Vaihteeksi jotain mukavaakin

Vaikka noita viheltelijöitä riittää, niin on meillä välillä ihmisten suhteen ihan hyviäkin päiviä. Tänään aamulenkillä kaksi eri tätiä kehui Rimiä komeaksi ja kysyi, että minkä ikänen tuo on. Äskeisellä lenkillä kolmas eri täti kehui, että kun toi osaa jo niin hyvin (ei sanonut mitä :D ). Ei voi vetää muuta johtopäätöstä kun sen, että Rimi on tosi komea nuorimies :)

Mä olen reenannut sivulla kulkemista sillä systeemillä, että yksinkertasesti naksautan kun Rimi on suunnilleen oikeassa kohassa tai pikkuisen edistää seuraamisasentoon nähden. Sivuttaissuunnassa etäisyys saa olla mitä tahansa n. 70 sentin ja nysväämisen väliltä, ja pään asennoksi riittää se, että se ei haistele maata. Välillä Rimistä huomaa, että se itse hakeutuu naksautettavaan kohtaan, mutta vielä niin harvoin, että mä innostuisin. Sitten, kun innostun, liitän jonkun fiksunkuulosen käskysanan (ähäh, noh, hoh jne tai jotain ihan muuta), ja sillä pitäisi sitten selvitä BH:n kaupunkiosuudella. Ei mitään paineita kuitenkaan. En käytä erityisiä vapautussanoja tai muita, koska mun naksutinkoulutuksessani naksaus lopettaa suorituksen ja sen jälkeen koira saa mennä menojaan. Toisaalta Rimi jää käyttäytymisekonomiaa noudattaen yhä useammin siihen asentoon, jossa naksahti, koska mä yritän palkata siihen kohtaan, jossa haluaisin Rimin pään olevan valmiissa suorituksessa. Ylimääräiset kiemurat naksun ja palkan väliltä jää siis itsestään pois vähitellen.

Sisällä ei olla reenattu ollenkaan, mutta varmaan sitten aikanaan, kun ruvetaan värkkäämään asiallista perusasentoa, tehään samalla sivulla kulkemisesta tiiviimpää ja kulkupaikasta tarkempi. Siihen on kummiskin vielä aikaa, ja tosta ”löllöstä” sivulla kulkemisesta saa jokalenkkisellä reenauksella lopulta ulkopuolisen silmään sen näköstä, että koiralle ois muka opetettu jotain. Lemmikkipalstoilta luin, että sivulla töpöttelevä sakemanni saattais myös vähän rajottaa viheltelijöitten innokkuutta, joten ei siitä varmaan mitään haittaakaan ole. Kiitos vaan hyvästä neuvosta :)

Äly ja väläys

Ulkoiluaiheista asiaa tänään. Juuri lenkiltä tultiin, ja pitää lämmitellä sormet, että voin ahkerasti kirjottaa proseminaarityöni loppuun yön aikana.

Ensin kerron päivän lenkistä sen verran, että järjen jättiläisiä oli liikkeellä. Liikennevaloissa seiso sininen farkku, täynnä nuoria, jotka vihelteli mun koiralleni avoimesta ikkunasta. Fiksua. Vähän matkan päästä tuli tien toisella puolella vastaan isä pienen lapsen kanssa, ja lapsi huomas koiran -> isä alkoi matkia koiran haukkua ja vihellellä Rimille. Ei mikään ihme, että nuoret ja aikuiset käyttäytyy idioottimaisesti, typerästi ja ajattelemattomasti silkkaa ilkeyttään, kun se opetetaan niille jo alle kouluikäsenä vanhempien esimerkin kautta. Vieraaseen koiraan ei ole kenelläkään mitään syytä ottaa minkäänlaista kontaktia, ei tarvitse vihellellä eikä muutoin houkutella toisen koiraa luokseen. Saksanpaimenkoiran ja muitten lapsentappajastereotyyppien houkutteleminen on vielä keskimääräistä typerämpää, vaikka rodusta riippumatta vieraasta koirasta ei ikinä milloinkaan voi tietää, miten se mihinkin asiaan reagoi. Jos koiralle on jotain asiaa, ottakaa yhteyttä ensin sen taluttajaan ja käyttäytykää ihmisiksi.

