ja koirat kävelee kahella jalalla.

Seuraava koira oli joku valkomusta karvaturri, ja taluttajana mieshenkilö. Ne ei onneks ollu tulossa, kun tajusivat, että me mennään poispäin, mutta se mies sitte huuteli että “onks toi seefferi” johka mä että joo. Noh, mies, tämä järjen jättiläinen sitte “no onpas se pieni!”, siihenhä ei voi vastata muuta kun “tää on vielä pentu (?! :D )” Mies sitte vielä totes, että onpa sillä isot tassut ja on se komee ja sitte ne meni pois. Niiiiiiiiin outoa. Isotki koirat on joskus pentuja ja pennuilla on tapana olla vähä pienempiä ku samanrotuset aikuiset koirat. Mutta noh.

Tokavikat ohitettavat oli basenji ja joku muu koira, ja ne meni niiiiiiiiiiin hienosti ohi. Olivat saman ihmisen hihnassa ja kulkivat tosi nätisti, vilkasivatten vaan Rimiä ja meni pois. Siinä on mulle tavotetta.. Viimenen ohitettava oli tipsu, mutta me oltiin ilmeisesti tuulen paremmalla puolella, eikä Rimi vissiin huomannu sitä koiraa ollenkaan.

Oisha musta kiva, jos Rimi osais kulkea tosi nätisti ja kauniisti ja ohittaa asiallisesti yms yms yms. Mä luulen, että mä pistän ensin peruskäytöstavat kuntoon ja vaan raapasen tottisliikkeitten pintaa. Ei mun taitoni riitä siihen, että tekisin kaiken yhtaikaa, ja vaikka kuinka harrastaisin ja jopa kisaisin Rimin kanssa, niin suurin osa sen elämää tulee kuitenkin olemaan ihan tavallisena lenkkiseurana oleminen. Kyllä tosta hyvä tulee ku vaan tehään töitä..

Naksukses

Rimi on hauska tapaus. Ensinnäkin se on oppinu pelaamaan naksuttelupeliä. Se meinaa siis sitä, että ensin kokeillaan koko repertuaari (joka ei ole suurensuuri vielä :D) kunnes keksitään, mistä tällä kertaa naksahtaa. Toisekseen sen tarvii kokeilla joissain aika luonnollisissa käytöksissä vaan pari kertaa, ennen kun se selkeästi tajuaa, että näin tekemällä saa ton ihme eukon naksuttamaan ja antamaan papanan. Lähinnä kyse on semmosista käytöksistä, jotka saan napattua ikään kuin ilmasta. Täniltanen “vahinko” oli pään kääntäminen isännän suuntaan, kun minä istuin vastakkaisella puolella. Tuntuu aika hienolta jotenkin. Mitään ei osata vielä kunnolla, mutta tässä opetellaankin oppimaan, sekä minä että koira.

Naksusanakin on jo kovassa käytössä. Mä rupesin käyttämään sitä suoraan ehdollistamatta ensin, ja koska Rimi tiesi pelin hengen, se ehdollisti itte ittensä. Ulkona pitää nimittäin harjotella paaaaaaaljon enemmän ja mä en vaan koe naksuttimen olevan kovin käytännöllinen, kun se sisälläkin on välillä ihan väärässä paikassa. Naksutin on toki paaaaaaaljon tarkempi ja Rimi reagoi siihen herkemmin, mutta ainakin toistaseks ulkona tehtävät jutut ei oo semmosia, jotka vaatis hirveetä tarkkuutta. Ne asiat, mitä ulkona vahvistan, on lähinnä muhun suuntautuva liike ja lähellä pysyminen – sellasia asioita siis, jotka ei onneksi mene sekunnin kymmenyksessä ohitte ja sanan ehtii sanoa.

Sheippaukseen pitäs panostaa enemmän. Meinaan just se yrittämisen opettaminen. Toinen on sitten käskyn liittäminen, ärsykekontrolli on vielä hirmu kaukanen haave. Mä olen kamalan malttamaton, vaikka hoen koko ajan itelleni, että pitää ensin opetella kunnolla vaihe 1 ja sitten vasta siirtyä vaiheeseen 2. Lisäks pitäs vielä napata käytöksiä aktiivisemmin. Semmosta, mitä Rimi käyttää esimerkiks leikkiessään, vois vahvistaa, liittää siihen käskyn ja käyttää sitten ko. käytöstä palkkiona jostain paljon tylsemmästä. Pari semmosta on jo tiedossa, mutta niistä ei voi vielä puhua ettei ne katoa *koputtaa puuta*. Pitää kattoa mitä tästä tulee, ja luonnollisesti naksutella siinä sivussa. Harjottelumääriä pitäs nostaa kyllä. Tuo keskittyy kevyesti parikin minuuttia ja kertaakaan ei ole vielä tarvinu houkutella Rimiä tekemään vielä kerran, että voidaan lopettaa. Luulen, että sekin auttaa, että aina tehään erimittasia harjotuksia.

