Täyttä ymmärrystä vailla

Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa, mutta en oo vaan jaksanu kirjottaa. Ruvettiin jo nyt Rimin kanssa reenaamaan maahanmenoa, mun pitäisi ottaa joku tuokio videolle ja näyttää täällä, että asiantuntevammat vois sanoa onko Rimillä semmonen tekniikka johon mä haluan liittää käskyn. Siis kyse siitä tavasta, jolla se vääntäytyy maahan-asentoon.

Nyt on tietenkin pakko kirjottaa, kun minä perusvalittaja taas olin koiran kanssa ulkona. Mä oon Rimin kanssa hyvällä menestyksellä päässy koirista ohi niin, että siirrytään sivumpaan aika reilustikin (5 metriä rinnettä alas/ylös taikka joku 7 metriä vaakasuunnassa väliä), ja sama hommeli oli tälläkin lenkillä käynnissä. Tolla alueella pyöriskelevät koirakot on semmosia, jotka vallan rauhassa huolehtii omasta koirastaan (jos huolehtii) ja omasta lenkistään eikä sekaannu mun elämääni ja koiranulkoilutukseeni mitenkään, jotkut harvat jää juttelemaan mutta ei päästä koiriaan lähelle (peukkuja heille :) ). Mutta tänään tietenkin tuli se poikkeus, joka multa onkin ollu vielä kokematta: naisella oli joku sekarotusen näkönen komea keskikokonen pystykorva, joka tietä pitkin vastaan tullessaan moikkaili kaikki koirat. No, kun ne tuli sille etäisyydelle, että Rimi vielä muistaa munkin olevan olemassa, mä käännyin meneen rinnettä alas.  Rouva jäi koiransa kanssa sitten jököttämään sinne ylös paikoilleen ja käytiin seuraava keskustelu (minä kuljin Rimin kanssa koko ajan eteenpäin, päästiin arvon kanssaulkoilijoista ohitte vaikka he ei liikkuneet mihinkään):

Rouva: Miksei se saa tulla lähemmäs?
Minä: Me harjotellaan ohittamista, tää rähähtää ollaan lähempänä, siksi en päästä.
R: No eiks se saa ollenkaan tervehtiä muita koiria?
M: Meillä minä hoidan ohitukset eikä koira (lue: minä päätän ketä moikataan jos moikataan, eikä koira)
R: sekalaista länkytystä
M: Me ei hihnassa tervehditä ollenkaan, tutut koirat on sitä varten että niitten kanssa leikitään.
*tässä välissä on päästy jo takasin kulkemallemme tielle*
R: Siitä tulee kuule vihanen jos se ei saa tervehtiä muita koiria.
M: Se on sitten mun ongelmani, kiitos neuvosta. *käännän rouvalle selän ja jatkan matkaani*

Ensin otetaan onnitteluja vastaan, koska sain suuni auki \o/ Mulla on suuria vaikeuksia välillä pitää puoliani, mutta nyt onnistuin ja vieläpä hienosti mielestäni :) Oisin totta kai voinu sanoa, että tää on vihanen jo :D Mutta joo.

Newsflash: Mä en lähde koiran kanssa ulos siksi, että me päästään moikkaamaan kaikki vastaantulijat. Tuleeko mun koirastani vihanen ihmisille, jos se ei saa hyppiä kaikkia kadulla kulkevia ihmisiä vasten?

Newsflash 2: Mua hyvin harvoin kiinnostaa mikään sosiaalinen kanssakäyminen, kun olen koiran kanssa ulkona.

Newsflash 3: Mä en anna Rimin tehdä hihnassa tuttavuutta vieraitten koirien kanssa. Vieraista koirista ei koskaan tiedä (varsinkaan niistä, jotka taluttimen toisen pään mukaan on kilttejä), lisäksi niillä voi olla vaikka mitä tauteja ja lisäksi ne saattaa olla ruman värisiä.

Newsflash 4: Minä päätän, saako vieras koira tulla iholle vai ei. Eli ei saa. Ja siinä ei ole toisen koiran taluttajalla yhtään nokankoputtamista, Rimi on mun ja mun henkilökohtainen tilani on mun.

Newsflash 5: Mä en pidä ihmisistä, jotka kuvittelee voivansa tehdä päätöksiä mun puolestani. Semmosten ihmisten koiria mun koirani ei moikkaa, vaikka me ei tunnettais yhtä ainutta muuta koiraa koko maailmassa.

Newsflash 6: Mua ärsyttää suunnattomasti se, että ängetään ja tungetaan kysymättä ja sitten suureen ääneen ihmetellään, miksi ei toinen tykkää.

Meidän ohitukset on jo oikeastaan kaikki hiljasia, ja mä en todellakaan anna tommosten tollojen pilata koko talven työtä. Kenen maailman se ihan oikeasti kaataa, että mun koira ei moikkaa jonkun idiootin koiraa? Onhan se Rimillekin mukavampi tervehtiä fiksujen ihmisten koiria, kun yleensä niitten fiksujen ihmisten koiratkin on fiksuja. Ja fiksut ihmiset 1) kysyy ennen kun änkee ja 2) uskoo kerrasta, jos sanon ei. Tää hihnamoikkaamisjuttu on tosiaankin hihnan ihmispäästä kiinni, ja musta nyt on itsestään selvää, että kaksjalkanen päättää saako nelijalkanen moikata. Eikä siellä koulutuskentälläkään ketään moikkailtu, ja kaikille se sopi oikein hyvin.

