Note to self

Pikakirjoitus vaan. Äskenä tuli taas vieras, ja ovisummerin kuultuaan Rimi painui eteistä kohti, mutta puolimatkassa kääntyi keittiöön. Havaitsin, että Rimi otti keittiöönmenovihjeen ennemminkin siitä, että minä lähdin pöydän vierestä keittiöön itse summerin jälkeen. Niinhän se kuitenkin menee, että uusikäskyvanhakäskykäytöspalkkio, joten ei mitään hätää. Yritän seuraavalla kerralla muistaa tarkistaa, kääntyykö Rimi pelkästään summerista vai tarviiko mun avittaa. Keittiössä tuo saa palkan joka tapauksessa, että sinänsä on sama missä järjestyksessä homma toimii summerin jälkeen. En pysty summeria kuitenkaan ennakoimaan, koska minuutintarkkaa tuloaikaa ei ole kellään.

Aloitin eilenä Rimin opettamisen häkkiinmenoon. Muutama viikko kerettiin jo antaa ruoka kevythäkissä ja vapauttaa koira kupille häkkiin-käskyllä, siitä oli suht helppo edetä siihen, että koira menee ensin häkkiin ja palkka tulee vasta sinne. Teen ensin suunnat, eli että koira pystyy menemään käskystä häkkiin joka puolelta kämppää, myös keittokomeron perältä, eteisestä ovelta ja vessasta, ja sen jälkeen tai jossain vaiheessa yhtaikaa alan tehdä kestoa.  Teen pohjia tokoliikkeitten ruudulle, kaukoille ja merkille sekä tottiksen eteenlähetykselle = koira oppii, että palkka voi tulla myös siitä, että menee musta poispäin.

Joulukalenterin 24. luukku: Jouluiloisuutta

Ensimmäinen joulu. Meillä ei ollut kinkkua, joten en saanut maistiaisia :( Tapoin kuitenkin yhden joulutähden, kun mamma oli isännän kanssa kaupassa. Otin sen ruokapöydältä, varresta kiinni ja kunnon ravistus. Multaa joka paikassa! Olisipa mamma ottanut kuvan kun tulivat kotiin.

Eilen löysin yhden ruokanäytepussin ja kerkesin syödä sen melkein kokonaan, ennen kun isäntä tuli kotiin ja otti viimeiset napsut pois. Loppupäivän otinkin rauhallisesti, niinhän sitä sanotaan, että mahan viereen maate. Mamman mielestä joudan dieetille, vaikka nyt onkin joulu. Mutta eihän meillä ole edes kinkkua. En kuitenkaan ole saanut tänään ruokaa, varsinkaan, kun joulutähden tapettuani löysin lisää napsuja ikkunalaudalta \o/ Niitä ei ollut monta, mutta ah kun ne oli hyviä! Iltapäivän joulukävelyllä olin ihan oma itseni, riekuin ja rellestin lumessa, enkä kävellyt rauhallisesti ollenkaan. Jouluiloa :)

kuvatus

Mamma yritti saada isännän ottamaan kuvaa, kun temppuilen. Pidin semmoista suklaakarkkia nenän päällä, kuinka a-len-ta-vaa! Isäntä otti kuvia, mutta aina väärässä kohtaa. Lopulta väsähdin kokonaan ja pistin maate. Pysyyhän se konvehti siinä niinkin, mutta mamman mielestä ei ole sama asia. Kuitenkin se on niin fiksu, että ei taida enää tänään pyytää mua temppuilemaan lisää. Liikkumatta oleminen on niin tylsää. Kerrankin mamma sanoi jollekin mua ihastelevalle tädille ulkona, että olen jonkun turaselpupun ja sakemannin risteytys. Minä en tiedä mikä semmoinen turaselpupu on, en ole koskaan nähnyt. Tiedän, että tavallisella pupulla on yhtä isot korvat kun mulla, koska mamma on sitä usein sanonut. Ehkä se siksi luulee, että olen puoliksi pupu.

