Rimi on ongelmakoira, osa 3: mitä jatkossa

On melko raskasta seurata, kun oma koira on ahdistunut niin, ettei siihen tunnu saavan mitään kontaktia eikä se reagoi edes omaan nimeensä tai ruokaan kun se stressaa. Kieli roikkuu maassa asti ja koira ei voi olla hetkeäkään paikoillaan. Siinä missä se hakeutuu turvaan kiipeämällä väkisin syliin, kun se pelkää ääniä ja ukkosta sisällä, se ulkona haluaa vain pois pois pois eikä etsi turvaa tutuista ihmisistä ollenkaan. 

Jos toimisi käskyttäminen, jos olisi mahdollista luoda joku rutiini, jolla Rimi pystyy hahmottamaan uuden paikan (tai sen uuden parkkipaikan, tai viime kädessä sen parkkipaikan jonka se on nähnyt jo kymmeniä kertoja), meillä ei olisi mitään ongelmaa. En väitä, etteikö tuonkokoinen koira aiheuta vaaraa kun se tulee väkisin syliin sisällä, mutta ulkona sen pakoreaktio on oikeasti vaarallinen. Vaaroja on monta: koira voi päästä hihnasta irti, joko kiemurrella irti pannasta tai niin, että hihna pääsee kädestäni. Voi olla, että koira vetää minut kumoon enkä voi muuta kuin raahautua perässä. Voi olla, että lähellä kulkee vieras sivullinen ihminen, jonka Rimi voi hypätä kumoon. Lisäksi Rimi voi päätyä auton alle, koska no, parkkipaikalla on hyvin yleistä, että autoja on myös liikkeessä eikä vain paikallaan.

Jos Rimiin saisi kontaktin kun sen ottaa autosta, ei olisi ongelmaa, mistä kirjoittaa blogiin. Jos mikä tahansa tottelevaisuuskuvio voitaisiin vetää hihasta, ei olisi sittenkään mitään kirjoitettavaa. Jos en vaatisi, että Rimi kulkee vetämättä autolta sisälle, ei olisi ongelmaa, koska silloin ei haittaisi, että se vetää paniikissa sata lasissa eikä tajua ympäristöstään mitään.

En tiedä, mitä tehdä. Olen nähnyt aika lailla kaikki televisio-ohjelmat, joissa käsitellään koirankoulutusta, enkä keksi, mikä kikka tai konsti kouluttajilla olisi sellainen, jolla Rimin aivosolut saa törmäilemään oikeassa järjestyksessä. Sehän pelkää tavallista elämää! En voi kuvitella, enää, että sen kanssa voisi käydä esimerkiksi tokokokeessa yhtään missään muualla kuin sillä hallilla, jossa tänä keväänä käymme kurssilla. Ajattelin, että tokoilusta se saa palikoita, joilla se voi korvata puuttuvan harkinnan ja toisille koirille luontaisen iloisen rennon käytöksen tilanteessa kuin tilanteessa. Tuntuu kuitenkin että minä saan kursseilta enemmän kuin Rimi. Meitä jopa kehuttiin viime kerralla.

En halua kuulla, että tilanne on toivoton ja on eläinrääkkäystä käydä Rimin kanssa yhtään missään muualla kuin kotona. Haluaisin, että yhteiselomme on mukavaa ja nautinnollista meille molemmille.

Advertisement

Rimi on ongelmakoira, osa 2: nykyaikaa

Autossa matkustaminen on Rimille ihan uutta. Meillä ei ollut autoa aiemmin käytössä eikä käytännössä mahdollisuutta opettaa Rimiä matkustamaan. 

Sain opetettua Rimin menemään häkkiin kun häkki on auton kyydissä. Siihen meni viikko ja itse häkissä oleminen on ehkä helpoin osa Rimin kanssa ajamista, vaikka se laulaa melkein koko matkan ja ainakin toistaiseksi jonkin verran koittaa päästä häkistä pois, mutta ei niin että koko auto heiluu. Kyytiin se menee oma-aloitteisesti, mutta ei missään nimessä vapaaehtoisesti eikä mielellään. 

Jo aikaisemmin olen huomannut, että esimerkiksi parkkipaikan ylittäminen on Rimille vaikeaa. Jos se muuten on kulkenut pitkän matkaa rauhallisesti ja vetämättä, ison alueen poikki käveleminen saa sen vetämään kieli pannan alla. No, arvaatte mihin ajomatka aina päättyy… 