Näkeehän tosta koirasta jo nyt, että kun sille vaan kertoo, mitä sen kannattaa tehä toisenkin kerran, se hullaantuu suorastaan siitä, että voi tehä mun kanssa jotain. Tai isännän. Kävi meinaan niin, että isännän mielestä hauskat käytökset on semmosia, että senkin kannattaa niitä koiran kanssa harjotella :D Rimi ei näe tässä tietenkään mitään ongelmaa, koska se tarkottaa enemmän naksuja, maksuja ja meiän kanssa leikkimistä. Ihana koira <3

Varoitus! Tajusin jotain

Kuten aina, tämäkään ajatus ei ole omani eikä originelli. Kävi äsken ihan vahingossa niin, että onnistuin sieppaamaan naksuttimella täysin hyödyttömältä vaikuttavan käytöksen (lue: olen keksiny vasta kaksi syytä, miksi koko käytöstä kannattaa edes opettaa), johon liittyy ihmisen ja koiran tassu. Siitä alko ajatusketju ja tajusin jotain hyvin oleellista naksutinkoulutuksesta.

Olen jo pitempään lueskellu erinäisiltä foorumeilta naksutinkoulutusta halveksivien ihmisten ajatuksia, ja se on pohjana tämäniltaiselle oivallukselleni. Yleisin argumentti kuulostaa tältä: “Koira pitää mua namiautomaattina, se tulee vaan vilkasemaan koska saa siitä palkan ja juoksee saman tien pois mistä tulikin.” Naksutinkoulutus ei ole sitä, että koira tekee jotain oikein, naksaus ja nami, vaan naksutinkoulutus on sitä, että koira tekee töitä, naksaus ja nami. Naksu ei tule ilmaiseksi. Sen ei kuulu tulla ilmaseksi. Jos naksun saa aina liian helpolla (vilkaisu riittää kerta toisensa jälkeen), se on sama kun saisi naksun ilmaseksi = naksu on itsestäänselvyys eikä siitä, palkkiosta eikä palkkion antavasta ihmisestä tarvitse välittää tuon taivaallista. Naksutinkoulutus toimii vain, jos koira kokee tekevänsä jotain naksunsa eteen, olen sitä mieltä.

Jos siis halutaan katsekontakti ja jopa seuraamista sen sijaan, että koira käy välillä tarkistamassa ja touhottaa omiaan kuten ennenkin, kriteeriä on nostettava. Jos tänään riittää naksun aikaansaamiseen vilkaisu, ja huomenna koira tekee sen tarkoituksella ja helponnäköisesti, pitää odottaa naksun kanssa hetki, että koira ehtii katsoa puoli sekuntia pitempään. Aikaa pitää aina venyttää, kun vaikuttaa siltä (ei mutua kuitenkaan vaan niin, että sokea Reettakin sen näkee) että koira lähes pitää ihmistä pilkkanaan (namiautomaattina). Muuten koira kyllästyy ja oppii, että kun pääsee helpollakin, niin miksi tehdä töitä.

Työnteon täytyy kannattaa. Koira pitää opettaa yrittämään sitkeästi kunnes naksu tulee. Minä luulen, että se toimii näin: aluksi naksutetaan siitä, mikä on sinne päin. Sitten naksutetaan siitä, mikä on just sitä, mitä halutaan. Sitten naksutetaan välillä sitä, mikä on just sitä kerran/hetken, välillä naksutetaan just sitä, mutta mikä kestää hetken pitempään tai tapahtuu kaks kertaa. Koiralle kerrotaan täten, että vaikka nyt ei tule naksua, niin tekemällä toisen kerran (tai katsomalla 5 sekkaa ihmistä silmiin), naksu tulee. Tai naksu voi tulla ihan siitä vilkasusta. Koira ei voi tietää, miten paljon sen tarvii tehdä töitä naksun eteen, koska jos se sen tietää, se ei yritä yhtään enempää eikä voi myöskään oppia yhtään enempää. Yrittämistä vahvistetaan sillä, että sillon tällön pääsee helpolla, joskus tosi helpolla, sillon tällön joutuu yrittään viis vuotta ja kerran sillon tällön pääsee niin naurettavan helpolla, että mettäneläimetki nauraa, ja yleensä joutuu tekemään pikkasen enemmän kun on tarpeen, muttei liikaa.

