Rimi-murkku

Vieläkö 1½ lukijaani muistavat Terrieri.netin koirakoulun? Koulutustilojen vuokrasopimus päättyi toukokuun lopussa, ja minua ja Rimiä opettanut Sari pisti oman koirakoulun pystyyn Mäntsälään. Tällä tietoa näyttää siltä, että Rimin kanssa ei ihan heti ehditä sinne käymään, mutta Koirakoulu Välkky on kuitenkin semmoinen paikka, jonne kannattaa suunnata, jos ajatukset ovat vähääkään samoille urille päin kun mitä minulla on koiran kanssa olemisesta.

———————————-

Hellepäivät ei ole sen paremmin mun kuin Riminkään suosikkikelejä. On liian kuuma niin ulkona kuin sisälläkin, onneksi illalla viilenee kun ilta-aurinko kääntyy paistamasta sisälle kämppään. Aamulla on liian kuuma jo aikaisin. Elukka tuntuu läkähtyvän heti miten kun ulos päästään, vaikkakin se on jonkun verran nyt tottunut kuumuuteen. On mahdollisuuksien mukaan tehty pitemmät lenkit viileempänä hetkenä tai ainakin yritetty valkata varjosempia reittejä. Kieltämättä on kiva, että aika suuren osan lenkeistä koira melkeen laahustaa kun ei vaan kuumuudessa viitsi kohkata edellä :)

Kun on riittävän kuuma, Rimi alkaa ikään kuin hyppiä seinille sisällä. Mahdolliset syyt ovat kuumuus (erittäin todennäköinen) ja ulkoa kuuluva lasten mekastus (varsinkin viikonloppuisin jat-ku-vaa), ja kun tuo välillä kieltäytyy oleskelemasta olohuoneessa (aamupäivästä ja alkuiltapäivästä kuitenkin kämpän viilein huone!) niin on mietitty myös sitä, että olisiko se jotenkin päättänyt, että avoinainen parvekkeenovi on yhdistynyt esimerkiksi ukkoseen. Kun tuo osaisi puhua, niin oltaisiin fiksumpia.

Epämääräisen käytöksen ilmaantumista on mahdotonta ennustaa, koska se ei ole säännöllistä, ja yhdistäväksi tekijäksi on tähän mennessä bongattu kirkkaat kuumat päivät. Yksin ollessaanhan elukka on makkarissa, ja ikkunan pimennysverho vedetään alas, koska se ensinnäkin pimentää huoneen ja toisekseen blokannee jonkun verran kuumuuttakin, kun verhon ulkopuoli on jotain heijastavaa materiaalia. Jäljistä eli niiden puutteesta on päätelty, että makkarissa tyyppi on noinakin päivinä rauhallisesti, todennäköisesti vain nukkuu. Tämän viikon perusteella tuntuu, että tuo sekopääkäyttäytyminen on vähentynyt kesän kuluessa, eli joko Rimi on edes vähän oppinut sietämään käytöksen aiheuttavia tekijöitä, eikä niin helposti jaksa seota, tai sekopääkäyttäytyminen ei ole johtanut yhtään mihinkään, joten se on vaimentunut vaikkakaan tuskin sammunut (se saadaan tietää ensi kesänä varmaankin). Kuumia kirkkaita päiviä kun on ollut enemmän kuin laki sallii.

En-tuu-olkkariin-vaan-kiipeän-kenkätelineen-päälle-istumaan-käyttäytymisen lisäksi, todennäköisesti kuitenkin siitä riippumatta, Rimi on ruvennut kiipeämään syliin kun se haluaa jotain. Jos en istu, se hyppää vasten, jos istun lattialla, se kävelee päälle. Isäntä saa olla rauhassa, minä olen kohde vaikka isäntä olisikin kotona. Käytöstä ilmenee ruoka-aikojen ja iltalenkin tienoilla, ja ruuan ja lenkin jälkeen elukka on kun ei oliskaan. En siis usko meneväni kovinkaan pahasti mettään kun olen yhdistellyt seuraavat asiat:

• ruoka ja lenkki on molemmat minun takanani, isäntä harrastaa näitä vain harvoin jos en ole itse sopivaan aikaan kotona
• käytöksen aikataulu täsmää, vaikkakin Rimin päivärytmi pidetään tahallaan epäsäännöllisenä, koska meidänkin päivärytmimme sitä on – asiat tapahtuvat kuitenkin tietyssä järjestyksessä kellosta riippumatta
• käytös ilmaantuu aina ennen, siitä ei ole merkkiäkään jälkeen
• käytös on muistikuvieni mukaan alkanut olla häiritsevää hiljattain, joten käytös siis on voimistunut vähitellen (vaikkakin nopeasti) eikä alkanut yllättäin häiritsevimmältä tasolta

Yhteenlaskun lopputulos on opittu käytös. Tietenkin se on pakko leimata murkkuiluksi, rajojen kokeiluksi jne jne jne kun koira nyt vaan on siinä iässä, ja tietysti onkin ehkä niin, että kahden vuoden päästä Rimi ei ehkä olisi vaivautunut opettelemaankaan moista. Murkkuilu ei kuitenkaan ole tässä matikkatehtävässä semmoinen muuttuja, johon voisi suoranaisesti puuttua (jos tähän vaikuttaa fyysinen/henkinen murrosikä niin se ei mene ohi kuin ajan kanssa), joten murkkuilkoon koira rauhassa kunhan käyttäytyy vähän asiallisemmin.

