Month: marraskuu 2008

Virstanpylväs

Eilen pantiin matto lattialle. Matto on isännän (luit oikein) silmäterä, joten kertonee jotain Rimin varmuudesta. Ulkona ötökkää tarviaa käyttää ehkä n. kuus kertaa päivässä, riippuu tietysti siitä, millon päivä alkaa ja millon loppuu. Ikää pienellä pari päivää vaille neljä kuukautta.

Remmirähjäyksestä ei mitään kerrottavaa :( Tänään taas tuo pääsi ääntelemään pikkuselle valkoselle karvakasalle, mutta Rimi avasi ääntään vasta sitten, kun koira oli menny ohi, eikä ääntelehtiminen kuulostanu rähinältä vaan enemmän sijottasin sen Rimin turhautumisaarioitten joukkoon. Weird indeed ja antaa taas lisää ajattelemista. Oma pikku oopperalaulajamme.

Huomenna tänne, luento aiheesta Eroahdistus/korostunut laumasidonnaisuus. Sieltäkin on tarkotus tehdä muistiinpanoja, ja muistiinpanot edelliseltä luennolta (Kaimio syyskuun alussa) on tarkotus kirjottaa teitinkin luettavaksi.. joskus. Eli oottakaatte rauhassa!

Advertisement

Yrittämättä jättänyt laitetaan

Että tykkään taas itestäni. Nääs kun minun koirani on remmirähjä. Ok, se ei kailota jo kaukaa koiran nähdessään vaan vasta kohdalla ja lyhyesti kirjaimellisesti rähähtää, mutta minä lasken sen remmirähjäykseksi ja piste. Nooh. Syy, miksi nyt soimaan itseäni, on tietysti se, että aiemmin remmirähjättiin vaan pikkukoirille, ja isot koirat ohitettiin hiljaa vaikka vähän lähempääkin. Niiiiiiiiiiinpä minä keskityin vastaehdollistamisessa pikkukoiriin ja isot koirat ohitettiin sitten jopa ilman nameja. Jes. Niin tyhmä sitä ihminen on :) Onneksi on tämmönen blogi, mihin voi kerätä tehtyjä virheitä. Pitää muistaa vaan lukea sitten seuraavan koiran kohdalla, josko niitä osaisin välttää paremmin.

Käytiin äsken pikku pissalenkillä illan ratoksi ja meidät ohitti takaapäin pitkässä fleksissä joku lurppakorvainen isohko mettästysrotuinen koira, vallan nätisti, siis hiljaa eikä edes jääny haistelemaan. Rimi huomasi sen kyllä, mutta ei menty sivuun, kun emäntää laiskotti (toisella puolella vilkas katu ja toisella puolella umpihanki) ja emäntä aatteli, että ei kai se nyt mitään haittaa kun ei ole ennenkään haitannut. TÖÖÖÖÖT väärin. Aivan tasan kohdalla Rimi rähähti, karvojen pörhistämisestä rähähdyksen kautta karvojen laskuun aikaa kului about neljä viisi sekuntia. Onneksi tuo sentään lopettaa vielä itse siihen, että ohittaja menee ohi, kun emäntä on tämmöinen kädetön \o/ mutta että ärsyttää. Remmirähjäys jos mikä on niitä käytöksiä, jotka vahvistavat itse itseään joka ikinen kerta, kun niitä pääsee tapahtumaan, ja jotka jokaisen tapahtuman jälkeen on vaikeampi saada unholaan… Daa-aaa. Kun mä tiedän, että jos oisin edes vaivautunut viskaamaan kourallisen nameja Rimin jalkojen juureen, se olis kääntäny kylkensä ohittajalle, tunkenu nenänsä maahan ja kattellu syödessään seuraavaa makupalaa, se ei olis rähähtäny ja toinen koira ois päässy vielä nätimmin ohittamaan. Isot koirat _oli_ helpompi ohittaa kun pikkukoirat, ja nyt ei voi enää aatella noin. Noh, Rimi mua on opettanu tähänkin asti eikä toisinpäin, ehkä musta tulee vielä joskus (katotaan tossa kymmenennen koiran tienoilla sitte) järkevä ja ennakoiva koiranomistaja.

Omaan käytökseen ja nimenomaan ennakoivaan ajotapaan pitää kiinnittää taasen huomiota ja pistää itseni oikeille urille. Turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen on pelkästään typerää, eikä siitä ole kun hallaa sekä koiralle että itselle.