Jänskä juttu tässä on se, että jos kriteeriä ei nosta ajoissa, niin koiran on ihan oikein saada ihmisensä tuntemaan ittensä namiautomaatiksi. Ohjaajan virhe. Koira on fiksu eläin, ja naksutinkoulutuksella se saadaan käyttämään aivojaan. Ohjaajasta riippuu sitten se, käyttääkö koira aivojaan työntekoon, yrittämiseen, sinnikkyyteen, kärsivällisyyteen vai päästääkö hän piskinsä aina siitä, mistä aita on matalin. Ei koira opi pitkäkestoista katsekontaktia, jos se joka ikinen kerta palkitaan pienimmästä vilkaisusta! Miten se voisi oppia, ohjaaja kertoo naksulla ja ajoituksellaan sen, mitä haluaa koiran tekevän. Jos koiralle naksuttaa aina kun se vilkasee, eikä edes usein sillon tällön kahen sekunnin katsekontaktista, koira ei voi mitenkään oppia, että pitempi katsekontakti on a) se, mitä ohjaaja haluaa ja b) se mistä saa palkan ja c) että a ja b on lopulta sama asia (tosin koira ei tiedä sitä ikinä, mutta ulkopuolisista se näyttää siltä).

Hitto, että kesti taas kauan, mutta kun mä saan rauhassa miettiä ja olen kuuntelevaisella tuulella, kun Rimi opettaa, niin mähän tajuan asioita.

Koira on tienny kriteerin noston merkityksen jo kauan ennen ihmistä. Vai miltä kuulostaa tää: Koira ei saa tulla sänkyyn, mutta kerran se hyppää ja ihminen nostaa sen pois. Seuraavalla kerralla koira hyppää taas ja ihminen nostaa pois. Koira hyppää uudestaan ja saa jäädä.. Sitten seuraavalla kerralla heti ekan hypyn jälkeen koira nostetaan pois, mutta koirapa hyppää taas sängylle. Se nostetaan pois. Tällä kertaa kolmas hyppy kannattaa.. Ihminen nosti kriteeriä (ekalla hypyllä ei välttämättä pääse, mutta ku riittävän monta kertaa hyppää niin lopulta saa jäädä sängylle), ja koira oppi. Sitä se naksutinkoulutuskin on. Jos eka kerta ei kannata, niin koiran pitää yrittää niin kauan, että onnistuu. Hyi että on pelottava ajatus, mutta miettikää kun sen tietää, niin miten rajattomasti sitä voi hyödyntää! Ja kolikon kääntöpuoli on tietysti se, että jos joku koiralle itessään palkitseva asia on kielletty siltä (kuten sängylle tulo, kerjääminen yms) niin ei saa ikinä eikä millonkaan antaa periksi, vaikka koira yrittäs elämänsä loppuun asti.

Loppuviimeeksi tärkeä huomautus: Koulutus ei etene myöskään sillon, kun kriteeriä nostetaan liian nopeasti, koska silloin koira ei enää osaa onnistua. Ilman onnistumisia ei saada onnistuneita toistoja eikä ilman toistoja saada varmaa käytöstä.

P.s. Tajusin kyllä tänään toisenkin asian, mutta koska tää posti on jo riittävän pitkä muutenkin, niin siitä joku toinen kerta.

Mikähän korvakoira meillä oikein on?

Kävin joku aika sitten Rimin kanssa ulkona ja oli kauheesti liikennettä, sekä ihmisiä että autoja. Siihen nähden, että ulkona sataa, niin musta aika paljon. Mutta joo. 

Korvakoira ylimmässä persoonassaanOltiin menossa kadun yli, ja kun sääntönä on, että Rimin pitää istua ennen kun lähetään ylittään tietä, niin siinä sitten venkslattiin (omin luvin kun ei pääse, sellasessa tapauksessa lähetään takaspäin tai mihkä poispäin vaan vähän matkaa) jonnin verran. Tuli täti hienossa pitkässä takissa kysymään, että “onks toi lapinporokoiran pentu” ja vaikutti kovasti siltä, että tulee silittämään. Se kerkes jo kyykkyynkin ja kaikkea. Sanoin että ei, tää on saksanpaimenkoira. Täti otti ja lähti o.O Hyvä ettei juossu pois :D (siis en halua, että mun koiraani pelätään, mutta noinniinkun yleensä)Meiän pieni.