Minä pääsen ylihuomenna katsomaan joulukuusta. Tykkään puitten oksista niin paljon, että varmaan saa kuusi kyytiä :D Hyvää joulua! Mamma toivottaa myös ja isäntäkin vähäsen :)

kuvatustus


Oma koira paras koira

Mietiskelin tässä, että jos mulla ei olisi hinkua kouluttaa Rimiä pitemmälle, mun ei tarvitsisi opettaa sille enää mitään uutta. Se osaa nyt sen verran, että sen kanssa pystyy elämään sen loppuelämän suuremmitta ongelmitta. Ihan hassua. Nyt toi on vajaat viis kuukautta vanha. Toki hiomista on vielä ja hienosäätöä, mutta jopa ilman viimeistelyä toimis. :)

Remmirähjäysuutisia. Mä keksin tässä yks kerta jalkakäytävällä koirakkoa ohittaessani semmosen, joka oli muhinu takaraivossa jo hetken. Kun ehdin ensin (eli samalla hetkellä kun Rimi ensimmäisen kerran tajuaa vastaantulevan koiran olevan olemassa), inahdan ja viskasen kourallisen nameja maahan Rimin syötäväksi niin, että se kääntää takapuolensa ohittavaan koiraan päin, tyyppi vetää namit nassuun häntä heiluen ja mahdollisesti vilkasee toista koiraa. Me ei siis olla toivottomia, koska koirani pystyy kääntämään toiselle koiralle lähietäisyydelläkin (<5m) selän ja keskittymään syömiseen. Jos ollaan kauempana, annan pari namia kädestä, kun inahduksesta kääntää huomionsa muhun. Jos ollaan toiseen koiraan nähden liian lähellä (<10m>5m, riippuu) voi mennä inahduksesta hetki, ennen kun pää kääntyy mua kohti, mutta se kääntyy. Muutamaan päivään ei olla tällä systeemillä rähisty ollenkaan :) Seuraava vaihe, sitten joskus, mutta aika pian ehkä :) on syöttää kourallinen nameja suoraan kädestä niin, että koira joutuu olemaan kylki ohittavaan koiraan päin. Se nähdään sitten, kun sen aika on. Tarkotuksena kuitenkin ensimmäiseksi nostaa koiran pää maasta, sitten päästä lähempää ja lähempää ohi, ja sitten vähentää ohittamisessa käytettäviä nameja. Huomautan tässä, että tämä ohitussysteemi ei perustu houkuttelemiseen, vaan namit on palkka inahdukseeni reagoimisesta. Naksu tulee siinä kohtaa kun pää kääntyy ja namit heti perään. Namien paikalla saan määrättyä koiran paikan, tuo tietää jo, että emäntä palkkaa joissain asioissa mihin sattuu, ja nameja kannattaa tulla hakemaan muutamankin metrin päästä.

Tuleehan siinä samalla helpotettua ohittavankin koirakon kulkua, koska Rimi esittää toisen koiran näkökulmasta rauhottavia signaaleita (katselee pois päin ja haistelee maata eikä tule suoraan kohti). Samalla tietysti Rimi liittää näitä asioita vastaantulevaan koiraan, koska näin menetellään ainoastaan koiria ohitettaessa.

