Käytöskurssilla ma 25.1.2010

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta ”terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!

Tämän postauksen kuvat kaverini ottamia.

Ensimmäinen kurssikerta oli eilen. Rimi sai tutkia koulutushuoneen irrallaan omaan tahtiinsa, kun juteltiin Sarin, meidän kouluttajan kanssa. Tuttujen ihmisten tervehtiminen on se mikä mua eniten Rimin käytöksessä harmittaa, jotenka mietittiin, mitä koiran pitäisi tehdä riehumisen ja halailun sijasta. Koira ei voi olla tekemättä mitään.

Ite tykkäisin, että Rimi kävis haistamassa ja antais sitten olla, mutta ei tommonen häseltäjä (tai moni muukaan koira) kovin helposti ymmärrä välimuotoja, on/off-kytkimessä on vain kaksi asentoa. Joko tervehtii tai ei tervehdi, ja näistä vaihtoehdoista valittiin ei tervehdi. Tervehtimisen sijaan Rimin tehtävä on istua jököttää paikoillaan (niiiiinpä). Jossain elämänsä vaiheessa Rimille voisi sitten antaa luvan käydä tökkäämässä kuonollaan kättä tervehtimismielessä, mutta mun veikkaukseni mukaan se joutuu ensin useamman vuoden vaan istumaan. Riehuntarituaali on kuitenkin päässyt jo vuoden verran vahvistumaan, joten sitä ei hetkessä saada kokonaan unohtumaan.

Koko aikana tehtiin kahta harjotusta: paikallaan istumista ja epämuodollista seuraamista. Paikallaan istuminen alotettiin siitä minkä Rimi jo osaa, siis istua paikoillaan kun minä olen vieressä. Tossa vaikeutta lisäsi tietenkin vieras paikka, mutta rauhallistahan siellä oli eikä mitään ylimääräisiä häiriöitä. Sari oli tosi neutraalisti, eikä ollut Rimin mielestä kiinnostava, kun mamman kanssa tehtiin jotain!

Simppeli tavote oli ottaa miniminiaskel taakse ja saman tien takaisin ja päästä palkkaamaan, kun koira oli paikallaan vielä kun palasin. Minä kuulemma näytin siltä, että odotan vaan milloin koira lähtee paikaltaan, joten ei ihme että en alkuun päässyt edes puolta askelta kauemmas Rimistä. Painonsiirtojen ja hivuttautumisen kautta Rimi vähitellen rupesi sietämään mun liikettäni, ja ihan lopussa pääsin puolikkaan askeleen ja toisella jalalla viereen :)

Seuraamista harjoiteltiin siksi, että Rimi oppisi pitämään huomionsa minussa, kulkemaan lähempänä kun kauempana ja toimimaan häiriössäkin. Kriteeri oli about oikea paikka mun rinnallani, mutta sivusuunnassa väliä sai olla. Palkka silloin kun koira katsahtikin muhun. Rimi jostain syystä päätti esiintyä edukseen (ehkä eka kerta ikinä täysin vieraan ihmisen läsnäollessa) ja hokasi homman tosi pian. Tietty sitä oli keittiössä reenattu, mutta että vieraassa paikassa tosta vaan.

Aloteltiin käskysanan lisäämistä (vihjeestä tietysti pitäis puhua) juuri ennen naksausta. Rimi sitä varmaan vielä ymmärtäny yhdistää, mutta kun se mun höpinöistäni huolimatta teki niin kuin piti, niin muutaman naksun jälkeen Sari lähti tuolistaan liikkeelle. Rimi oli pikkaisen kiinnostunut, mutta aika pian se päätti taas kulkea mamman mukana. Kun pikkuhäiriö ei haitannut, Sari alkoi heiluttaa käsiään ja mun pyynnöstäni seuraavana askeleena myös viheltää Rimille, ja edelleen tyyppi tallailee mun vieressä! Niinpä vaihdettiin kaverini häiriötekijäksi. Rimille tutumpi ihminen oli myös kiinnostavampi, ja muutaman kerran Rimi meni moikkaamaan, mutta yllättävän helposti sain sen taas ”ruotuun”. Ehkä mun pitäs vaan luottaa elukkaan pikkiriikkisen enemmän? Aika usein tulee skipattua koko käskyn antaminen ihan vaan siksi, että olen varma, ettei Rimi kuitenkaan tottele.