Yksi ongelma tuossa tassujen käytössä on se, että mulla palaa siihen pinna alta aikayksikön. Sekä koiran että mun kannaltani on siinä tilanteessa pakko hommata fyysistä etäisyyttä ja mielellään koira pois mun silmistäni, että rauhotun. Rimin kanssa ei saa riehumalla aikaiseksi yhtään mitään, enkä mä toimi järkevästi jos annan tunteideni  päättää mitä teen. Siinä kohtaa vaan yksinkertasesti otetaan aikalisä, ja kun se nyt on niin että tässä talossa pistetään koira pois ihmisen tieltä eikä toisin päin, niin Rimi menee makkariin kunnes musta tuntuu siltä, että homma pysyy hanskassa. Harjoittelun myötä siihen ei mene kauan, ja ihan pikkiriikkisen alkaa jo näyttää siltä, että Rimi yhdistää eristämisen tohon tassuilla temppuiluun. Palaute tulee aivan liian myöhään ja toistoja tulee aivan liian vähän siihen nähden, että se oppisi esim. päivässä, mutta kun päivästä toiseen tapahtumat toistuu tietyssä järjestyksessä, niin se koira kyllä oppii, vaikkakin hitaasti. Mulla ei ole mitään intoa yrittää saada näitä tilanteita aikaan opetusmielessä tai muutenkaan, pikemminkin pyrin ennalta ehkäsemään koko homman. Tassujen käytön seuraus on kuitenkin aina ja poikkeuksetta ei-ruokaa / ei-lenkkiä Rimin todnäk tavoitteleman kyllä-ruokaa / kyllä-lenkkiä sijaan.

Tommonen pelleily on mitä todennäkösimmin lähteny siitä, että ihan aluksi Rimi on vaan tullut lähelle ja aatellut, että nyt olisi kiva saada ruokaa (esimerkiksi) ja minä oon samaan aikaan aatellu, että nyt voisi Rimille antaa ruokaa. Olen siis palkannut sen jostain mitä en ole edes ymmärtänyt sen tekevän. Tän vois kuvitella käyneen muutaman kerran. Jonain kertana se lähelle tuleminen ei sitten oo toiminu, ja Rimi on esimerkiksi tökännyt kuonolla tai tassulla, ja taas oon sitten antanut ruokaa kun en ole tajunnut missä mennään. Jossain kohtaa, nyt nopeammin, tökkäys on lakannut toimimasta, joten Rimi on keksinyt jotain muuta, joka taas on toiminut, ja viikonloppuna se oli sitten siinä pisteessä, että tekee toiveensa hyvin tiettäväksi, kun ei hienovarasemmat vihjeet riitä. Siitä kaks päivää tajusin vihdoin (fiksu koira + tyhmä emäntä = paljon palaneita hermoja :D) tehdä tuon yllä esittelemäni yhteenlaskun, ja rupesin muuttamaan tota ketjua.

Pyrin tietoisesti siihen, että jos on aika lähteä ulos tai aika antaa koiralle ruokaa, koiran täytyy olla rauhallinen kun ryhdyn näitä valmistelemaan. Tassuja käyttämällä päätyy poikkeuksetta makkariin, ja sieltä pääsee pois sitten kun minä päätän. Sen jälkeen katsotaan uudestaan, josko koira käyttäytyisi rauhallisesti, ja jos niin on, se ”saa mitä haluaa” mutta jos taas tassujen käyttö on Rimin mielestä todennäköisemmin toimiva vaihtoehto, se päätyy taas makkarin puolelle. Tähän mennessä on kolme kertaa ollut suurin määrä, mitä yhden tekemisen yhteydessä on tarvinut makkarikuviota toistaa, ja suunta on vähenemään päin. Paitsi tietysti näin hyvin lähimenneisyydessä kannattanutta käytöstä voi aina kokeilla ikään kuin huvikseen.

Jokos romaani olisi riittävän pitkä? :)

Käytöskurssilla 8.3.2010

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Kahden viikon sairastelun jälkeen päästiin taas kurssille. Viime viikon kerta jäi väliin, kun noro tuli yllättäin kylään, ja pari päivää elämänpiirini koostui kahdesta huoneesta. Rimi ystävällisesti nukkui mun seuranani, ja toipumisen jälkeen oli ihan mielettömän hauskaa ja piristävää lähteä liikunnanpuutteeseen sekoavan koiran kanssa ulos. Kyllähän tuo muutamankin päivän pärjää vähemmällä huomiolla & ulkoilulla, eikä hypi sisällä seinille, mutta kyllä sen sitten ulkona näkee saman tien kun tuo tajuaa, että mamman vauhti lähenee normaalia nopeutta.