Työn alla on myös ovisummeriin reagoiminen. Mä en itse tykkää siitä, että kun menen jonnekin kylään, on koirat ensimmäisenä ovella ja sitten vasta isäntäväki. Rimi ohjataan siis keittiöön (inahdus, jos heti tulee niin nameja saa metsästää pitkin keittokomeron lattiaa, ihan huippua koiran mielestä) kun summeri soi, ja tarvittaessa uudestaan kun vieras on eteisessä. Tänään soi summeri ja koira oli menossa hyvän matkaa eteiseen, kunnes se yhtäkkiä teki käsijarrukäännöksen keittiöön ihan hirveetä vauhtia. Ei tarvinut inahtaa. Rimin päässä syttyi lamppu, heureka! Se on oppinut jotain. Ja mikäs siinä on oppiessa, kun motivaattori on niinkin hyvä :D Tästä on hyvä jatkaa, vaikka tän ekan kerran pistänkin vahingon piikkiin. Lisähyötyä on tietysti nenänkäytön ja syömisen rauhottava vaikutus, ja nykyisellä namimäärällä vieras ehtii sohvalle istumaan ennen kuin koira menee moikkaamaan. Eli ihan niin kuin sen pitää meillä ollakin. Kunhan uskon, että tuo ei ollu vahinko, vaan Rimi todella käsittää summerin käskyksi mennä keittiöön etsimään nameja, rupean vähentämään namien määrää ja vähitellen siirrytään yksittäisiin nameihin ja lopulta satunnaiseen vahvistamiseen. Tämä käytös on kumminkin semmonen, joka saa mielellään esiintyä koko Rimin loppuelämän ajan. Muuton jälkeen sen joutuu tietty aina opettamaan uudestaan, mutta perusteet sille luodaan nyt.

Oon ihan ilonen, että mulla on ruualla motivoitava koira. Oon myös ilonen siitä, että mulla on leikkimisellä motivoitava koira. Ihan liian helppo ensimmäiseksi koiraksi siis, kun voi käyttää sitä, mikä millonkin sattuu olemaan käsillä.

Joulukalenterin 16. luukku, eli miten maailma ei olekaan toivoton paikka asua

Koira vikisee vieressä, että pitäs ulos päästä, mutta mun on nyt pakko vaan kirjottaa teille. Joulun ihme on tapahtunu viikkoa liian aikasin! Saksanpaimenkoiraliiton lehti kolahti postiluukusta ja tämä on kyllä sitä kuuluisaa vastinetta jäsenmaksulle. Etusivulla jo mainitaan ”Johdatus naksutinkoulutukseen”. Saksanpaimenkoiraliiton. Lehdessä. Johdatusta. Naksutinkoulutukseen. Sitä ei ollu ees piilotettu mihinkään sisäsivuille, vaan siitä mainitaan jo etusivulla! Johdatusartikkelin (monta sivua pitkä <3) on kirjottanu Veli-Matti Ahonen. Muitakin herkkuja on: luoksetulon opettamisesta on kirjottanu Anne Juppi, ja remmiräyhän ”korjaamisesta” vastaehdollistamalla on kirjottanu Milla Bäcklund. Mieletön paketti. Näitten hyvien lisäksi on vielä juttu sankarisaksanpaimenkoirapalkituista Andysta ja Lakusta.

Toki mulla kävi mielessä, että ehkä tää on vaan vitsi. Tai ehkä SPL:n lehden toimitus on vallattu ja siellä puhaltaa uudet tuulet. Aiempien numeroitten perusteella tämmöstä ei olis todellakaan osannu odottaa. Johtaako tää nyt siihen, että sakemanni- ja käyttökoirapiireihin yleensä on änkeemässä naksutinkouluttajia? Tai ylipäätään koiralähtöisten menetelmien kannattajia? Onko mahdollista, että jos nyt soittaisin lähemmälle pk-kentälle, että pääseekö tottiksiin mukaan, niin ne eivät naurais mua jo luurissa kumoon, kun kerron naksuttavani?

Ok, en innostu vielä. Tää on kuitenkin vaan yks lehti. Sattumalta yhden Suomen suurimman rotujärjestön jäsenlehti. Mutta mutta. Suomalaiset on hirmu hitaita omaksumaan mitään uutta, vanha konsti on parempi kun pussillinen (tai lehdellinen) uusia jne jne. Katotaan, mitä on seuraavassa numerossa.

Jos joku lukee rotikoitten, belgien tai dobbereitten rotujärjestöjen jäsenlehtiä ja törmää samanlaisiin ihmeisiin, voi mielellään kertoa siitä mulle. Varsinkin, jos joku pk-oikeudellinen epäbordercolliemainen (tai muu ah, niin pehmeä ja helposti koulutettava vässykkärotu, jonka kouluttamiseen naksutinkoulutus soveltuu) rotu on ehtinyt ensiksi.