Kotiläksyksi saatiin paikallaolon opettelua ja seuraamisen jatkamista. Vähemmän hammassärkyisenä voisin miettiä kohtuullista tavoitetta ensi viikoksi. Eihän me muuten edistytä, jos ei täällä reenata, missä Rimi taitojaan eniten tarvii. Minä oon kyllä ylpeä Rimistä. Tietty se oli asiallisesti juurikin sen 20min, mutta se tosissaan keskittyi, vaikka sai sen näyttämään tosi helpolta. Tosta voi tulla vielä jotain suurta, ainakin jonkun möllitokon vois käydä kuuden seittemän vuoden päästä voittamassa ;)

Käytöskurssi alkoi!

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta ”terrieri.net”.

Jokunenkin päivä sitten hyvin salaperäisesti kerroin Rimin pahoista tavoista, ja nyt voi sitten jo täälläkin kertoa, että Erakon blogin kirjoittaminen poiki kutsun mennä Terrieri.netin koirakoulun käytöskurssille blogiraportointia vastaan. Kurssia vetää Sari Lehtola ja kurssipaikka on Hyvinkäällä Terrieri.net-kivijalkakaupan lämpöisissä tiloissa, mikä on kovasti hienoa näillä keleillä. Kurssilla on kolme koiraa, joille jokaiselle on omistettu 20 minuuttia yksistään näin alkuun, ja jos/kun koira alkaa sietää häiriötä reilusti enemmän, voidaan koiria opettaa yhtaikaakin. En osaa edes arvioida, milloin Rimin kanssa päästään niin pitkälle, jos kurssin aikana edes keretään.. Hieno mahdollisuus silti.

Kurssilla keskitytään niihin asioihin, joihin koiran omistaja haluaa parannusta. Rimin parannuskohteet listasinkin jo loppiaisena. Meidän kannaltamme tärkeää on naksuttimen ”salliminen”. Terrieri.netin koulutus on palkitsemiseen perustuvaa, ja naksutinkoulutus sattumalta sopii niihin raameihin oikein hyvin. Ratkaisua haetaan niillä keinoilla mitkä minä hyväksyn ja tiedän Rimin kanssa toimivan, ja kouluttaja osaa neuvoa sen mukaan eikä totea, että heitäpä se naksutin kaivoon, nyt koulutetaan kunnolla. Tuntuu järkevältä mennä semmoiselle kurssille, jolla opetetaan niin, että voin olla kouluttajan kanssa enemmän samaa kuin eri mieltä. Tulee sitten kotona treenattua ja ennen kaikkea mentyä seuraavallakin kerralla paikalle. Varsinaisesti ongelmakoirakoulutusta tuon ei kuitenkaan ole tarkoitus olla.

Koirakouluilu Hyvinkäällä merkkaa meille tunnin junamatkaa suuntaansa, ja kuten olen aiemminkin avautunut, niin Rimille menomatka on jotain aivan kammottavaa. Eilen se kuitenkin vaivautui olemaan hiljaa! Namitin pysäkkien kohdalla, kun malttoi pysyä suht rauhallisesti makoilemassa, ja Riihimäelle asti päästiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Viimeiset minuutit Riksusta Hyvinkäälle Rimi piti huolen, että koko juna tietää hänen olevan paikalla ja ehdottomasti haluavan pois. Takastulomatka meni yhtä sujuvasti kun aina ennenkin, ja tyyppi jopa nukkui kyljellään penkkien alla. Jos ensi kerralla otan itelle jotain tekemistä mukaan, vaikka kirjan, niin tuskin se sitten rauhallisesti viittii olla. Kurssi kestää kymmenen viikkoa, joten meille tulee yhteensä 20 junamatkaa lyhyen ajan sisään. Toivotaan, että kehitystä tapahtuu.