Muuten oli ihan mukava lenkki :) Liukastahan tuolla on ja jokseenkin sormenpäät jäässä, ku mulla on toisessa kädessä kämmekäs. Hyvää ystävänpäivää vaan!

Advertisement

Liikkeelle mars!

Käytiin tänään Rimin kanssa ensimmäistä kertaa koulutuskentällä. Koiria oli aika paljon, vain yksi ohjaaja. Homma oli alusta asti jokseenkin sekavaa, koirien tasosta ei kyselty eikä kerrottu. Rimin olisi suomen ymmärtämisen lisäksi tarvinut osata vaan seurata, tulla sivulle ja tulla luokse. Sen lisäksi, että mun koirani ei ole mikään pikkulapsi, vaan taulapäätampio jolla ei ole kykyä käsitellä ihmisen puhetta, me ei olla harjoteltu seuraamista eikä sivulletuloa käytännössä ollenkaan. Luoksetuloa nyt tietysti, mutta tommosessa häiriössä ei. Sain ohjeeksi, että mun täytyy vaan sanoa käskyt jämäkästi, että vaikka koira ei vielä osaa niin kyllä se vähitellen oppii. Jei. Mitään välineitä koiran opettamiseen ei annettu (välineet = tee näin, näin, näin ja näin että saat aikaiseksi tämän ja tämän asian). En oikeastaan ole pettynyt, mutta täytyy todeta, että toi kenttätouhu ei vastaa mun tarpeitani. Jo pelkästään siksi, että olen aloittelija, tommonen ”koulutus” on yhtä tyhjän kanssa, ja toisekseen siksi, että seuraaminen ja sivulletulo on kumminkin sen verta monimutkasia juttuja, että koira ei niitä pysty ton sortin häiriössä oppimaan. Enempää en valita, oli vaan väärä paikka mulle. En käsitä, miten kukaan ensimmäisen koiran omistaja voi saada tosta touhusta mitään irti, mutta ilmeisesti se on yleisesti toimiva systeemi, kerta tommosta on olemassa ja väkeä riittää. Kotiläksyks saatiin vaatimattomasti seuruuttamista ja sivulletuloa ja tämmösiä pikkujuttuja, jotka tokikin mun taidoillani opetetaan koiralle viikossa. Todennäkösesti ei ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen olla menossa kentälle. Häiriössä treenaamisen kannalta toi on ihan ihannetilanne, mutta nuoren opettamattoman koiran ja kädettömän alottelijaohjaajan paikka toi ei mun mielestäni ollu.

Voi olla, että mä riskeeraan kaiken mahdollisen tekemällä Rimin kanssa juttuja keskenäni, mutta sitten ei voi mitään. Ehkä me pärjättäis paremmin tommosessa ympäristössä, jos koiralla ois jo jotain tottiskäskyjä hanskassa ennestään. Kyllähän mä ymmärrän, että kotona harjotellaan ja kentällä vaan testataan homman toimivuus häiriössä, mutta.. Ja noh, mä en oikein tiedä vielä. Jos olis auto niin kyllähän mä lähtisin sopivan treeniporukan perään kauemmaksikin, mutta kun ei nyt ole. Ehkä tämä tästä. Sitten, kun on ees alkeellisesti tommosia juttuja hanskassa, niin ehkäpä mennään käymään kentällä uudestaan. Ja vaikka ite sanonkin, niin pääasiallisesti me ollaan pärjätty Rimin kanssa hyvin ihan meidän kesken. Oikeastaan se, mitä mä voin opettaa Rimille väärin, on tekninen hienosäätöpuoli, mutta enköhän mä niihin sitten löydä jostain apua kun se aika tulee, että ne täytyy hioa kuntoon.

Rimin käytöksestä kentällä noin yleensä: länkyttämisen tarve oli kova. Toisaalta siellä länkytti muutkin koirat, hyvin harva piti kuononsa ummessa, joten ei me mitenkään holtittomina erotuttu joukosta. Pujotteluharjotuksessa oltiin koirakot piirissä ja sitten yks kerrallaan pujoteltiin muitten välistä. Rimi oli oikeastaan yllättävän hyvin mun nameistani kiinnostunu, ja jopa meidän pujotteluosuus meni suhteellisen loistavasti siihen nähden, että Rimi ei yrittäny muitten luokse änkeä vaan tuli imuttamalla sivulla, noin suunnilleen. Toisin sanoen tän koiran kanssa on mahdollista, ainakin lahjomalla, selviytyä muista koirista ohitte, joten ehkäpä meidän ohitusharjotukset ei ole tuhoon tuomittuja, eikä Rimi ole toivoton. Hihnassa tuo ryntäili paljon vähemmän kun mitä odotin, istualtaan länkytti enimmäkseen. Kyllä se välillä ihan keskitty muhunkin :)