OffTopic: Mä rupeen kohta vakavissani suunnittelemaan kylttiä, jossa lukee kilttejä koiria varten ”kennelyskä&nenäpunkki”, viheltelijöitä varten ”raivohullu&helposti hermostuva”, pakottavaa tarvetta silittämiseen tuntevia varten ”vesikauhu&kirppuja” ja kaikkia muita varten ”EI”. Sitten kuljen koiran ja ton kyltin kanssa ja katsastan, saadaanko olla rauhassa vai ei. Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan, että kanssaihmiseni tulee kysymään ”saako silittää” tai muuten selittämään Rimistä tai koirista yleensä jotakin mulle, mutta minä olen ihan todellakin teidän, rakas maailma, ainoa mahdollisuutenne päästä mun koirani lähelle. Verstanden? /OffTopic

Rimi on rauhassa saanut kehittää pieniä epämiellyttäviä tapoja, kun omistaja on tämmöinen aloitteleva käsi. Tai kuten jo miljoona kertaa olen aiemminkin todennut, tulen koulutuksessa jäljessä noin viikosta kuukauteen siihen nähden, mitä Rimi oppii jatkuvasti (tässä voidaan muistuttaa myös muitten kuin kirjoittajan mieliin, että koiran oppimisessa ei ole off-nappia laisinkaan. Oli koulutustuokio menossa taikka ei, niin koira oppii). Kun minä en ole opettanut, Rimi on opettanut itse. Jeps. Liittyy siihen, josta kirjoitin vuodenvaihteen jälkeen, että tuttujen ihmisten perässä ei osata kulkea kauniisti. Tämä laajennetaan siihen, että tuttujen ihmisten luo ei voida mennä kauniisti, eivätkä tutut ihmiset voi tulla koiran luokse kauniisti. Sisällä ei ongelma, ulkona kyllä. Miksi? Koska fiksu omistaja on enemmän jälkiviisas ja edelleen toivoo, että seuraavan koiran kanssa lukee näitä kirjoituksia etukäteen, ennen kuin opettaa koiralleen ongelmallisia käytöksiä, joitten pois opettamisessa menee ikä ja terveys. Ettei sitten tarvisi tehdä samoja virheitä uudestaan. You wish.

Syy siihen, että menee ikä ja terveys: Sen jälkeen, kun tajuan, että mun täytyy tehdä asialle jotain, mulla menee luvattoman pitkään, ennen kun olen päätynyt oikeaan toimintatapaan. Omalta kannaltani inhottavinta, naurettavinta ja säälittävintä on tietenkin se, että mä tiedän alusta alkaen, jollain tasolla, miten homma saadaan taas toimimaan, ja mitä sen eteen täytyy tehdä. Mun ongelmani on se, että mä saan kuitenkin hienoja muita ideoita, jotka kokeilen ensin, ja sitten tuloksettoman tahkoamisen kautta päädyn siihen alkuperäiseen ratkaisuun, jonka jollain tasolla tiesin toimivan.

Tuttujen luo ryntäily hoidetaan nyt asianmukaisesti ja fiksusti pois päiväjärjestyksestä ihan siten, että minä otan naksuttimen kauniiseen käteen ja naksautan sitä siunaaman hetkeä ennen, kun koira on viimeisen kerran ihmisen lähestyessä kaikki neljä tassua maassa. Ajoituskysymys! Äskeisellä lenkillä tuli ensimmäisen kerran tuloksia, vaikka miinusmerkkisestä tilanteesta aloitettiin. Hyvä (ja huono) puoli on se, että Rimi ryntäilee myös minun ja isännän luo, joten treenikaveri on helposti saatavilla. Rasittaa vaan olla niin himskatin hidasälynen aivokääpiö, rääkkään itseäni ja annan koiran käyttäytymisen vahvistua ihan turhaan vain siksi, että mun pitää tajuta jokaikinen asia ihan erikseen.