Noh, päästiin kadun yli ja rapusta oli sitte kans tulossa kaikki samaan aikaan pihalle. Yks alakerran täti sitten jäi jutteleen, se ei ollu nähny Rimiä niin läheltä ennen ja kysy, että “onks tää ihan seropi” johka mä, että “ei kun saksanpaimenkoira” johka täti “ai siinä on saksanpaimenkoiraa” johka mä, että “ihan puhdasrotunen toi on”. Pointti kuitenkin on, että musta vaikutti, että se täti ei uskonu että tuo on puhas :D Kovin koomista minusta. Rimihän on komea, tasasesti värittyny, isokorvanen, isotassunen, kiltti ja reipas, miksi se ei vois olla sakemanni?

Pahan olon purkamista

Hemmetin ihmiset :( Kävin äsken pienellä pissatuskävelyllä Rimin kanssa ja ventovieraat vihelsi mun koiralleni, yrittivät houkutella luokseen :( Mikä menee aikusiin ihmisiin että on pakko tehä tolla tavalla kiusaa? Itellekin tuli inhottava olo moisesta. Naurettavan järjettömän typerää käytöstä eikä kenenkään muun mielestä kivaa ku niistä itestään. Onneksi mä olen vielä toistaseks Rimin maailman keskipiste, joten se ei vislauksista välittäny, mutta ei se aina ole noin pieni enkä mä aina ole ainoa, joka sitä kiinnostaa. Tuli hirmu paha mieli ja ällöttävä olo ku en muutenkaan tykkää pimeessä juuri liikkua. Kanssaihmiset on ihan ******stä, välillä sopis hyvin asua jossain keskellä korpea. Ei ainakaan tarvis nähdä koskaan ketään jos ei halua.

Kertosko joku mulle, miksi on hauska leikki yrittää saada toisen ihmisen pieni koira tulemaan luokse? Ei koiranpennut eikä koirat muutenkaan ole kansakunnan yhteistä omaisuutta vaan toi on MUN ja minä päätän, kenen luo toi menee ja millon menee jos saa mennä, piste. En uskaltanu edes haistattaa niille idiooteille, että vislaisivat toisilleen jos se on niin kivaa :( Ja tietysti hyvä niin, ettei Rimi nähny mun reagoivan asiaan mitenkään. Meillä vaan ilmeisesti alkaa jumalaton ympäristöhäiriötreeni aika lailla välittömästi. Tai ainakin huomenna.. Tänä yönä ei kyllä enää, pitää suunnitella ensin ja miettiä mikä on paras tapa.

Kuten varmaan huomasitte, niin koiran odotus on nyt vaihtunu koiran ittensä kanssa elämiseen, ja koska Eremit on suomeksi erakko, niin tää on nyt Erakon blogi. Osote, kirjottaja ja päähenkilö on samoja, juttujen taso huononee postaus postaukselta ;)

Mua vaan masentaa pikkusen. Sitä jotenki odottaa ”aikuisilta” vähän fiksumpaa käytöstä ja sitte vaan joutuu aina toteamaan, että on ite ainoa, jolla aivot pelaa edes jotenkin vielä tähän aikaan illasta. Ottaa päähän, kyllä. Antakaa mun koirani olla!

Oisko yhtä kiva vislailla vesikauhuselle raivohullulle täyskasvuselle sakemannille, joka tulee pienestäki rasahduksesta päälle? Vai onko se vaan niin, että vaan pieniä koiria on kiva häiritä ja niitten omistajia ärsyttää. Musta tulee tällä tavalla vielä ilkeä ja rupeen tiuskimaan ihmisille. Mikä varmasti tekis sekä mulle että ihmisille hyvää. Onneksi toi ei ole enää kovin kauan suloinen ja pehmoinen, loppuu kanssaihmisten mielenkiinto siihen ku ne rupeaa tunnistamaan lapsentappajan ja verenhimosen raatelijakoiran (=(stereo)tyypillinen saksanpaimenkoira siis). Ehhehhehhe. Ei jaksa edes itteeni naurattaa, jotenki ahdistaa ennemminkin.

Kirjottelen joskus toiste lisää, nyt oli vaan pakko tulla purkamaan sydäntä. Musta tuntuu, että mun yksityisyyttäni on loukattu, tai jotain. Että mun reviirilleni on ängetty vaikka ei ne lähelle tullu.