Hyvinkään päässä autollinen kaverini ystävällisesti lupautui sekä kuskiksi että kurssille kuvaajaksi ja avustajaksi. Kaverini otti joulukuun alussa belgianpaimenkoirapennun, ja Rimillä riittikin sitten riehuttavaa kun tapettiin aikaa uhmaamalla mm. taulutelevision eheyttä, sohvapöydän lasiastioiden ja eritoten kahvimukien pystyssä pysymistä, eli siis käytiin kylässä junamatkan jäljiltä kierroksilla käyvän koiran kanssa. Rimi olisi kovasti halunnut pikkubelgin kanssa edes vähän leikkiä, heitti sille palloakin, mutta ei pikkubelgi ole pallojen perään ainakaan vielä. Vartti taisi mennä, ennen kuin päästin Rimin haistelemaan pentua, mutta pentu kun oli vähän arka ja Rimin idea leikkimisestä ei vastannut pennun käsitystä, niin pääasiallisesti pidin Rimin pienestä erossa. Kaverini kuitenkin lupasi, että saadaan toistekin mennä käymään, ja onhan mulla koiravakuutuksessa vastuuvakuutus jos telkkarille käy huonosti…  mutta kyllä se varmasti siitä :)

En ollu aiemmin miettiny Lahtea pitemmälle näitä koirakurssijuttuja. Vaikka Hyvinkää on pienempi paikka, niin tarjontaa vaikuttais olevan enemmän kun täällä. Junamatka koiran kanssa maksaa opiskelijalta saman verran kun Lahdessa maksaa linja-auton kertalippu (huom. vaihdoton, ja sitten ihmetellään kun on linkut tyhjiä), ja koirasta joutuisi maksamaan vielä 1,5e lisää per matka. Puhumattakaan siitä, että meiltä ei yhdellä linja-autolla pääse yhdenkään koulutuskentän viereen, kun kaikki liikenne kulkee keskustan kautta ja kentät sijaitsevat kaupungin laidoilla eri ilmansuunnissa.

Nyh tarvihee kummiskin lähteä kohti Helsinkiä, ohjelmassa mm. loppujen viisaudenhampaitten poisto :( Kirjottelen illalla sitten varsinaisen raportin eilisestä.

Pallopallopallopallopallo

Ötökkä on kyllä fiksu. Sillä on vihreä pureskelupallo, joka on jossain eläinkaupassa maksanu muistaakseni vitosen. Mamma istuksii sängyllä läppärin kanssa ja Rimi keksii, että hällä on tylsää, miksei kukaan leiki? Kokeillaas, jos tiputan pallon sängylle mamman viereen, heittääkö mamma? ”Maahan” o.O Hä?? Mitä se nyt? Heitä se pallo! ”No, ei sitten” ja pallo katoaa. Rimihän kiertää tässä vaiheessa sängyn toiselle puolelle kattomaan, mihin pallo meni. ”Maahan” o.O ai maahan.. tälleenkö? Pallo lentää! jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee! Sitte palloa pitää mälvätä suussa muutama minuutti, välillä tiputtaa lattialle ja husia tassulla ja on nii hirmu kivaa yksinkin, mutta sitten pallo tipahtaa lattialle sängyn viereen. ”En mä heitä, jos et tiputa sängylle” (laiska mamma) ja Rimihän nostaa pallon sängylle. Taas maahan (piuha on vähän lyhyempi tällä kertaa) ja pallo lentää. Tyyppi jopa itse kaivaa pallon sängyn alta, että se vois tuoda sen mulle heitettäväksi, kun yleensä pallo saa jäädä jos se menee johonkin haasteellisempaan paikkaan.

Se on komee loikka kun tuo hyppää ilmaan suoraan maahan-asennosta ja kääntyy ilmassa, ei olis musta tekemään perässä. Leikki tietenkin loppuu kun mä en enää viitsi heittää ja Rimi kyllästyy leikkimään itekseen, mutta on tää välillä hauskaa :D Koiralle vähän ongelmanratkasuakin kun pallo vierii mihin sattuu.