Toivo elää, sano lapamato :)

Kehän laidalta

Tulipa piipahdettua Voittaja 2008 -näyttelyssä eilen. Rimin täysveli edellisestä pentueesta, Maise’s Bandit eli Andy sai sankarikoirapalkinnon, onneksi olkoon! Muuten mua kiinnosti näyttelyssä koiria enemmän myyntikojut ja oheistarjonta.

Sakemannikehän laidalla heiluin kahden pienen luokan verran, en pystynyt katsomaan pitempään eikä jaksanut kiinnostaa. Tein kuitenkin lyhyen yhteenvedon saksanpaimenkoiran esittämisestä, kun sitä tietoa ei oikein mistään löydä.

1) pysäytetään koira kiroten pistämällä jalka koiran eteen tai kuristamalla pannasta.

2) nostetaan koiran etuosa ilmaan joko pannasta tai sitten etujalkojen takaa nostamalla.

3) lasketaan etuosa takaisin maahan, kun etujalat roikkuvat suoraan alaspäin, ja sitten vielä nostellaan etujalat paikoilleen.

4) Kiristetään panta, ettei koira liikkuisi eteenpäin.

5) Venytetään toinen takajalka luonnottoman kauas taakse, jotta kulmaukset näkyvät.

6) Hihnakädellä painetaan koiran takapuoli alas.

7) Kiristetään pannalla koiran pää terhakkaaseen ja valppaaseen pystyasentoon.

8 ) Kirotaan, kun koira ryntää vieressä/edessäolijan luokse tai tempoilee muuten minne sattuu tai pyrkii kehän ulkopuolelta huutelevan luokse.

9) Aloitetaan koko homma alusta, jos tuomari ei ehtinyt kävellä koiran ohitse ennen kohtaa 8.

Miten sitten esitellään saksanpaimenkoiran liikkeet?

1) koiran liike on vapaata ja eteenpäin pyrkivää, kun vain varpaat koskettavat maata esittäjän nostaessa koiran etuosaa pannalla ylöspäin.

2) Ravi on maatavoittavaa, kun esittäjän hihnakäsi on metrin pidempi kuin toinen käsi, ja esittäjä on koko ajan sillä hilkulla, että lentää nenälleen.

3) Koira on valpas ja innokas, kun se ryntäilee ihan mihin suuntaan vaan, laukkaa välillä holtittomasti ja yrittää päästä kehän laidalta sen nimeä huutavan avustajan luokse.

4) koiraa ohjaillaan kiskomalla kuristuspannasta ja yrittämällä kulmissa ehtiä kiilaamaan koira, ennen kuin se jatkaa kehästä ulos.

Mun teki oikeasti pahaa katella tommosta. Joistakuista se on hienoa ja vielä useammasta vieläpä ihan asianmukasta koiran käsittelyä, mutta ihan tosissaan. Ei tossa ole mitään järkeä, mutta enhän mä olekaan näyttelyihminen.

Putookohan arvosana kovasti, jos koiran antaa seistä luontevasti tasapainossa? Entäs siitä, että koira esiintyy sen näkösesti, että se olis opetettu menemään kehässä tietyllä tavalla? Entäs siitä, että koira olis edes jotenkuten esittäjänsä hallinnassa muutenkin kun sattumalta? Mä en edes yritä ymmärtää tommosta. Miksi juuri saksanpaimenkoira on aina se koira, jonka oleminen ja esiintyminen on holtitonta ja siksi hienoa? Ja hei, Suomessahan on nykyään oikein ulkomailta asti tullu tyyppejä vetämään näyttelykoulutusta. Että sitä näyttelykäytöstä voi opettaa, sekä koiralle, esittäjälle että niille kehän laidalla melskaajille. Vaatiihan se työtä, mutta miettikää, miten hienon vaikutuksen semmonen koira tekee, joka tekee halutut asiat ilman, että koiraan tarvii edes koskea. Ja kyllä, erityisesti saksanpaimenkoiran (joka on jalostettu olemaan helposti koulutettava…) voi opettaa esimerkiksi ravaamaan sivulla/edessä löysässä hihnassa, tai pysymään paikoillaan käskystä. Jos ei voisi, niin saksanpaimenkoirilla ei voisi harrastaa mitään lajia, mihin koira täytyy kouluttaa.