Oltiin taas Rimin kanssa kahdestaan, joten tältäkään kerralta ei ole kuvia. Ei eksytty \o/ Muut kurssilaiset eivät päässeet paikalle, muuten olisi varmaan päästy reenaamaan toisen koiran kanssa yhdessä. Meidän kannalta oli kuitenkin tässä vaiheessa hyvä, että ohjelma meni uusiksi, koska päästiin tekemään hihnakäytökselle jotain.

Blogiani seuranneet varmaan muistavatkin, että Rimi periaatteessa osaa kävellä ihan nätisti hihnassa, se ei vedä, vaan se sinkoilee, ja erityisesti alkumatkasta mennä kaahottaa vaan. Mä en ole kovin pitkäpinnainen ja kun mun mielestä Rimin pitäisi osata kulkea hihnassa, kun pienestä asti on kiinnitetty huomiota vetämättömyyteen. Useammin kun harvemmin varsinkin nyt, kun olin pitkään kipeänä, pelkästään ärsytti lähteä tuon kanssa pihalle ja lenkin jälkeen oli aina epäonnistunut olo. Seuraavan lenkin (tai toipilaspäivinä lähinnä lenkinpoikasen) kohdalla mieli oli valmiiksi musta ja odotin pahinta ja meni entistäkin huonommin.

Sari ehdotti, että olisi lähdetty saman tien ulos opettelemaan, mutta halusin kuivaharjoitella sisällä, missä Rimi on rauhallisempi ja ehdin itsekin keskittyä oppimiseen, eikä tarvitse stressaantua koirasta niin paljon. Arvatkaa, miten Rimille opetetaan hihnakäytöstä? Tää on niin hyvä juttu, oikeasti. Nimittäin otetaan koira hihnaan, hihna käteen, naksutin samaan käteen hihnan kanssa (mä tykkään pitää niin, että hihna menee mun edestä oikeaan käteen, tapa josta pitänee opetella pois joskus viiden kuuden vuoden päästä kun ollaan BH-koekunnossa) ja vapaaseen käteen / taskuun nameja. Sitten kiinnitetään koiran huomio ja lähdetään liikkeelle ja naksautetaan kun koira käyttäytyy järkevästi. Heti, kun elukka kiinnostuu jostain muusta, kiinnitetään sen huomio uudelleen ja jatketaan samaa, kunnes koira kulkee siinä ja sillä tavalla kuin pitääkin. Saadaan käytös aikaan ja pidetään sitä yllä.

Luitte oikein. Ei tarvittu mitään poppas-, keppos- eikä vippaskonsteja. Sillä mennään  millä on ennenkin menty, mutta eroja entiseen on aika monta:

1. suunnitelma. Kun on päässä kuva siitä, mitä koiran halutaan tekevän, on helpompi kertoa sille, kun se tekee oikein.
2. pitkäjänteisyys. Naksutinta ei oteta lenkille mukaan vain silloin tällöin kun päätetään, että nyt on mamma hyvällä tuulella ja lenkillä menee hyvin tai pistetään menemään hyvin. Joka ikinen lenkki on oppimista varten.
3. tavoitteellisuus. Tiedetään, mikä on toivottu lopputulos, ja tehdään töitä sen eteen.
4. tuloksista voi nauttia saman tien, vaikka itse käytös ei olekaan varma ja vakaa, eikä homma ole ohi.

Erityisen iloinen olen siitä, että mun päässäni oleva kuva rauhallisesti hihna löysällä haistellen kulkevasta koirasta ei olekaan epärealistinen. Me on menty jo kolme päivää sillä systeemillä! Musta on kiva lähteä Rimin kanssa ulos. Ensinnäkin mulla on keino hallita sitä elukkaa, ja toisekseen mä tiedän, että se pystyy siihen. Mun käsi ei ole ollut vaarassa irrota kertaakaan, mun ei ole tarvinut jarruttaa koiran menoa (paitsi jos on rähjätty lumipenkan takaa yllättäen ilmestyvälle pikkiriikkiselle chihuahualle), mä olen hermostunu ehkä yhden ainoan kerran ja sekin meni tosi äkkiä ohi (ja johtui rähjäämisestä) ja ja ja…

Huomionkiinnitystä lukuunottamatta tässä ei tarvitte puhua koiralle ollenkaan, ei tarvita jatkuvaa käskyttämistä. Kun tyyppi tekee oikein, se palkitaan, jollon se tekee todennäkösemmin oikein uudestaan.

