Meditointiharjoituksia

Tänään oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Oli oikein jätskikioskikin auki torin laidalla! En vaan ilenny edes käydä kattomassa, maksaako pieni pallo jätskiä jo kolme euroa tänä vuonna.

Rimin iltalenkkiin sisälty tänään ensimmäisen kerran rentoutumista kaupungilla. Mentiin puistonpenkille istumaan, ihmisiä meni harvakseltaan ohitte mutta muuten rauhallinen paikka. Paitti joku pikkulintu kehtasi pitää meteliä Rimiä ärsyttääkseen. Meni kymmenen minuuttia ennen kun Rimi edes ajatteli, että nyt voisi vaikka istahtaa. Kymmenen minuuttia! Guaah että on pitkä rosessi edessä. Mun haaveeni on päästä kesemmällä rantsuun istumaan huovan päälle niin, että koira makoilee jossain varjossa ihan rauhassa vieressä. Onneksi heinäkuun helteisiin on vielä pari kuukautta…Ensimmäinen istahdus kesti ehkä kaks minuuttia, mutta sitten alko taas ympäristö häikkäämään ja seuraavaan istahdukseen meni noin viis minuuttia. Istuttiin kelloa vastapäätä niin tuli seurattua. Rimi sai olla ihan vapaasti sen mitä hihna anto myöten, ja me annettiin Rimin olla. Palkkasin vaan heti kun se istu ja muutaman kerran istumisen aikana.

Jollekulle tulee varmaan mieleen, että miksi me mennään heti ulos harjottelemaan, eikö pitäs reenata sisällä ensin? Juttu on vaan niin, että Rimi on sisällä rauhallinen. Vieraitten tullessakin se rauhottuu muutamassa minuutissa, jos vieraitten ei ole väkisin riekutettava sitä kun tulevat. Oma-alotteista rentoutumista on siis pakko harjotella ulkona, koska ei se täällä sisällä mikään hyper ole.

Advertisement

Toista kiusataan!

Käykäähän kattomassa, kun isäntä pelaa Rimin harmistukseksi laserpointterilla. Kuvanlaatu kärsi matkalla kännykästä nettiin, mutta kyllä siitä selvän varmaan saa. Rimi on siitä jännä, että se tietää mistä valopiste tulee, joten se on sitä mieltä, että mies voisi antaa itse pointterin hänelle leikkikaluksi. Harvemmin se viitsii tosissaan jahdata valoa, paitsi jos valo käy liian röyhkeäksi! Antaapas kuvakulma ymmärtää, että Rimi on iso o.O

Kevätmietteitä

Hui, mua laiskottaa näköjään ihan liikaa o.O Anteeksi kaikki 1½ lukijaani!

Luksi pyysi avaintennostosysteemiin valaisua. Alotin silleen, että pudotin avaimet lattialle ja ihan ekaksi vaan odotin, että Rimi reagoi siihen jotenkin, ja kaikesta naksautin. Tätä tehtiin kai pariin eri otteeseen. Siitä seuraava vaihe oli odottaa, että Rimi haistaa tai tökkää avainta nenällään ja naksauttaa siitä. Tätä tein aika monta kertaa, mutta en pitäny kirjaa (paha minä!). Oisko siinä ehkä viikon verran menny epäsäännöllisesti melkein joka päivä reenatessa. Kun kyllästyin naksuttelemaan tökkimisestä, päätin odottaa, että elukka ottaa avaimen suuhunsa. Aluksi naksautin ihan siitä, että se otti avaimen suuhun, eli ei kerennyt nostaa eikä pitää varmaan sekuntiakaan. Vähitellen siirryin naksauttamaan vasta kun pää oli noussut selvästi maasta, ja sitten rupesin naksauttamaan ajasta. Pääsin reenikertojen myötä ehkä parin sekunnin pitoon, ja nyt toi avaimen nostaminen onkin sitten jäänyt, kun mammalla on elämäahdistusta.

Ulkona on nyt ah, niin ihanan kevään ja lumien sulamisen ansiosta vihdoinkin ruvettu tekemään sitä, että Rimi ei saakaan nostaa enää ihan kaikkea mitä mieli tekee. Toi avaimennostokaan ei ollut suuren työn takana, kun Rimi mielellään ottaa suuhunsa ihan mitä vaan ja kantaa taikka syö sen. Olen käyttänyt samaa käskyä kun luopumisissa muutenkin, ja kyllä se vähitellen alkaa mennä perille. Ihan alussa piti olla tosi nopea ja sen verran kiero, että ehdin riittävän aikaisin sanoa luopumissanat ja heti naksauttaa ennen kuin Rimi ehti tarttua hamuilemaansa tavaraan. Palkkanamit olen tällöin heittänyt yleensä maahan vähän sivuun Rimin reitiltä, jotta se joutuu jättämään puuhansa kesken ja unohtaa nameja metsästäessään, mitä oli tekemässä. Nyt ollaan siinä vaiheessa menossa, että jos minä ehdin ajoissa ja/tai maassa oleva ah, niin ihana juttu on oikeastaan aika tylsä Rimin mielestä, se jättää käskystä ihan selvästi :) Tietenkin naksautan enää silloin kun Rimi tietoisesti jättää ottamatta.

