Sivuillani olevat tekstit ja kuvat on tarkoitettu luettaviksi ja katseltaviksi. Kuvia ei saa kopioida eikä mitään materiaalia anneta virtuaalikenneleitten käyttöön.
Linkittäminen on luonnollisesti sallittua. Kuviin linkittämistä on silti syytä välttää. Sisällön käyttöön tarvitaan aina minun lupani (tekstejäni saa toki siteerata itsenäisesti, mutta fiksusti ja linkki mukaan!).
En vastaa linkittämieni sivu(sto)jen sisällöstä enkä toimivuudesta. Pyrin kuitenkin huolehtimaan, että linkit vievät sinne, mihin olen ajatellut niitten viittaavan, ja että ne toimivat. En vastaa myöskään niistä sivu(sto)ista, jotka linkittävät minun sivuilleni.
Kaikki, mitä kirjoitan blogissani, perustuu omiin pohdintoihini ja kirjoista&nettisaiteilta&tuttavilta saatuihin ideoihin. Juttujani ei ole tarkoitettu ohjeeksi kenellekään, ja jos joku päättää toimia juttujeni perusteella jollain tavalla, on aivan itse vastuussa tekemisistään ja lopputuloksesta. Järjenkäyttö on sallittua eikä kaikkea pidä purematta niellä, eikä varsinkaan miettimättä siirtää omaan elämään.
Kaikkea kommentointia valvotaan, koska blogin pitäjänä olen vastuussa kommentoinnistakin. Valvonta on tällä hetkellä kevyttä, mutta tarpeen vaatiessa tarkistan kaikki kommentit etukäteen. Asialliset kommentit ovat aina enemmän kuin tervetulleita!