Kurssilla tehtiin äärettömän hyödyllistä harjotusta. Sari näytti Rimille pehmolelua, ja mun piti päästä Rimin kanssa kävelemään Sarin ohi hihna löysällä. Rimille opetettiin, että vaikka se kovasti haluaa jotain (ja sehän halusi. Sille on opetettu kotona, että lelun saa lentämään kun istuu ja kattelee silmiin), siitä voi luopua kokonaan jos mamma niin haluaa. Rimi ei missään vaiheessa saanu lelua itelleen, mutta koska se kuvitteli että jollain sen kuitenkin saa, sitä pysty käyttämään negatiivisena rangaistuksena: jos Rimi ei luopunut lelusta kun pyysin, lelu katosi Sarin selän taakse. Tietenkin kun Rimi luopu lelusta, naksautin ja namitin.

Rimi vaikuttaa suhtautuvan rauhallisemmin jopa siihen haisteluun, joka alkujaan oli koko sinkoilun syy. Se malttaa ihan eri tavalla tutkailla tienpieliä ja se jotenkin on jo vähäsen tajunnu, että ne hajut saa vielä nenään vaikka niitten luo ei juokse tuhatta ja sataa.

Parasta tässä on se, että kävi ilmi, ettei tarvi hmm… vaihtaa koulutusmenetelmää hihnassa kulkemisen osalta. Naksuttimesta on tähänkin. Tuntuu vaan niin typerältä, että mä en ole tehny näin aiemmin, miksen ole tajunnu? Turhaan kärvistelly ja kironnu jo muutaman kuukauden, ja sitten ratkasu on näin helppo. Semmonen, mikä sopii sekä mulle että Rimille.

Eikä tää nyt kolmessa päivässä ole parannettu asia. Käytös kerkes muotoutua sanoisinko siitä asti ainakin, kun tänne muutettiin, se on semmoset kaheksan kuukautta. Uuden käytösmallin vakiinnuttaminen kestää, kestää ja kestää. Onneksi harjoitustilanteita ei tarvitse erikseen järjestää.

Anteeksi nyt kun tunteilen, mutta mä olin jo vähän luopunu toivosta, että ihan lähiaikoina voisin kirjottaa Rimin ulkoiluista näin positiivisesti.

Kotiharjoittelua + avautumista helmikuun lopussa

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edellisiä postauksia en enää listaa, niitä on jo aika monta.

Häiden jälkeen sain kuumeettoman flunssan, joka väsytti, vei voimat ja pisti nenän vuotamaan urakalla. Aika moni muu lähipiiristä ehti sairastaa ennen juhlia, mutta minä en stressaamiseltani kerennyt. Jouduin perumaan viime maanantain (22.2.) kurssin, ei musta vaan ollut lähtijäksi. Pelkän pikaisen pissalenkin jälkeen olin ihan poikki, joten alkuviikon ulkoilutkin olivat mitä sattuu, lähinnä koirapuistoilua tyyliin mamma ei nyt jaksa liikkua, juoksepa yksinäs. Luonnonilmiöllisistä syistä kahlattiin enemmän ja vähemmän välillä umpihangessakin, mutta onneksi vähemmän.

Neljäsosakuntoisuuteni ei yhtään ollut hyvä idea heti sählinkiviikonlopun jälkeen Rimin kannalta. Tuli melkein viikko putkeen niin, että en itse päässyt kunnon lenkille ötökän kanssa ollenkaan, ja sen kyllä huomaa. En väitä, että tua normaalisti mun kanssani mitenkään asiallisesti kulkisi, mutta ihan pelleilyksi on mennyt. Kauhean kivaa on ollut, en sitten tiedä onko vapaana (muutamana yönä, soittakaa poliisit) juoksuttamisella ollut hihnakäytökseen vaikutusta, kun tuntuu piski unohtaneen koko remmissä kulkemisen. Suurin ongelma on älytön sinkoilu, joka kyllä loppuu kun riittävästi mennään, mutta esmes tänäänkin oli mielihuvitus sen verran vähissä tuolla räntäsateessa, että mietin jo ostavani tuolle kuonopannan. En minä tiiä miten se sinkoilevaan elukkaan auttais, luulisin olevan vaan vaarana että niskansa taittaa kun oikein ponkasee menemään. Paree hommata kunnolliset kengät vaan, ainakin ens talveksi. Haaveilen esmes näistä.

Käytöskurssilla käsiteltävien asioiden joukossa oli aika korkealla sijalla hihnakäyttäytyminen. Nyt, kun ei ole ihan heti tiedossa kovia pakkasia, varmaan päästäänkin järkyttävän kivalle lenkille Sarin kanssa. Alan olla siinä kohtaa menossa, että melkein soisin Rimin rähjäävän joka ikiselle koiralle minkä vain mistä tahansa kaukaa näkee, kunhan vain kulkisi niin hihnassa, että mulla pysyy käsi ylävartalossa kiinni enkä ole heti ovelta turvallani lumihangessa. Nyt mulla on koira, joka kulkee ehkä 2/3…3/4 lenkistä asiallisesti ja rähjää eiyhdellekään…3/4 kaikista koirista, mitä lenkillä edes kauempaa nähdään. Luonnollisesti olis kiva, jos Rimi ei rähjäis kenellekään, ja silti kulkis nätisti hihnassa. Tua tolvana ei ole vihanen vaan se on epävarma.