Rimi on parhaassa murkkuiässä nyt. Luin jostain, että tää 7-10kk ikä on pahinta aikaa. Onneksi tää ei kestä ikuisuuksia. Olen sitä mieltä, että Rimi voisi olla vaikeampikin, murkkunakin se on aika siedettävä. Rimi on vaan normaalitilassaan niin helppo, että murkkupelleilyt saa mut helposti hermostumaan. Aamulla ei voi tietää, mimmoinen päivä on tulossa koiran kanssa. Voi olla, että Rimi muistaa, miten hihnassa kuljetaan, tai että se edes muistaa kulkeneensa joskus ennenkin ihmisen kanssa yhdessä. Voi olla, että tuulen kuljettamat lehdet yrittää hyökätä ja tuhota Rimin kokonaan, tai sitten ne on kivoja leikkikaluja. Voi olla, että Rimi on itse kiltteys ja on olevinaan niin rauhallista ettei tosikaan. Luonnollisestikaan Rimin mielentila ei voi vastata mun mielentilaani, ainakaan jos olen jo valmiiksi hermot kireällä. Mun pitäs vaan oppia jo vähitellen, että mitä enemmän mua ottaa päähän, sitä vähemmän mun kannattaa odottaa Rimiltä. Ehkä se ei osaa tulkita mua kun pään sisällä menee ajatukset ristiin rastiin?

Sattuisko kellään muuten oleen joutavaa frisbee- tai jalkapallojoukkuetta? Eilen illalla oli niin nätti ilma, että urheilukentällä oli porukkaa pelaamassa ja Rimi naulitsi katseensa liikkuviin juttuihin. Onneks oli aita välissä. Muutenkin on nyt päällimmäisenä mielessä totutella lisääntyviin lintuihin (erityisesti pulut ja sorsat) ja juna-asemalla käyttäytymiseen. Ko ilmat lämpiäis niin mentäs vaan istuksimaan kaupungille että Rimi voi todeta, että ympäristön voi antaa olla ilman että hän siihen puuttuu. Aikuistumistahan se kai vaan on, että ympäristö alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän.

Maailman paras koiranpeti

Kah kun ei ole tullukaan aikoihin kirjotettua! Mutta toisaalta ei ole ollu mitään kirjottamisen aihettakaan (ei siis mitään valitettavaa :P )

Rimin kanssa ei oo tehty yhtään mitään erikoista. En oo opettanu sille yhtään mitään uutta, on vaan käyty kävelyllä ja ihmetelty aikuistumista. Muura-muura-hainen siis meilläkin. On Mr. Hyde -päiviä ja sitten on Dr. Jekyll -päiviä, jälkimmäisiä onneksi enemmän. Rimi nostaa jalkaansa kun muistaa, mutta ei se vieläkään merkkaile, tiedä sitten että jos se aikoo sen alottaa ni koska se on meinannu? Ei sillä että mua erityisesti kiinnostais sen takia pysähtyä jokasen lyhtypylvään ja puun juurelle, mutta ku uroskoira on nii sillä on uroksen tavat.

Me on hyvin hyvin hyvin vähän tehty Rimin kanssa nyt semmosta, että sisälle tultaessa tiputan avaimen lattialle ja Rimi ottaa sen suuhunsa. Ei tarvi kantaa eikä pitää eikä antaa käteen eikä irrottaa käskystä, mutta nostaa täytyy. En sitte tiedä oliko seurausta siitä vai Rimin luontaisesta taipumuksesta kerätä aivan kaikki mahdollinen ulkoa suuhunsa, mutta eilen se pelasti mun kämmekkään kun se tipahti ulko-ovella taskusta. En ois huomannu sen katoamista ennen kun sisällä vasta, mutta Rimi oli noukkinu sen ja kanto ulkoa sisälle :) Hurjan kahen metrin matkan. Ensin en edes tajunnu mitä sillä oli suussa, mutta sitten ku tunnistin pidin sille pienet bileet :) Mä luulen, että se kanto sen vaan itelleen leluksi, mutta ihan sama kun kohde oli oikea ja ajatus erinomainen.

Tässä tulee nyt sitten pari kuvaa Rimin uudesta sängystä, kun ei ole kerta mitään kirjotettavaa. Olin ainaki koko päivän pois ja ku pistin vähäks aikaa pitkäkseni sohvalle illalla, Rimi oli sitä mieltä, että nyt mamma ei ainakaan hetkeen lähe yhtään mihinkään. Kohteliaasti se kuitenkin lysäytti suurimman osan 30-kiloisuudestaan sohvalle mun viereen.