Katotaan mistä se on tehty

Kävi Rimin kanssa tuuri, mistä lisää myöhemmin, kun asiat ensin vähän selviää. Sen takia kuitenkin täytyy miettiä, mitä haluaisin Rimin kanssa olemisessa parantaa, mitkä olis semmosia juttuja joita haluaisin Rimin tekevän toisin. Emminä yritä saada tota ötökkää kuulostamaan ihan ääliöltä, mutta ei se ihan moitteettomasti esiinny ihan aina. Julkisesti varsinkaan. Oon jo välillä kaipaillu semmosta ”aina saa kärsiä ja hävetä”-paitaa…

Yks asia, mitä en vaan oikeastaan suostu uskomaan, on Rimin kovin huono hihnakäyttäytyminen. Eniten mättää sinkoilu ja jumittaminen, jotka kuuluu Rimin maailmassa saumattomasti yhteen. Ei voi sanoa, että Rimi vetäs, kun minähän en vetävän koiran perässä kävele, mutta todellisuudessa ne meidän lenkkeilyt on suurelta osin sitä, että Rimi haistelee ja jumittaa ja välillä murhaa viattomia lumipalloja. Ihme että on vielä käsivarsi yläkropassa kiinni, kun se tajuaa, että ny toi meneekin jo eteenpäin (”täyttä vauhtia eteen”). Molen toiveajatellu, että se ny ois puolessatoista vuodessa oppinu kulkeen hihnassa, mutta se mitään ole oppinu, ainakaan mitään semmosta, mitä mä olen kuvitellu opettaneeni sille.

Sinkoilun yksi ilmenemismuoto on käytös nimeltä ”ei p*******le tuolla on toinen koira! Minä tonne heti sen luo jee jee jee jee jee meen meen meen meen”. Tuohan on remmirähjä, mutta me ohitetaan toisia koiria rähjäysetäisyydeltä kuitenkin aika harvoin, että se ei haittaa läheskään joka päivä. Rimin rähjäysetäisyys on kovin lyhkänen siihen verrattuna, mitä olen kuullu ja lukenu, puhutaan ihan muutamista metreistä vaan. Rimi ei välttämättä edes kommentoi, jos joku kauempaa alottaa sille konsertin. Toisen koiran luo pyrkiminen alkaa suunnilleen siitä hetkestä kun Rimi toisen ötökän huomaa, näköetäisyys apauttia 100m max?. Välillä saan sen poikki, välillä en. Jossain 15 metrissä sitten alkaa takajaloilla tanssiminen, joka johtaa siihen että me mahollisuuksien mukaan vaihdetaan suuntaa (lähinnä jos toinen koira on tulossa kohti, mutta se ei ole mikään vaatimus) eikä herra todellakaan pääse etenemään mielensä mukaan. Siitä se ei yleensä tykkää. ”mamma tuolla ois paljon kivempaa! me mennään väärään suuntaan!”

Ihmisten tervehtiminen erityisesti ulkona on kans yhtä pelleilyä. Kierrokset nousee saman tien ja poispäin kääntyminen vaan ärsyttää Rimiä (silti sitä tehdään). Onnistutaan kyllä, jos kohtaamallamme ihmisellä on aivotoimintaa ja ko. henkilö kykenee edes jotenkin päin tajuamaan, että nyt on äärimmäisen huono hetki kiinnittää mitään huomiota koiraan, saati sitten kimeällä äänellä käsiä heilutellen ruveta ite aloitteelliseksi tervehtimisrupeamassa. Eipä vieraita saisi siitä syyttää, että koira ei osaa käyttäytyä, mutta sitä odottas edes koiraihmisiltä ihan automaattista apua tuollon. Yllättäen koirattomat pärjää yleensä paljon paremmin – kummasti sitä kai jäykistyy paikalleen ja toivoo katoavansa ilmaan kun ton kokonen koira innoissaan riehuu ympärillä… (pakko avautua: pahimpia on ”mulla on itellä ollu satakymmenen sakemannia ja nytkin on viistoista”, ei kerta kaikkiaan mitään toivoa saada näitä pitämään näppinsä erossa ja oottamaan, että koira rauhottuis edes yhden kierroksen alaspäin.)