Rimi osoittaa tässäkin asiassa olevansa aivan oikea koira mulle. Siinä on sopiva sekotus taulapäisyyttä ja sinnikkyyttä, eli jos teen typeryyksiä, niin Rimiä ei voisi vähempää kiinnostaa, se tekee niin kuin on aina ennenkin kannattanut tehdä, ja se jatkaa sitä niin pitkään, että tajuan oikean tavan muuttaa asia. Se ei sitä tiedä, mutta minä tiedän, kun olen sen nähnyt jo niin monta kertaa. Sitten taas siinä on semmoinen ominaisuus, että kun minä tajuan sen oikean systeemin (kuten tässä sen, että ajoitus ja tekniikka saatiin kohilleen), Rimi vastaa opetukseeni, eikä muistele vanhoja toilailujani. Ymmärtääköhän kukaan? Se ei siis vahingossa opi (yleensä) yhtään mitään, jos mun opetukseni on Prinkkalasta kotoisin. Ei parane hoidosta huolimatta, so to say.

Mä luulen, että Rimin tyyppinen koira ei ihan kaikille käy, mutta yhdistelmälle Minä+naksutinkoulutus+aloittelija+jälkiviisas se on ihan täydellinen. Mä saan opetella asiat rauhassa, eikä Rimi mene siitä rikki. Melkein tuntuu siltä, että se tietää ja taitaa tätä naksutinkoulutusta enemmän kuin minä, mikä tietenkin on hienoa, koska silloin se pystyy opettamaan mulle.

En inhimillistä koiraani. Oppimispsykologia ja operantti koulutus vaan on semmoisia asioita, että koira alkaa vaikuttaa kauaskantoisia ja fiksuja ajattelevalta olennolta.

Vapaasheippausta

Ylihyödyllinen taito, mikä multa on jääny Rimin kanssa kokonaan harjottelematta, on vapaasheippaus. Siinä opetellaan lukemaan koiran käyttäytymisen pieniä vivahteita, ja niitä vivahteita poimimalla suunnataan koiran toimintaa haluttua päämäärää kohti. Ei ole tarkoitus viittä sessiota naksauttaa pään kääntämisestä vasemmalle ja vasta kuudennessa saada koiran jalat liikkumaan, vaan vapaasheippauksella pyritään saamaan koko loppukäytös aikaan muutamalla naksauksella, vaatimalla jokaisen naksun jälkeen pikkuisen enemmän. Se tietysti vaatii ensinnäkin kokeneen naksuttelijan ja toisekseen kokeneen koiran. Rimi ja mä ollaan sen takia huonoja esimerkkejä, mutta jostainhan se on joskus alotettava. Sekä koiran että naksauttajan on osattava leikki, että vapaasheippaus näyttää siltä kun koira ajattelis eikä reagois. Koiran lukemisen opettelun lisäksi vapaasheippaamalla saa parannettua naksun ajoitusta.

Puhelimen videokuvanlaatu on vertaansa vailla, ja musta koira+musta kenkä ei ihan niin hyvin erotu, kun mitä vois. Videoo pitäs ottaa kyllä useamminkin, koska niin paljon helpommin huomaa, että mitä on tullukaan naksautettua. Tässä pätkässä kuuluu, että mun naksutinsormi on yliherkkä, eli naksautan välillä huomattavan paljon liian aikasin, mikä taas vaikuttaa seuraavaan koiran tarjoamaan käytökseen. Välipaloina nähtävät maahanmenot, puolittain kyljelleen kierähtäminen ja pään pitäminen lattianmyötäisesti sekä siirtäminen tassun toiselta puolelta toiselle ovat kuolemiskäytöksen osia – Rimi on siis hetkittäin ulalla siitä, mitä nyt voisikaan tehdä, että tuo naksauttaisi. Kuolemista kun on harjoiteltu niin, että olen ollut kyykyssä ja koira on maannut edessäni. Rimi tarjoaa semmoisia käytöksiä, mistä on joskus naksahtanut, mutta nopeastihan se pääsee taas jyvälle. Välillä taas naksahtaa ja välillä jää naksauttamatta, mutta naksutinkouluteltuna koirana Rimi tarjoaa hetken päästä samaa käytöstä uudelleen ”mamma kato nyt, mä tökkäsin kuonolla tota kenkää, näin”.