Noh. Sinkoilu on sinänsä relevanttia kotiharjoittelun kannalta, että sinkoavalla tyypillä ei ole yleensä korvien kuulo-ominaisuus käytössä. Jos mä haluaisin, mä saisin Rimistä elukan, joka seuraa vasemmalla puolella lapa mun polven kohalla koko lenkin ja olis kovin nätisti siinä. Ongelma onkin varmaan siinä, että en mä haluaisi semmosta koiraa. Jos kuitenkin näyttää siltä, että Rimi on semmonen tapaus, joka kaikkein helpoimmin tuolla tavalla pihalla kulkee, niin sitten varmaan täytyy ruveta siihen. Jotenkin en vaan nää sitä pointtia, että koiran kanssa lähetään pihalle ja sitten se on 99% vierellä kulkemista. Mitä elukka siitä saa irti? Sinkoilevaa koiraa ei saa seuraamaan (koska sitä ei oo opetettu tarpeeks, ainou), sinkoilevaa koiraa ei saa istumaan (ks. edelliset sulut) eikä sinkoilevan koiran mielessä muutenkaan ole mitään muuta kun Haju. Joskus harvoin Outo Tapahtuma, esim. joku kävelee hitaasti kauempana, kun puhuu puhelimeen. Tosi Oudot Tapahtumat saa Rimin jähmettymään paikoilleen, joka on mulle huomattavasti miellyttävämpää.

Ehkäpä me ei edistytä ton hihnahomman kanssa siksi, että mun pääkopassani on jotkut johdot väärin kytketty. Mä nään mielessäni ojanpohjalla edellä tai sivulla melkein, mut ei ihan, hihnanmitan päässä haistelevan tyytyväisen koiran, joka tekee omiaan, mutta silti tajuaa olevansa kytketty. Sitähän sanotaan, että pitää olla päässä mielikuva lopputuloksesta, muuten on turha tehdä. Mun mielikuvani vaan taitaa olla sen verta häiriintynyt, että se on toteutuskelvoton. Mä olen opettanu monta vuotta sitten yhden elukan risun kanssa kulkemaan sivulla, koska mitenkään muuten se ei osannu kulkea vetämättä. Rimin kanssa haluaisin kuitenkin tehdä huomattavastikin toisella tyylillä näitä juttuja, eikä tän pitäs olla näin vaikeeta. Olen vaan niin kädetön.

Lenkkeillessä oon seuruuttanut nyt tosi vähän. Meillä on se meiän vakioseurauspätkä, jossa olen pidentäny seurattavaa matkaa ennen palkkaa, jos olen muistanu. Ei mainittavaa edistystä, toki hakeutuminen tolla nimenomaisella pätkällä on vahvistunut. Rauhallisen koiran saan seuraamaan hollilta, jos on vaikka ihminen tulossa vastaan. Ei hakeudu, mutta hienosti se sivulla sitten kulkee sen aikaa mitä tarvii. Palkkaan aika tiheesti itse tilanteessa. Seuruutusopetusta olen tapojeni orjana murentanut ihan sillä, että koiraohituksissa olen skipannut seurauskäskyn ja pyytänytkin kontaktia. Itse ohittamisen kannalta sillä nyt ei oikeasti ole lapasenkaan väliä, miten mennään ohi, kunhan tyypin suu pysyy supussa eikä kierrokset nouse kun maksimissaan vähän, niin vähän että neljä tassua siltikin pysyy maassa. Juuri nyt tuli mieleen, että onko mun edes mitään järkeä pyytää koiraa seuraamaan tollaisessa tilanteessa, kun itse vieraan koiran olemassaolosta selviytyminen on asia sinänsä. Liian kova häiriö. Pitää Sarin kanssa jutella huomenna (useimman lukijan maanantai 1.3.).

Paikallaolo on otettu lenkeillä ja sisällä käyttöön ihan tosielämässä, mutta sisäharjoittelusta taidan lässyttää pitemmin toiste. Kun minähän en vetävän koiran perässä kulje, sinkoavan koiran matka tyssää ihan siihen että minä pysähdyn kun hihna kiristyy. Jos Rimi haluaa oikein kovasti eteenpäin, sinkoiluvaiheessa aina, niin se ei malta juurikaan peruuttaa, vaan istuu. Tässä kohtaa olen sitten enemmän ja vähemmän menestyneesti antanut istumiskäskyn ja hihnaa käyttämällä pitänyt huolen, että tyyppi ei määränpäähänsä pääse ennen kun saa luvan. Rimin lemppariasioihin kuuluu hyvät hajut ja niiden huolellinen lukeminen, ehkä jopa kommentointi. Paikallaan kannattaa tällöin pysyä, se on ihan selvä se. Ympäristöllä palkkaamisessa on vaan se vika, että yleistäminen on hirmu hidasta, kun palkitsemistiheys on lähes naurettavan harva. Plussapuolena sitten taas se, että tuommoinen palkka on Rimin mielestä palkka, eikä vain mamman päätöksellä kiva juttu.