Saisinpa aikaiseksi soittaa jompsalle kumpsalle paikalliselle pk-koulutuskentälle ja kysästä, josko me mahduttas ihmettelemään yleistreeneihin koirien kanssa elämistä. Sieltä voisi esimerkiksi alkuun värvätä muutaman koiran ohitusharjoituksiin. Suurin este puhelutoimenpiteelle on vaan se, että mä olen luonnollisesti varma, että ei missään pk-kentällä mitään naksutinkouluttajia katella. Joko sillä perusteella, että kun en ole tähänkään mennessä onnistunut metodillani saamaan koirastani täydellistä (hei, toi ole vielä neljää kuukauttakaan, toi on mun eka koirani ja ei, mä en ole täydellinen kouluttaja, ja ei, jos mä pärjäisin ihan yksin niin enhän mä ees aattelis soittavani minnekään), niin mun on turha mennä kertomaan kouluttajalle, että en aio nykästä koiraani hihnasta enkä aio pukea sille ketjupantaa ”koulutustarkotuksessa” enkä aio töniä enkä viskoa sitä kolinapurkeilla ruotuun. Ja toisekseen sillä perusteella, että jos mä en kerran hyväksy moisia keinoja oman koirani koulutuksessa, niin mitä hittoa mä sitten tekisin semmosella kentällä, jossa käytetään vain ja ainoastaan sellaisia keinoja. En mä voi vapaaehtosesti seurassa kouluttavaa ihmistä vaatia sopeuttamaan neuvojaan sen mukaan, mitä minä haluan tehdä. Yää, on vaikeeta. Ja sit ku vielä olen alottelija, niin eihän mulla saa olla pokkaa sanoa, että ei, en nykäse hihnasta tai selätä sitä ja näytä sille paikkaansa tms, koska alottelijat ei tiedä mitään eikä ne osaa itse päättää, miten ne käsittelee koiraansa.

Mä en ole epäonnistunut kouluttajana siksi, että mun koirani suhtautuu rähjäämällä toisiin koiriin. Mun valitsemani metodi ei ole väärä siksi, että koira ei rupea viikossa käyttäytymään kuin unelma. Mä tarvin vaan koirakoita, joitten kanssa voi treenata ja joille minä voin sanoa, että tehkää näin ja tulkaa uudestaan ohi kahen sekan päästä ja antakaa semmosia neuvoja, jotka istuu meidän toimintatapaan. Ja jotka tajuaa sen, että ei koira itsestään opi ohittamaan nätisti, joten siitä on ihan turha hermostua sen ohitettavan.. Mistä sellasen porukan löytää? Guugle ei tiedä.. Me tarvitaan treeniä, harjotusta ja toistoja, ja niin kauan kun mä en saa soitettua asiantunteville ihmisille omien ennakkoluulojeni takia, meidän on tyydyttävä satunnaisiin paikallisiin koiranulkoiluttajiin, joilla suurimmalla osalla ei ole a) oma koiransa niin hanskassa, että mä voisin edes veikata, että voin riittävästi hallita Rimin ympäristöä (lue: koira on kaheksan metrin fleksissä ja seilaa miten sitä itteensä huvittaa + taluttaja puhuu toisella kädellä puhelimeen ja polttaa toisella tupakkaa=huono ohitusharjoituskoirakko) ja b) joita mä en tunne enkä kehtaa pyytää niitä ohittamaan meidät kymmenen kertaa, että saadaan riittävästi toistoja edes yhdelle päivälle.

Että mulla voi sitten olla ongelmia. Onneksi Rimi on helppo yksilö, kehityskelponen ja uskokaa tai älkää, se kestää mun toilailut ja sen, että tulen koulutuksessa viikon jäljessä siihen nähden, mitä Rimi jo itse on oppinut. Mä oon tyyppiä ”oppii vasta kun mokaa jos sittenkään” ja toistaseks olen sentään älynny missä menee pieleen. Ees tämmösen vaillinaisen elämänreenipäiväkirjan pitämisestä on hurjan paljon hyötyä ihan oikeasti.

Eroahdistusta

Mulla on kova ikävä Rimiä. Ei uskos, että voi kiintyä niin kovin yhteen koiraan parissa kuukaudessa. Täyty viedä se sen kummitädille hoitoon, kun oli pikkuserkkukaverin häät ja oltiin monta päivää pois kotoa (olin kaaso ja morsian oli tosi nätti ja oli kivaa). Mä oon aina aatellu, että vaan semmosiin pieniin seurakoiriin kiinnytään ja niistä lässytetään kun omasta vauvasta, mutta että ei se näköjään rotua kato. Torstai-iltana vietiin ja huomenna menen Rimin hakemaan, kun tuun yliopistolta. Onneks on sentään tuttu ja luotettava hoitaja Rimillä ja koirallekin tuttu paikka, mietin vaan että ku tääki on jo tämmöstä ni en varmaan mihinkään koirahoitolaan vois koiraani viedä jos ei ole pakko. Helpotti tietysti tosi paljon, ettei ollu koiraa huolehdittavana, varsinkin, kun pennussa riittää huolehdittavaa, ja kiirettä piti hääjärjestelyissä ja juhlimisessa.