Ihan videon lopussa on muutama hitaampi naksautus, kun koira alkoi perätysten tarjota kuonon tunkemista kenkään. Naksua viivyttämällä sain käytökseen vähän kestoa siis. Saa nähdä, kauanko jaksan ton kengän kanssa pelata, koska ois ihan hauska temppu, jos koira laittaisi kengän kuonoon käskystä :D

Ruokinta-asiaa

Painavaa luettavaa koiran ruokinnasta, suosittelen lämpimästi. Ei mitään prosenttikikkailuja, ei ravintoainetaulukoita, vaan selväkielinen pitkän linjan koiraharrastajan blogipostaus, johon on tiivistetty about kaikki oleellinen. Ei ehkä tyydytä täysin tiedonhalua, mutta jos tuon lukeminen ei saa ajattelemaan (tai jos ajattelee jo noin, niin haluamaan lisää tietoa), niin jo on kumma. Pikku pointteja, mitkä on jokaiselle ihan selviä, kun vaan unohdetaan markkinoinnit ja perinteiset myytit. Lisää näitä, ja esimerkiksi pennunomistajien epävarmuus oman koiransa ruokinnasta (tuleeko koiran jaloista spiraaleja, jos vaihtaa ruokamerkkiä nelikuisena tai antaakin vaan puolet nappulaa ja puolet jotain muuta) vähenisi huomattavasti.

Rimin hihnakäytöksestä

Dogwitin sakista 2/3 oli viettämässä uuttavuotta meillä, ilman koiria tosin. Totesin Rimin hihnassa kulkemisessa vaihteeksi ongelmakohdan. Nimittäin jos sakki pysyy kasassa, Rimi kulkee hihnassa lähestulkoon samoin kun mun kanssani kahdestaan, mutta jos sakki hajoaa – osa porukasta kulkee hihnankantaman ulkopuolella edellä – Rimi alkaa vetää. Mulle on sinänsä ihan sama, haluaako se pitää porukan kasassa vai vaan mennä ekana, mutta mä en halua, että se alkaa vetää siksi, että joku menee kulkemaan edempänä. Sarjassamme juttuja, jotka ois tietysti voinu ottaa huomioon jo pikkupentuvaiheen hihnaopetuksessa, mutta eipä se nyt niin myöhästä ole vieläkään. Isäntä vaan nauttii pakkasilmalla, sen tehtävä on nimittäin seistä kymmenen metrin päässä musta ja Rimistä, kunnes hihna on löysällä koko sen 10m matkan alusta loppuun saakka. Joka kerta, kun Rimi ryntää tai varkain alkaa vetää, käännytään takas ja palataan alkuun. Kuhan saadaan toi 10m onnistumaan, pidennetään matkaa luultavasti aina viiteenkymmeneen metriin asti. Sen jälkeen alotetaan 10 metristä niin, että minä oon maali, ja silloin ilmat on joko pirusti kylmemmät (jos Rimi etenee nopeasti) tai parikymmentä astetta lämpösemmät (jos Rimi etenee hitaasti). Mahdollisuuden tullessa värvätään joku kaveri maaliksi. Jokaisen uuden ihmisen kanssa alotetaan siitä 10 metristä. Rimi on siitä hauska tapaus, että sen tarvii viettää kaks tuntia samassa tilassa jonkun meidän kaverin kanssa, ja sen jälkeen se on Rimin mielestä ”oma” ja siitä pidetään huolta ihan niin kun musta ja Tonistakin. Herttaista.

Hihnakäytöksestä olen muuten sitä mieltä, että se on koiran homma pitää hihna löysällä. Minun käsittääkseni koira ei tajua hihnoista hölkäsen pöläystä, Rimi tajuaa sen, että jos on hihna kaulassa, ei pääse etenemään kun tietyn matkan. Koska koko Rimin meilläoloajan on hihnan kiristyessä tullu stoppi, kunnes Rimi löysää hihnan, se ei vedä vahingossakaan ollenkaan sillä voimalla, mitä täysin opettamaton pienempikin koira vetää (zii, kokemusta on). Olen päätelly, että koiraa ei voi opettaa kulkemaan hihna löysällä, mutta sen voi opettaa kulkemaan tietyn matkan päässä taluttajasta. Mä haluan, että koira kulkee mun näkökentässäni tai sitten vähän edistäen sivulla, mutta Rimi ei ole sen kummemmin käskyn alla lenkillä, kun mitä hihna nyt ympäristövihjeenä toimii. Rimin vastuulla on se, että hihna ei kiristy (eli että se ei mene musta liian kauas), mun vastuulla on se, että hihnan kiristyessä Rimi ei pääse yhtään eteenpäin. Rimin vastuulla on tehdä asialle jotain, jos hihna kiristyy, mun vastuullani on palkata Rimi namilla tai matkan jatkamisella, kun hihna on taas löysällä.