Semmoset ihmiset, jotka Rimi tuntee hyvin, moikataan (lue: yritetään kaataa kumoon, tassutella vaatteet kuraseksi ja nuolla naama) ulkona samoin kuin vieraammat ihmiset. Sisällä meno on riehakasta, mutta paljon järkevämpää kuitenkin. Kai sitäkin ois kiva fiilata parempaan suuntaan.

Noi ne vissiin on ne pahimmat, ja oikeastaan Rimihän osaa muuten käyttäytyä. Sillon vaan kun on muita ihmisiä ja koiria läsnä ni sillon riehutaan… right. Pellossa kasvanu, myönnetään. Kaikeksi onneksi tuo osaa kyllä rauhottua, mutta se kiihdytysaika on alle sekunnin jos Rimistä siltä vaikuttaa, että nyt tapahtuu jotain äärimmäisen kivaa ja pakko päästä mukaan ja pakko mennä tonne ja moimoi mamma näätkö ei kiinnosta ihan sama mitä yrität. Sisällä kiihtyy paljon hitaammin kun ulkona.

Nii joo, vieraissa ulkotiloissa ja junassa rauhottuminen. Juna-asema on näistä pahin, tolla on hirveä kaahotuskiire päästä junaan, ja silti se ei yhtään tykkää mennä junalla mihinkään. Junalla tuleminen on ihan piisofkeik, mehän ollaan kotiin päin matkalla. Tää on kuitenkin semmonen juttu, mihin sattuman oikusta johtuneesta pakosta tullaan tänä keväänä keskittymään ihan itestään :)

Tietysti ois helppo sanoa, että oon ollu liian lälly ja positiivisilla menetelmillä koirista tulee just tommosia. Se on vaan niin, että tommosia koiria tulee kun niitten tekemisiin ei puutu ajoissa, ja sit yhessä kohtaa todetaan, että ois voinu puoli vuotta sitten (ku on nuori koira vielä) ehkä puuttua siihen ensimmäiseen eleeseen. Ongelmien myöntäminen on ensimmäinen askel niiden korjaamiseen, turha tässä on yhtään mitään yrittää jos vaan leikkii, että kaikki on hienosti ja täydellisesti. Ja kun on pakko jotain lohdutusta löytää, niin en mä koe epäonnistuneeni kuitenkaan kaikissa asioissa, ja nuo Rimin ongelmakäytökset on pehmolelukoiraan verrattuna pahoja ja kyllä, ne täytys saada pois, mutta nuo on siltikin aaaaika lieviä. Niiden vakavuutta lisää vaan se, että tua on aikas iso elukka. Se ei ole ilkeä, se on ihan pirun fiksu ja nuo on kaikki semmosia juttuja, missä se on löytäny aidan matalimman kohdan ja hyödyntäny sen. Siihen ku lisätään mamman kissaa lyhyempi pinna, voidaan todeta, että on koira niin kun emäntänsä.. :D

Tykkään minä tosta elukasta kumminkin, eikä musta tunnu että se olisi mitenkään mahdoton. Ehkä siitä vielä joskus tulee jotain. Normaali hihnakäytös on kuitenkin pienehkö arvoitus. Kaikki muut voi melkeen leimata keskittymisen suuntaamiseksi pois mammasta, koska mamma on tylsä eikä mamma osaa ajoissa kertoa, mitä _järkevää_ Rimi voisi riekkumisen sijaan tehdä. Sehän on ihan selvä, että jos korvaava käytös on jotain, mikä ei vaan koiran korvien väliin sovi, ei menestystä kovin äkkiä tule, kun koira ei mielummin tee jotain mamman toivomaa ei-toivotun sijaan.