Ei ota päähän :)

Joulukalenterin 7. luukku

Tää tulee nyt vähän myöhässä, mutta parempi sittenkin :) Nyt ei ole kuvaa, vaan on Rimiin liittyvä jännä juttu.

Dooce.comin Chuck-koiran innoittamana mä keksin, että voin (yrittää) opettaa Rimin istumaan nätisti paikoillaan paperiin kääritty suklaakonvehti nenän päällä Chuckin tapaan. Alotettiin siis äsken vaatimattomasti pienellä teippirullalla (esine, josta Rimillä ei ole mitään käsitystä ja josta se heti tajuaa, että se ei ole syötävää), ja jouluaattona olis tarkotus ottaa 24. luukkua varten kuva, jossa Rimi istuu suklaakonvehti nenän päällä. Se on mun haasteeni. Luultavasti täytyy varmuuden vuoksi kääriä oikean suklaapaperin sisälle koiransuklaata kuitenkin, tempputurvallisuussyistä ;)

Joulukalenterin luukku tulee varsinaisesti tässä: Minä haastan blogini koiralliset lukijat (koirattomat voi lainata naapurin koiraa :D) opettamaan saman tempun koiralleen, tietty esineen saa valita itse, mutta aikaa on jouluaattoon asti ja jouluaattona tai viimeistään toisena joulupäivänä olisi kiva, että linkitätte mun joulupostaukseni perään oman kuvanne onnistuneesta suorituksesta. Osallistumisilmotuksia otetaan vastaan!

Miten koira muuttaa ihmistä

Huomasin, että kirjotin viimeksi ”nähtiin viiskuinen kultsu, jonka omistajan kanssa juttelin”. Ihan hassua! Mäkin olen vaan sen seefferin pennun omistaja, ja sitten tossa puistossa kulkee kääpiöpinserin kanssa joku mies ja niin pois päin. En mä tiedä muista koiranulkoiluttajaihmisistä mitään, mutta niitten ihmisten koirat määrittää, ketä ne ihmiset on. Rimin kanssa ku liikkuu, ja vaikka liikkus ilmankin, niin vastaan tulee westie eikä suinkaan nainen, joka on pukeutunu sillä ja tällä tavalla. Maailma pyörii koirien ympärillä!

Seis! Istu, maahan, paikka, kieri

Pahottelut heti alkuun, että joulukalenterin luukut on pysyny kiinni nää muutamat päivät. On kauhean helppo unohtaa, kun en oo tottunu kuvaamaan joka päivä, ja toisekseen, en mä oikeastakaan joulukalenterista muista joka päivä luukkua aukasta. Olen outo.

Nähtiin eilen illalla lenkillä nätti 5-kuinen kultsu, jonka omistajan kanssa pikkuisen juteltiin. Koirat oli ihan ok, kultsu rinteessä n. kymmenen metrin päässä meistä ja me sitten alapuolella. Ei rähinöitä eikä mitään (jes!). Omistaja tietty kehu koiransa maasta taivaaseen ja miksi ei, niinhän minäkin teen. Se sitten kertoi, mitä kaikkea hänen koiransa jo osaa: istua käskystä, odottaa liikennevaloissa, oottaa ovella, antaa tassua ja kaikkee. Mulle tuli semmonen olo, että vähän hävettää kun Rimi ei oikein osaa vielä mitään. Kotona sitten sen jälkeen mietin, että hyvänen aika, osaahan se :D Istuu käskystä (tosin on semmosta arki-istumista, asennolla, etäisyydellä eikä reagointiajallakaan ole juurikaan merkitystä), antaa tassua, oottaa lupaa mennä ovista, oottaa lupaa mennä ruokakupille. Semmosia pieniä juttuja, mitä ei edes aattele että on jotain temppuja, kun ne on lähes itsestään selviä meillä että osataan. Että ei mulla menekään niin huonosti, vaikka koira ei osaa edes aavistaa, että jossain vaiheessa pitäs päästä BH-kokeesta läpi. Hih. Ei tarvi hävetä :)