Hyvin pian kävi niin, että autosta tuli Rimille turvapaikka. Autolla mennään aina johonkin, esimerkiksi koirakurssille halliin tai kaverin luokse kyläilemään kerrostaloasuntoon. Auton ja määränpään välissä on kuitenkin parkkipaikka. Rimi ei pysty käsittelemään tilannetta mitenkään. Se kerää älyttömät kierrokset heti kun pääsee häkistä ulos. Ei rauhoitu mitenkään päin. Koska en halua, että se vetää, emme pääse liikkeelle. Se voi välillä tulla sivulle, jolloin hihna on löysällä, jopa jonkin ajan kuluttua sen verran saada korvien väliin toimintaa että ottaa katsekontaktia. Silloin tietysti otan taas askelen eteenpäin, koska määränpäähän on pakko päästä joskus, ja koira sinkoaa välittömästi hihnan päähän ja sama kuvio toistuu uudestaan. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että erityisesti vieraasta paikasta pois tullessa Rimi hyppää heti auton kyytiin kun takakontti avataan. Se haluaa ahdistavasta stressaavasta vieraasta ympäristöstä pois, ja auto on sen tuttu turvapaikka. Autossa matkustaminen johtaa sen käsityksen mukaan kuitenkin joka toinen kerta uuteen ahdistavaan paikkaan, joten se ei pysty rentoutumaan autossa, vaikka olisikin rauhallinen ja hiljaa. Tänään se ei tunnistanut kotiparkkipaikkaamme tutuksi paikaksi. 

Pari viikkoa sitten kävin kaverin ja hänen koiransa ”kanssa” ulkoilemassa pienen automatkan päässä vieraassa metsässä. Rimi ei koko kahden tunnin aikana paria poikkeusta lukuunottamatta hetkeksikään rauhoittunut, vaan sinkoili ja veti minkä vain pystyi. Jo tunnin jälkeen olin fyysisesti aivan poikki. Takaisin tullessa Rimillä oli tietenkin kiire päästä autoon, joten paluumatka oli samanlaista hirvitystä. Henkinen kantti kesti sen aikaa, että kaverini lähti kotiin ja jäimme Rimin kanssa kahden. 

Rimi on tyytyväisin ja rentoutunein kotona ja tutuilla (kodin lähellä) olevilla ulkoilureiteillä. Tämä eläin rakastaa rutiineja monissa muissakin asioissa, ja tuttu, muuttumaton ympäristö on sen käsitys normaalista elämästä. Vaikuttaa siltä, että muutoksista (eli äänistä ja vieraista paikoista) johtuvat käytösongelmat vain pahenevat ajan myötä ja stressin aiheuttajia ilmenee vain jatkuvasti lisää.

Rimi on ongelmakoira, osa 1: taustaa

Tähän asti tapahtunutta:

Rimi on otettu keskelle kaupunkia kerrostaloasuntoon viisi ja puoli vuotta sitten. Kuskattiin linja-autossa ja junassa ja käytiin eri paikoissa ja Rimi oppi helposti sisäsiistiksi ja myös jäämään yksin kotiin tosi hienosti.

Noin 10 kk ikäisenä Rimi muuttaa kanssamme lähiöön kerrostaloon metsän viereen. Mukavat ulkoilumaastot ja keskustan hälinään verrattuna on tosi rauhallista. Rimi alkaa pelätä ukkosta ja kesäisin ulkoa sisälle kuuluvia ääniä. Ulkona kaikki on hyvin, samoin talvella. Käymme koirakurssilla Hyvinkäällä ja junassa matkustaminen menee kerta kerralta huonompaan suuntaan.

Aika tasan kaksi vuotta sitten Rimi muutti kanssamme lähemmäs keskustaa vilkkaammalle seudulle isompaan asuntoon. Kesällä avoimista ikkunoista kantautuu sisälle kaikenlaisia normaaleja kaupunkielämän ääniä. Ukkosiakin on silloin tällöin. Jokainen kesä on edellistä pahempi Rimille. 

Muutama kuukausi sitten hankimme oman auton. Teetimme Rimille häkin auton takakonttiin. Ilmoittauduimme paikallisen yrityksen järjestämälle rally-toko-kurssille. Voin vihdoinkin harrastaa Rimin kanssa jotain, koska julkisilla ei ole päässyt koulutusmahdollisuuksien ääreen. Rimin kanssa julkisilla kulkeminen on myös jäänyt hyvin vähälle, koska koira haluaa jäädä joka ikisellä pysäkillä pois ja on sekä kovaääninen, eli kanssamatkustajia kohtaan kamalaa seuraa, että myös hyvin stressaantunut, eli itselleen hirvittävää seuraa.

Äänikammo ja kulkuvälineongelmat ilmenevät niin, että koko koira peittyy hilseeseen ja karvoja irtoaa pölisten ihan hetkessä. Lisäksi koira hakeutuu väkisin syliin, ja koska se painaa yli 40 kg, tilanne on hyvin hankala. Kesät koira viettää kylpyhuoneessa, koska sinne kuuluu vähiten ääniä, ja varsinkin öisin ukkosella oikein huomaa, miten sen silmät ns. seisovat päässä eikä se ymmärrä mistään mitään.