Jostain voi ehkä huomata, että lenkkeilyllisesti ei ollut elämäni harmonisin päivä tänään.

Käytöskurssilla ma 15.2.2010 + kotiharjoitteluraporttia

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010, Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista, Käytöskurssilla ma 1.2.2010, Kotiharjoittelua taasen ja Käytöskurssilla to 11.2.2010.

Viime maanantaina oltiin ilman kameraa leipämoottorilla liikenteessä. Junamatka suju suhteellisen hyvin, vaikka mentiinkin poikkeuksellisesti työmatka-aikaan. Rimi lauloi vasta Riihimäen ja Hyvinkään asemien puolivälissä, mutta oli hiljaisemmin rauhaton muuten. Kaverini ei kerennyt autoilemaan meitä perille, joten meillä oli sitten 20 minuuttia aikaa eksyä Hyvinkäälle ja onnistuttiin \o/ Kumminkin päästiin sitten perille 20 minsaa myöhässä, onneksi saatiin kaiken säätämisen jälkeen tulla kurssille.

Koska oltiin myöhässä, saatiin vahingossa reenata toisen koiran kanssa yhtaikaa. Elukoiden välissä oli sermi, jotta eivät nähneet toisiaan. Rimi rauhottuikin tosi nopeasti, vaikka aina tietyin väliajoin halusi lähteä toista koiraa moikkaamaan. Tehtiin helppoa paikallaoloa ja käsikosketuksia, jotka sujuivat ihan hyvin. Pidin vähän taukoakin, ja Rimi malttoi pistää maate lonkalleen ja olla vaan. Kurssin tavoite on pystyä treenaamaan koiria yhtaikaa ilman mitään näköesteitä samassa tilassa. Oon aika luottavainen Rimin suhteen, mutta kuitenkin on hyvä alottaa sermin takaa ja rakentaa keskittymiskykyä onnistumisten myötä.

Kotona on tällä viikolla harjoiteltu tosi vähän. Mun keskittymiseni on menny täysin hääsählingissä, mutta kun eilen vaihtui sukunimi, niin on tämä päivä sitten lusmuttu vaan. Rimikin ottanut iisisti. Tarkoitus on mennä aikaisin nukkumaan :D Rimiä ei viety hoitoon, vaan pari kaveria lupautui ulkoiluttamaan ja ruokkimaan tuota juhlimisen molemmin puolin ja välissäkin. Elukka oli kuulemma ollut kiltisti, mikä taas antaa ymmärtää, että koiran sekoilusta hieman yli puolet johtuu minusta. Varsinkin perjantaina hajoilin aika huolella vähän kaikkeen, niin vaikuttihan se sitten koirankin käytökseen. Lisäksi on keskiviikosta asti ollut kaveri yökylässä. Rimin rutiineista pyrittiin pitämään kiinni, vaikka ei itse ehditty joka lenkille. Hyvin pärjäsi :) Enemmän mulle oli probleema antaa tuota muitten lenkitettäväksi ja hoidettavaksi…

Se mitä on saatu Rimin kanssa kahdenkeskistä aikaa, on tällä viikolla ollut lenkeillä. Enemmän tai vähemmän ja askelmäärää vaihdellen oon seuruuttanu joka kerta jossain vaiheessa ja välillä useammassakin kohtaa. Rimi tarjoaa vapaaehtoista vierellä kävelyä vähä vähältä eri paikoissa, ja jotkut joka lenkillä kuljettavat pätkät (tosin vain takastullessa) on jo lähes vakiintuneita seuraamiskohtia. Semmoisissa paikoissa voisi varmaan lisätä vaikeustasoa.

Vaikka Rimi oli juhlan ajan yksistään täällä, se oli kuitenkin hengessä mukana. Hääpukuni helma käytiin läpi teippiharjalla parissakin kohtaa ja silti koirankarvoja aina vaan oli. Staattinen sähkö on kiva juttu :D

Käytöskurssilla to 11.2.2010

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010, Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista, Käytöskurssilla ma 1.2.2010 ja Kotiharjoittelua taasen.

Tämän postauksen kuvat ovat kaverini ottamia.