Rimi oli tietysti oksentanu stressinsä ja tyhjän mahansa heti, kun nousin hoitotädin autosta pois ja jätin sen sinne. Muutenhan se ei voi pahoin matkustaessaan, mutta varmaankin se nyt kova paikka on pienelle, kun se kai luuli, etten tuu enää koskaan takas. (En inhimillistä koiraani.) Ku meen sen huomenna hakemaan, se varmaan on yli-innoissaan, mun vaan pitää pitää itteni kurissa, etten vahvista sitä riekkumista. Ja kyllähän mä osaan käyttäytyä ja pitää järjen kädessä, kun koira on läsnä, lässytän vaan sillon kun se ei ole :D

Pikku koiranen on lisäksi järjestänyt hoitotädille ja hoitotädin miehelle hyötyliikuntaa sekä mukavia ohjelmanumeroita. Kuulemma auttanut miestä pukemaan sukat jalkaan sekä keskellä yötä hoivannut hoitotädin kenkää heittelemällä sitä lattiaan (Rimi ei ole toistaseks pureskellu yhtään kenkää rikki), ja ihan pakostikin herättänyt hoitotädin puoli kuudelta ihan piruuttaan pissalenkille. Minun hyvin käyttäytyvä koirani :D

Mitä olen toistaseks kuulumisia kyselly (joka ilta ja aamu….), niin hoidossa olo on sujunu ihan hyvin. Lenkkikäytös kanssa ollu ok, olivat jopa päässeet parista pikkukoirasta ohi ihan ilman mitään. Saaps nähdä, miten Rimi kokeilee onko vanhat säännöt kotona voimassa vai ei :D

Hassu pikkukoira :)

Meitin möhkäle, ikää vähän reilut kolme ja puoli kuukautta, on jo hurjan iso. Käytiin aamulla Mustista ja Mirristä hakemassa turpavyövaljaat hoitotädin autossa reissaamista varten, uusi hieno neonkeltanen panta (huomiopanta siksi, että yltympäriinsä pehmustettuja pikalukkopantoja ei ollu muita) ja vähän pureskeltavaa. Videossa koira leikkii semmossen amerikkalaisen jalkapallon muotosen purujutskan jäänteillä. Kill them all!

Miksi naksutan? Yläasteen aineen aiheita yms.

Mun pitää kirjottaa 200 sanan miniessee virkamiesruottin kurssille tiistaihin mennessä. Siksi voin harjotella tämmöstä suomenkielistä epäjohdonmukasta aiheeseen liittymätöntä sepustusta tähän blogiin.

Rimi on kasvanu ”isoksi” ainakin omasta mielestään. Mulla on siis käsissäni orastava remmirähjä. Jei. Itsehän sain sen aikaan, kun ensimmäisen kuukauden meillä ollessaan Rimi ei oikein reagoinu muihin koiriin, eikä mulle tavallaan tullu mieleen, että ois jotain rutiineja pitäny heti ensi hetkistä alkaen ottaa käyttöön. Noh, ensimmäinen koira on ensimmäinen koira ja myös kokeilukappale. Kun olen ottamassa seuraavaa, niin muistuttakaa mua tästä :) Onnekseni mä kuitenkin tajuan, missä mennään / mihin ollaan menossa, ja mulla on jo etenemissuunnitelma. Yllättäin sekin hoidetaan naksuttamalla, kun naksuttamalla on tähänkin asti selviydytty Rimin kanssa. Naksuttamisen jännä puoli on se, että mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommin se sujuu, ja sitä nopeammin tulee tuloksia. Mun ensimmäinen askeleeni näppärään ohittamiseen on simppelisti se, että mennään riittävän kaukaa (tai niin kaukaa kun on mahdollista), naksutetaan siitä, että Rimi ei tee yhtään mitään, ja komennetaan vastaantulijaa menemään vaan ohitte (ihmisillä on paha, erittäin paha tapa jäädä koirineen ihmettelemään paikalleen), naksutetaan kun Rimi vilkasee mua ja pistetään koira liikkeelle normikäskyllä. Normikäsky on siis se, mitä on jo iät ja ajat (ainaki kuukaus :D) käytetty siihen, että tavallaan poimitaan koira mukaan kun se jumittaa haistelemassa jotain hajua tai ihmettelemässä hesen käärettä tai muuten jätättää ja joutuisin muuten pysähtymään oottamaan koiraa. Tuossa on ihan ihkaensimmäinen askel, mistä lähetään.