Joku aika sitten innostuin temppujen opettamisesta. Ei sillä, etteikö koiran mielestä kaikki opetettavat asiat ois omalla tavallaan temppuja, eihän se niitä erottele. Samalla tavalla oppii kaiken. Mutta kummiskin rupesin opettaan Rimiä kuolemaan (miettikää, nelikuinen koira ja jo mä haluan sen kuolevan), mikä on aika mielenkiintosta opettaa sheippaamalla. Aluksi tietysti naksutin siitä, että Rimi menee maahan. Sitten siitä, että se makaa takajalat samalla puolella, sitten siitä, että koskettaa kuonolla tassujen viereen maahan. Nyt ollaan ”jo” siinä pisteessä, että saan Rimin taivuttamaan toisen etujalan alleen ja satunnaisesti se lipsahtaa kokonaan kyljelleen. Kivaa kivaa kivaa :) (lapsi karkkikaupassa).

Muutenkin olen tehny hirveän hienoja havaintoja sen suhteen, mitä kaikkea koiralle voi opettaa nimenomaan niin kun se tavallinen asia olis joku temppu. Sohvalle meno ja sohvalta alas tuleminen käsimerkistä tuli tänään uutena ”ohjelmanumerona”. Jos mä kerran haluan, että koira tulee käskystä alas, niin täytyyhän mun se sille ihan itse opettaa, daa-aa. Ja kun siitä tekee tempun, niin mun mielestä sinänsä tylsän asian opettamisesta tuleekin kivaa. Samaten ulkoilmassa olen ruvennu opettamaan Rimille, mitä mun luonnostani käyttämät äännähdykset ja puolittaiset sanat tarkottaa. Jonain päivänä saattaa jopa tällä menolla näyttää siltä, että Rimi toimii ihan kun se tietäis mitä siltä haluan, vaikken antais mitään varsinaista ”käskyä” perinteisessä merkityksessä. Ei koirat vaadi sitä, että käsky on joku tietty sana tai että se on joku tietty käsimerkki. Jos tahtoisin, voisin opettaa Rimin antamaan tassua kun näytän sille porkkanan tms. Oli hyvin valaisevaa tajuta (jep, olen niitä ihmisiä, joitten pitää erikseen tajuta itsestään selvät ja muille tavalliset ja automaattiset asiat), että en mä tarvi keinotekosia käskysanoja arjessani,  koska mä en niitä kuitenkaan muista sillon kun niitä tarvittais, ja jos muistasinkin niin käyttäisin epäjohdonmukasesti. Kun mä kerran pyrin ohjaamaan koiraa enemmän äännähdyksillä ja ihmisille merkityksettömillä sisällöttömillä sanoilla, mä voin saman tien opettaa koirani vastaamaan siihen ohjaukseen. Eihän se voi muuten tietää, mitä mä tarkotan. Enkä minä turhaudu niin helposti, kun Rimi sitten tietää, mitä mä haluan sen tekevän.

Mä olen myös arkirutiineissa jollain tavalla ruvennu hyödyntämään koiralta odottamieni asioiden tilannesidonnaisuutta aina kun mahdollista. Toisin sanoen on ehkä yksi tai kaksi semmosta asiaa, jotka Rimi tekee ilman eri vihjettä multa, koska niin on aina tehty ja niin tehdään – koirani ennakoi. Toisin sanoen Rimi on ihan tavallinen koira, tuota kutsutaan tilanneoppimiseksi ja siitä on hyötyä vaikkapa hississä ja kämpän oven avauksessa. Koira toimii ilman, että mun tarvii sille koko ajan olla kertomassa, mitä pitää tehdä ja miten.

Tämä postaus nyt oli vähän tämmöstä ajatusvyyhden purkamista. Jos ette pysyny kärryillä, niin ei se mitään :D