Mooh! Sori ny kun en ole kirjottanu. Tänä keväänä on ollu huomattavan intensiivinen opiskelujakso, ja kaikki kirjotus- ja ajatteluenergia on ollut ihan muualla kun bloggaamisessa. En lupaa parannusta vieläkään, mutta voin ees välillä tulla teittiä moikkaamaan – jostain syystä tänne ainakin Guuglen kautta jokunenkin per päivä päätyy.
Olin Tommy Wiréniä kuuntelemassa Heiluva Häntässä Helsingissä tänään koko päivän. Kuuden tunnin istumaurakka kulu sukkelaan, kun korvilla oli mielenkiintosta tekemistä. Seuraa sekavaa sepustusta, josta tuskin on kellekään mitään hyötyä.
En oikein tiedä, mitä luennosta pitäisi kertoa. Tommy kävi läpi koiran käyttäytymisen, oppimisen ja kouluttamisen perusperiaatteita, eikä kellekään ole yllätys, että ne periaatteet pohjaa Skinneriin ja Pavloviin plus Baileyhin ja pariin muuhun jotka on tehny sitten kahen ensinmainitun tutkimuksista käytännön koirankoulutusta.
Oma kuvani Wirénistä oli aika olematon, oon nähny muutaman jakson Hienosti hihnassaa ja tiesin noista viranomaispuolen konsultoinneista, mutta itse tyypistä tai ajatuksistaan ei mitään kunnollista käsitystä. Aika pian luennon aluksi totesin, että ei ollut turha reissu, ja luennon lopuksi olin edelleen samaa mieltä. Se on aika hyvin. En hehkuta kun ei oikein ole tapana, mutta siinä vaikuttais olevan tyyppi, joka ensinnäkin tietää mistä puhuu, ja toisekseen osaa esittää tietonsa niin, että muutkin ymmärtää. Jos kaikki operantisti kouluttavat ja sitä tyyliä ajavat olis wireeneitä, niin ei paljon kukkahattuja huudeltas. Ehkäpä se tiivistää hyvin.
Itse asiassa luennolla ei tullu mulle kauheesti uutta, ja monia Wirénin kanssa samantyyppisiä ajatuksia on mun mielestä mm. lempparikirjassani When Pigs Fly. Sillä tavalla ajatuksia herättäviä juttuja, että mulle tuli pari kertaa semmonen ”no mähän olen tota mieltä mutta miksen oo ajatellu sitä ennen” -jännäfiilis. Tykkäsin erityisesti yltiöpäisen sosiaalistamisen kyseenalaistamisesta ja siedättämisen tarpeellisuuden korostamisesta. Meillä on Rimin kanssa paljon tehtävää siedättämisessä, joka siis on sitä, että koira oppii olemaan koiriksi vaikka ympäristössä olisi kaikkea kivaa ja mielenkiintoista.
Sitten mä rupesin harkitsemaan Rimille kuonopantaa ihan tosissani. Paikalla oli demokoira, omasta näkökulmastaan syömässä luuta, Wirenin näkökulmasta siedättymässä ihmismassaan ja yleisön näkökulmasta herättämässä ooh- ja aah-huudahduksia. Eniweis, rotikkapojalla (komea kun mikä) oli Hollolan Nahkapajan tekemä kuonopanta, joka näytti semmoselta peliltä, että viittisin omallekin elukalleni päähän pistää. Tokikin luennolla painotettiin, että koulutuksessa pitää käyttää niin vähän apuvälineitä kun mahdollista, eikä apuvälineet yksinään kouluta koiraa, mutta että jos välineitä tarvii niin niitä sitten pitää opetella käyttämään.
Mulla on joltisenkinmoinen psykologinen este talutella isoa mustaa sakemanniksi tunnistettavahkoa koiraa kuonopannassa, koska ei tavan tallaajat tajua, ettei se ole kuonokoppa tai että koira ei ole vihainen, tai mitään. Mutta tässä talossa asuu ihmisiä, jotka pelkää koiria jo valmiiksi, joten mä en ainakaan pahenna kovin monen tilannetta. Melkein Tommyn sanoin iso musta hanskassa oleva koira on paljon vähemmän pelottava. Eikä kuonopantaa tarttis aina käyttää, siitä on todellakin tarkotus päästä jossain vaiheessa eroon. Mutta siitä olis hyötyä mulle ihan vain siksi, että tua kuitenkin on sen 40kg ja jos se päättää että nyt mennään ni mä en sille paljon pelkästään valjaissa kiinni olevan taluttimen kanssa voi. Päällimmäisenä tavotteena ois helpottaa ohituksia. Voihan käydä niin, että kuonopannan kanssa tulee järkevämmin opetettua tota elukkaa, ja tulokset ei sitten johdukaan pannasta.
Oli hyvä luento.
Erakon blogi 