Olipahan rankka reissu Hyvinkäälle. Rimi oli hyvin rauhaton junassa. Hyvinkään asemalla meni oikeastaan jopa oikein hyvin, mutta sittenpä tuo kieltäytyi nousemasta kaverini autoon. Ei ole sitä ikinä ennen tehnyt, päin vastoin innolla odottanut lupaa hypätä kyytiin. Oli niin päättäväinen, että peruutti valjaista pois (y-valjaista ei muka karata). Houkuttelemalla saatiin se sitten omin voimin autoon nousemaan, mutta autossa olo stressasi sitä ihan vietävästi. En keksi muuta kuin kaverin oman koiran takia autossa käytetyn dap-suihkeen hajun ja sen, että auto oli viime kerran jälkeen pesty sisältä. Meidän vierailun jälkeen sitä ei kyllä kukaan enää usko, että joskus on pesty…

Kaverini pikkubelgi oli puolessatoista viikossa rohkaistunut taas pikkuisen lisää. Se haisteli jo takaisin ja oli sen verran aktiivinen Rimiin päin, että Rimi esitti jopa parit leikkiinkutsueleet. Pikkubelgi ei ollut kuitenkaan ihan varma, että haluaakohan hän nyt kumminkaan oikeasti leikkiä Rimin kanssa vai ei, joten Rimi sai sitten keskenään leikkiä pallolla. Pitääkin muistaa ostaa jossain vaiheessa pikkuiselle uusi pallo.

Itse kurssilla meni kohtuuhyvin. Rimi rauhoittui myymälän puolella odotellessa paljon paremmin kun viimeksi. Koulutustilaan siirtymiseen saatiin vähän paremmin järjestystä, kun Sari tuli meitä vastaan ja meinasi, että voisin jo ennen porttia ottaa Rimiä haltuun, ettei mene ihan häsläämiseksi. Miks mä en vaan voi käskeä tota elukkaa? Pitäs kai olla itsestään selvää, mutta annanpa sen huvikseni vaan kohlottaa, ihan turhaan.

Aloitettiin käsikosketuksista. Rimi oli juonessa mukana aika hyvin, mutta juonikin yksinkertainen: koskettamalla kättä A saa naksauksen ja namin saa hakea kädestä B toiselta puolelta. Rimillä kumminkin on vähäistä kokemusta siitä, että käytös kohdistuu palkasta poispäin, jotenka voitiin jättää opetuksesta turhia välivaiheita pois. Liian helppo on useinkin yhtä hyödyllinen kuin liian vaikea, jos opetellaan jotain uutta.

Jos naksuttelu olisi Rimille ihan vierasta, niin varmaan olisi tarvinut käsikosketukset aloittaa niin, että tua koskee mun toiseen käteen ja palkka tulee toisesta kädestä, ja siitä vähitellen ensinnäkin siirtää palkkaa kauemmas kohteesta ja toisekseen ruveta vaihtamaan kohdetta johonkin ulkopuoliseen. Uusimmasta Canis-lehdestä kannattaa lukea Morten Egtvedtin juttu koira-zenistä, siinä puhutaan jossain kohtaa siitä, että koiran on tärkeä oppia tekemään myös niin, että palkka ei tule samasta suunnasta kuin mihin päin koira tekee. Vaikeahko selitys johtuu siitä, että lehti on keittiössä, enkä jaksa olkkarin mukavalta sohvalta nyt liikahtaa.

Seuruutuksessa ”sain luvan” ruveta naksauttamaan oikeammasta seuraamispaikasta. Jee! Rimi pitää kontaktia yllä jo monta askelta pitempään verrattuna parin viikon takaiseen ja sietää naksun viivytystä aikas hyvin. Se ei voinut mitenkään demonstroida Sarille yli-innokasta eteenkiertämistä ja ulospäin tanssimista, vaan seurasi niiiiiiiiin rauhallisesti ja mallikkaasti, että Sari alkaa pian epäillä mun juttujani. Se, mitä minä pidän yli-innokkuutena, saattaakin olla yhdenlaista käytösten tarjoamista ja johtua ihan siitä, että vahvistetiheys on liian harva. Lääkkeenä siis nopeampaa naksutusta, että tyyppi tietää, millä sivulla mennään.

Häiriönä otettiin kaverini ja Sarin reipasta kävelyä eressuntakasin, Sari vihelteli ja otti jossain vaiheessa vinkulelunkin lisämekkalaksi. Ihailtavasti Rimi jätti viheltelyt ja vinkunat kokonaan huomiotta, hiljainen kaverini kiinnosti suhteessa paljon enemmän. Viheltelyn ignoaminen on kuitenkin näillä seuduilla kuin tapaturma- ja vastuuvakuutuksen yhdistelmä. En edes halua koskaan kokea, miten vieras viheltelijä reagoisi, jos saisi 35kg vierasta saksanpaimenkoiraa houkuteltua syliinsä. Sen takia sitä treenataan ja on tosi hyvä, että Rimi on viheltelystä samaa mieltä kun minä.

