Ulkoiluaiheista asiaa tänään. Juuri lenkiltä tultiin, ja pitää lämmitellä sormet, että voin ahkerasti kirjottaa proseminaarityöni loppuun yön aikana.
Ensin kerron päivän lenkistä sen verran, että järjen jättiläisiä oli liikkeellä. Liikennevaloissa seiso sininen farkku, täynnä nuoria, jotka vihelteli mun koiralleni avoimesta ikkunasta. Fiksua. Vähän matkan päästä tuli tien toisella puolella vastaan isä pienen lapsen kanssa, ja lapsi huomas koiran -> isä alkoi matkia koiran haukkua ja vihellellä Rimille. Ei mikään ihme, että nuoret ja aikuiset käyttäytyy idioottimaisesti, typerästi ja ajattelemattomasti silkkaa ilkeyttään, kun se opetetaan niille jo alle kouluikäsenä vanhempien esimerkin kautta. Vieraaseen koiraan ei ole kenelläkään mitään syytä ottaa minkäänlaista kontaktia, ei tarvitse vihellellä eikä muutoin houkutella toisen koiraa luokseen. Saksanpaimenkoiran ja muitten lapsentappajastereotyyppien houkutteleminen on vielä keskimääräistä typerämpää, vaikka rodusta riippumatta vieraasta koirasta ei ikinä milloinkaan voi tietää, miten se mihinkin asiaan reagoi. Jos koiralle on jotain asiaa, ottakaa yhteyttä ensin sen taluttajaan ja käyttäytykää ihmisiksi.
OffTopic: Mä rupeen kohta vakavissani suunnittelemaan kylttiä, jossa lukee kilttejä koiria varten ”kennelyskä&nenäpunkki”, viheltelijöitä varten ”raivohullu&helposti hermostuva”, pakottavaa tarvetta silittämiseen tuntevia varten ”vesikauhu&kirppuja” ja kaikkia muita varten ”EI”. Sitten kuljen koiran ja ton kyltin kanssa ja katsastan, saadaanko olla rauhassa vai ei. Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan, että kanssaihmiseni tulee kysymään ”saako silittää” tai muuten selittämään Rimistä tai koirista yleensä jotakin mulle, mutta minä olen ihan todellakin teidän, rakas maailma, ainoa mahdollisuutenne päästä mun koirani lähelle. Verstanden? /OffTopic
Rimi on rauhassa saanut kehittää pieniä epämiellyttäviä tapoja, kun omistaja on tämmöinen aloitteleva käsi. Tai kuten jo miljoona kertaa olen aiemminkin todennut, tulen koulutuksessa jäljessä noin viikosta kuukauteen siihen nähden, mitä Rimi oppii jatkuvasti (tässä voidaan muistuttaa myös muitten kuin kirjoittajan mieliin, että koiran oppimisessa ei ole off-nappia laisinkaan. Oli koulutustuokio menossa taikka ei, niin koira oppii). Kun minä en ole opettanut, Rimi on opettanut itse. Jeps. Liittyy siihen, josta kirjoitin vuodenvaihteen jälkeen, että tuttujen ihmisten perässä ei osata kulkea kauniisti. Tämä laajennetaan siihen, että tuttujen ihmisten luo ei voida mennä kauniisti, eivätkä tutut ihmiset voi tulla koiran luokse kauniisti. Sisällä ei ongelma, ulkona kyllä. Miksi? Koska fiksu omistaja on enemmän jälkiviisas ja edelleen toivoo, että seuraavan koiran kanssa lukee näitä kirjoituksia etukäteen, ennen kuin opettaa koiralleen ongelmallisia käytöksiä, joitten pois opettamisessa menee ikä ja terveys. Ettei sitten tarvisi tehdä samoja virheitä uudestaan. You wish.
Syy siihen, että menee ikä ja terveys: Sen jälkeen, kun tajuan, että mun täytyy tehdä asialle jotain, mulla menee luvattoman pitkään, ennen kun olen päätynyt oikeaan toimintatapaan. Omalta kannaltani inhottavinta, naurettavinta ja säälittävintä on tietenkin se, että mä tiedän alusta alkaen, jollain tasolla, miten homma saadaan taas toimimaan, ja mitä sen eteen täytyy tehdä. Mun ongelmani on se, että mä saan kuitenkin hienoja muita ideoita, jotka kokeilen ensin, ja sitten tuloksettoman tahkoamisen kautta päädyn siihen alkuperäiseen ratkaisuun, jonka jollain tasolla tiesin toimivan.
Tuttujen luo ryntäily hoidetaan nyt asianmukaisesti ja fiksusti pois päiväjärjestyksestä ihan siten, että minä otan naksuttimen kauniiseen käteen ja naksautan sitä siunaaman hetkeä ennen, kun koira on viimeisen kerran ihmisen lähestyessä kaikki neljä tassua maassa. Ajoituskysymys! Äskeisellä lenkillä tuli ensimmäisen kerran tuloksia, vaikka miinusmerkkisestä tilanteesta aloitettiin. Hyvä (ja huono) puoli on se, että Rimi ryntäilee myös minun ja isännän luo, joten treenikaveri on helposti saatavilla. Rasittaa vaan olla niin himskatin hidasälynen aivokääpiö, rääkkään itseäni ja annan koiran käyttäytymisen vahvistua ihan turhaan vain siksi, että mun pitää tajuta jokaikinen asia ihan erikseen.
Rimi osoittaa tässäkin asiassa olevansa aivan oikea koira mulle. Siinä on sopiva sekotus taulapäisyyttä ja sinnikkyyttä, eli jos teen typeryyksiä, niin Rimiä ei voisi vähempää kiinnostaa, se tekee niin kuin on aina ennenkin kannattanut tehdä, ja se jatkaa sitä niin pitkään, että tajuan oikean tavan muuttaa asia. Se ei sitä tiedä, mutta minä tiedän, kun olen sen nähnyt jo niin monta kertaa. Sitten taas siinä on semmoinen ominaisuus, että kun minä tajuan sen oikean systeemin (kuten tässä sen, että ajoitus ja tekniikka saatiin kohilleen), Rimi vastaa opetukseeni, eikä muistele vanhoja toilailujani. Ymmärtääköhän kukaan? Se ei siis vahingossa opi (yleensä) yhtään mitään, jos mun opetukseni on Prinkkalasta kotoisin. Ei parane hoidosta huolimatta, so to say.
Mä luulen, että Rimin tyyppinen koira ei ihan kaikille käy, mutta yhdistelmälle Minä+naksutinkoulutus+aloittelija+jälkiviisas se on ihan täydellinen. Mä saan opetella asiat rauhassa, eikä Rimi mene siitä rikki. Melkein tuntuu siltä, että se tietää ja taitaa tätä naksutinkoulutusta enemmän kuin minä, mikä tietenkin on hienoa, koska silloin se pystyy opettamaan mulle.
En inhimillistä koiraani. Oppimispsykologia ja operantti koulutus vaan on semmoisia asioita, että koira alkaa vaikuttaa kauaskantoisia ja fiksuja ajattelevalta olennolta.