Tavaraa, lisää tavaraa sekä onnistumisen riemua

Puruleluja tässä pari. Narullinen pallo on Rimin kummitädin hommaama vähän kun ristiäislahja, ja toinen sitten vaan mun heräteostokseni. Ilosta kuitenkin on, että tuo ei paljon kattele, mitä pureksii. Äsken tosiaan raahasi semmosta ikkunalastaa innolla :D Niinpä tommoset kummalliset kumilelutkin kelpaa. Ton laserosottimen piti olla koiranlelu, mutta isäntä ihastu siihen itse, eikä koira ole päässyt ihmevalosta juurikaan nauttimaan.

Korvien ja silmien putsausta varten ostin vaan tommoset, kun oli tarjouksessa. Tuskin noissa on mitään oikeasti puhdistavia aineita, mutta ei Rimin silmät eikä korvatkaan ole sen näköset, että tujumpia aineita tarvisi. Opetteluun kelvannevat aivan hyvin.

Huipputärkeä ostos on tietenkin tollanen ”minä vartion täällä”-kylttinen. Siihen ei oikein vielä viitti pistää kuvaa, nauravat kumminkin :D Meinattiin, että kuvataan ite, kun ei löytyny Rimin näköstä tarraa. Luultavasti pistetään kyltti sitte oveen about puolen vuoden päästä, ku herra on jo ees pikkasen aikuisen näkönen.

Ilouutisena voinemme kertoa, että Rimi reipastuu päivä päivältä ja ujoilut jätetään sikseen. Pureskeluinto lisääntyy, mitä en pidä minään muuna kun merkkinä normaalista pennusta, ja toistaseks se on hienosti suuntautunu sallittuihin kohteisiin (omiin leluihin siis). Tänään sai jopa naudan (jonkun)luun, sitä jakso jäystää varmaan 20min ja oli ihan väsyny sen jälkeen. Luu otettiin sitte pois ja huomenna uudestaan, ei kuitenkaan viitti valvomatta syöttää eikä varsinkaan yöllä kestä kuunnella kun luuta viskotaan laminaattiin kerta toisensa jälkeen :D Sinänsä kyllä kannatan oikeitten luitten syöttämistä, mutta vähitellen alotellaan.

Muutenkin ruokahalu on ollu kohillaan. Herra eilen ja toissapäivänä kokeili, että mitä käy, jos ei rupeakaan heti syömään (ei ollu ”kun” nappuloita ja kuivalihaa kupissa), ja siinähän kävi niin, että kuppi lähti eestä saman tien ja illalla sai sitten normaalin iltaruokansa. Tänään menikin sitte päiväruokakin alas ja reippaasti. Mun toleranssirajani on 15 sekuntia, siinä ajassa on pistettävä pää kuppiin jos meinaa sillä kertaa syödä. Ei ole ollu mikään ongelma. Kongeista rupean syöttään satunnaisesti sitten, kun koira syö säännöllisesti ja hyvällä halulla ilman mitään kommervenkkejä kupista.

Naksuttelussa on päästy hyvin alkuun. Pari päivää olin jotenkin hukassa, ei ollu selvää käsitystä siitä, mitä nyt pitäskään tehdä ja mihin tahtiin. Eilen kummiskin loksahti palaset kohilleen ja tänään jo selvästi näin Rimistä, että se tosiaan miettii millä mut saa naksuttamaan. Katsekontaktia on aloteltu, nimen tunnistamista ja lähellä pysymistä, mutta kaikkea aika löysin rantein. Oikeaa suunnitelmaa rupesin toteuttamaan tänään aamulla, kun päätin tutustuttaa kynsileikkurit Rimiin. Naksutin aina, kun kynsileikkarit pysy maassa paikallaan Rimin mennessä maate. Näitä kolme neljä kertaa aamu- ja iltapäivän mittaan, ja kynsileikkurit oli lopulta tosi nätisti jopa sillon, kun hiplasin Rimin tassuja, painelin ja puristelin kevyesti ja levittelin varpaita. Hitaasti edettiin, kynsileikkureilta ei voi vaatia paljon kun niillä ei ole aivoja. Oisko ollu kuudes sessio, niin sain kynsileikkurit leikkaamaan jo Rimin etutassujen kynnet ja jokasesta leikkauksesta naksautin. Hienot leikkurit on :) Rimikin toimi tosi hienona avustajana, niiiin rauhallinen ja ymmärsi, että kynsileikkureille pitää antaa työskentelyrauha, ettei ne pelästy ja ota takapakkia. Oon niin ylpeä koirastani :)

Muokkaan tätä postausta vielä, kuhan pääsen Suden koneelle, pistän kuvia puolipystykorvastamme.