Naksutinkoulutus on myös pitkälti sitä, että koira alkaa harjotteluvaiheessa ennakoida naksausta, ja koska koiran käytös on ainoa, millä pikku rasian saa naksahtamaan, se alkaa tarjota käytöstä sekunnin murto-osa kerrallaan aina aiemmin ja aiemmin. Tässä kohtaa helpottaa, että pyrin saamaan koirien väliin etäisyyttä riittävästi, että Rimi pystyy vielä suht nopeasti keskittymään muhun. Ilman ohitettavia koiria opiskellaan vaan ihmistarkkailua (vilkuilua, korvien liikuttelua, mitä vaan mikä merkkaa, että koira pitää huolta siitä, missä minä meen) ja seuraamisen alkeita Morgan Spectoria mukaillen.

Tän postauksen piti olla perustelu sille, miksi olen valinnut naksutinkoulutuksen. Teen nyt tän lyhyesti ja ytimekkäästi, kun ette te muutenkaan jaksa mun juttujani lukea ;)

  • Paljon suuntauksia, paljon luettavaa kirjallisuutta, yksinkertasta teoriaa.
  • Mahdollisuuksien kirjo, eli päämäärään pääsee monta tietä, vaikka noudattaa perusperiaatteita -> metodin voi sovittaa justiin semmoseksi, kun itselle sattuu sopimaan.
  • Perustuu tutkimuksiin, kokeisiin, on tiedettä eikä mutua, eikä varsinkaan oletuksia koiran tunteista, ajatuksista, mietteistä, pyrkimyksistä.
  • Erittäin looginen ja alkuun pääseminen on helppoa. Jatko perustuu aina sille, mitä aiemmin on tehty, vaikka päämäärät eroaisivat toisistaan reilustikin.
  • Etenemisen näkee hyvin nopeasti, lisäksi näkee, että koira tykkää tehdä, koira haluaa tehdä, ja että koira haluaa tehdä lisää tai vähän vaativampia juttuja.
  • Itse olen semmonen ihminen, että tykkään muokata asioita, en alottaa tyhjästä saatika ”valmiista”. Naksutinkoulutus siis sopii mulle kun nappi silmään.
  • Koko homma lähtee koirasta ja siitä, että se itse tekee enemmän kun minä. Laiskimus olen ;) Näin ollen koiralta on tosi vaikea vaatia semmosta, mihin se ei vielä pysty, koska se ei yksinkertasesti tee. Siitä tietää heti, että on asiallista treenata helpommalla tasolla vielä.
  • Ihan pientä pentua voi ruveta naksuttamaan, ja samalla tavalla pystyy alottamaan vanhemmankin koiran kanssa. Naksutinmetodi perustuu oppimisprosessin hyödyntämiseen, ja koska se on joka koiralla sama (nopeus vaan vaihtelee erinäisistä syistä), naksuttimella saadaan aina aikaan tuloksia.
  • Kouluttamisessa vaan mielikuvitus ja koiran fysiikka on rajana.
  • Ei oikeastaan ole väliä, mitä koiralle opettaa, koska aiemmin opetettu tukee sekä hyvässä että pahassa myöhemmin opetettavaa.
  • Koiralle saa hyvällä omallatunnolla opettaa temppuja jos lystää, yhden asian opettaminen ei ole toiselta asialta pois.
  • Kouluttaminen vaatii kouluttajalta vastuuta, kärsivällisyyttä, hermoja, mielikuvitusta, pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta. Siis kaikkea, mitä koiranomistajalla pitää jo muutenkin olla. Jos nää on heikoilla (o/) niin naksutellessa ne kehittyy.

Jotain muuta vielä? En nyt muista. Jos jotakuta kiinnostaa joku noista kohdista erityisesti, niin voi vahingossa koittaa kommentoida, ehkäpä postaan siitä sitten perusteellisemmin.

Maanantaina käytiin eläinlääkärissä ekassa rokotuksessa. Rimi oli oikein kauniisti. Paino 14,250kg ja eläinlääkäritäti oli tyytyväinen kaikin puolin niin kokoon, uteliaisuuteen, jalkojen asentoon ja käytökseenkin. Meiän koira <3