Mä ajattelen hihnassa kulkemista jotensakin niin, että siinä mennään koiran mielen mukaan. Kun koira kulkee riittävän lähellä, mennään eteenpäin, kun koira kulkee liian kaukana, ei mennä mihinkään. Koira vaikuttaa siis omalla käyttäytymisellään siihen, mitä minä teen (liikunko vai en).

Haavekuvissani on koira, joka ottaa pannan paineesta vihjeen kääntyä muhun päin ja tallustella muutaman askeleen lähemmäksi, jollon taas pääsee eteenpäin. Katotaan viiden-kymmenen vuoden päästä, ollaanko päästy siihen. Sen tiedän, että kahestaan tai kolmistaan isännän kanssa kulkiessa tarvii pysähtyä niin harvoin, että koiran kanssa on mukava kävellä. Vielä kun sais ton kulkemisen kuntoon sillon, kun ei kuljeta ihan yhtä matkaa koko ajan.

Chili-siskolle terveisiä Rimiltä: Mä painan ainaskin 25 kiloa ja olin tapanina melkein 59cm korkea (tosin mittanauha ei suostunu pysymään paikoillaan). Ja mun häntä on 45cm pitkä piiska. Syö vaan niin kasvat!

Uusi vuosi, sheipatut kujeet

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Rimi ei ole paukkuarka, huh. Ensimmäiset paukahduksethan kuulu täällä jo muutama päivä sitten, joten Rimi kerkesi päättää, miten suhtautuu yllättävään kovaan ääneen. Pari ensimmäistä ei-uudenvuodenpamahdusta sai korvakoiran kääntelemään päätään ja vähän näyttämään huolestuneelta, leikisti. Äänistä ei kumminkaan seurannu koiralle yhtään mitään, ei hyvää eikä pahaa, niin sen jälkeen ei edes sitä ihmetystä näkyny koirasta. Pahimman paukkeen aikaan yöllä Rimi nukku tossa sohvalla.. Lunki jätkä :D Pakkoraossa oli mentävä koiran kanssa ulos about varttia ennen puoltayötä, koska mamma tavallaan vahingossa jätti aivot narikkaan ja unohti, että voisi sitä aiemminkin mennä viimoset pisut tekemään. Nooh. Täällä keskustassahan oli raketointi kielletty, joten Rimi pääsi tien toiselta puolelta tutustumaan lähimpiin paukkuihin, jotka ammuttiin tosta meidän lähimmästä puistosta, joka siis kuulu tohon raketointikieltoalueeseen. Pikkupiski olisi mieluiten menny kattomaan lähempääkin kivaa rätinää ja pauketta. Kauhean utelias ja rohkea tuo on, tämmöisissä asioissa toivon tietysti, että moinen elämänasenne säilyy aikuisiälle asti, eikä ole vain pentumaisuutta. Minä olen paukkuarempi kun Rimi.

Voisin tehdä uudenvuodenlupauksen, vaikken semmosista niin perustakaan. On jo meinaan korkea aika ruveta reenaamaan suunnitelmallisesti ton koiran kanssa. Ensin kotona ja jos vaikka vahingossa kuin päädyttäs jollekin pk-kentälle. Aluksi tottistelemaan ja sitten kahtotaan, löydetäänkö semmoinen hakuporukka, joka meidät huolis. Luulisin, että ensin täytyy kuitenkin hommata auto, mutta ei meillä ole mikään kiire. Lupaan kumminkin ruveta tekemään treenisuunnitelmia, treenikirjanpitoa ja treeniarviointia, siis vihdoin miettiä ihan oikeasti, mitä haluan Rimin oppivan ja miten aion päästä tuloksiin. Mutureenaaminen on kivaa ja mulle luontaista, mutta joku roti pitää olla.