Paikallaoloon ruvettiin tekemään raskasta häiriötreeniä, nimittäin ihmislauman hajottamista. Rimi on kai tyypillinen paimenkoira siinä, että hänen ihmistensä pitää pysyä kaikki yhres koos ja mieluiten istua pöydän vieressä kahvilla, jollon kukaan ei ole edes aikeissa mennä minnekään. Pistin Rimin istumaan ja pysyin itse ihan elukan vieressä, kun Sari ramppasi koulutustilan portista ulos ja sisään. Rimi kiinnostui, mutta ei mainittavasti huolestunut, piti paikan ongelmitta. Koska Sari oli helppo nakki, vaihdettiin ramppaajaksi kaverini, joka on yksi Rimin tärkeimmistä ”omista”. Rimi pysyi, mutta huolestui selvästi joka kerta, kun kaverini astui portin toiselle puolelle. Tärkeää treeniä tämäkin, täytyyhän tuon oppia, että maailma ei lopu siihen, että joku lähtee pois. On meinaan suht haasteellista lähteä vaikka kavereitten kanssa lenkille, kun Rimi ei yhtään siedä sitä, että porukka hajoaa. Reeniä reeniä reeniä vaan…

Mä voisin pistää tilaukseen kummiskin ison kasan uusia hermokimppuja loppuunkuluneiden tilalle. Päivän pelasti ainoastaan se, että kävely juna-asemalta kotiin sujui niin kun ulkoilun Rimin kanssa pitääkin sujua, rennosti ja pääosin löysässä hihnassa. Lopuksi vähän rajattua todellisuutta, mutta kun Rimillä on niin hyvä ilme :D

Kotiharjoittelua taasen

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010, Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista ja Käytöskurssilla ma 1.2.2010.

Tänään pitäisi taas lähteä Hyvinkäälle. Aika siis tunnustaa, mitä sitä on tullut tehtyä viime kurssikerran jälkeen :)

Seuraamista on tehty jonkun verran sisällä. Huomasin (taas kerran), että kun päättää etukäteen, mitä koiralta odottaa, on helpompi palkata oikein. Koirakin sitten ymmärtää helpommin, kun palkkaaminen on johdonmukaista. Itsestäänselvyyksien viikko on näköjään ollut taas. Eniweis. Halusin pidentää katsekontaktin kestoa, en vieläkään juuri jaksa välittää asennosta, kun se kontakti nyt vaan on tärkein tässä. Olohuoneessa päästään kaksi askelta niin, että katse ei tipu, mutta sitten taas jos pikkaisenkin yrittää pidentää, koira jättää paikkansa sivulla ja kiertää eteen. Välttelin keittiössä harjoittelemista, ettei jumituta yhteen huoneeseen.

Huvikseni kokeilin semmoistakin, että annan käskyn, kun koiran on jossain muualla kun mun sivulla, mutta aika lähellä kumminkin. Ei se hakeudu muualta kohilleen kun takavasemmalta, yllätys. Aina välillä, kun seuruutin näitä minipätkiä perättäin niin, että kuljettiin huoneesta toiseen, Rimi innostui välillä niin paljon, että saattoi ”karata”, lähteä jonnekin huitelemaan kun ei vaan malttanut pysyä rinnalla. Minä vastasin samalla tempulla, käännyin koirasta poispäin ja annoin uuden käskyn. Jos hakeutui, niin palkka, jos ei, niin mammaa harmitti.

En tiedä miksi, mutta tuo seuraaminen vaikuttaa Rimistä olevan kivaa. Hirveän mukavaa ja kierroksia nostavaa touhua. Ihan jeesh että tuo nostattaa kun tehään tämmöstä, en halua mitään masentuneena vierellä laahustavaa elukkaa, mutta kun intoa tuntuu olevan enemmän kun sitten koiralla osaamista/kärsivällisyyttä/järkeä pitää itsensä paketissa ja kulkea aivot edellä. Kokeilin semmoistakin, että kävelin tosi hitaasti. Sillä konstilla sain tiiviimpää kontaktia, mutta tyyppi rupesi jätättämään.

Seuraamista koitin viedä ulkoilmaan. Ilman häiriöitä ja _jos_ tua ei ollu tekemässä jotain paljon tärkeämpää, sain semmoista sinne päin -löllöilyä. Kyllä mulle kelpaa, jostainhan se on ulkonakin alotettava.

Paikallaoloa tehtiin olkkarissa ja keittiössä. Keksin, että voisipas sitä kokeilla mennä ovelle kun koira istuu. Ei ollut ongelma. Testasin mitä käy, jos rämpytän välioven kahvaa, tyyppi pysyi. Sitten päätin avata välioven ihan pikaisesti vaan, ja lähtihän tua elukka paikaltaan… sitten junnattiin kahvanrämpytyksen ja huoneesta poistumisen kanssa vaan. Eihän yhestä epäonnistumisesta pitäs antaa olla, mutta jotenkin en osaa määritellä eri häiriöiden vaikeustasoa niin, että koiralla olis edes mahdollisuus oppia jotain. Kaipa se on suunnitelmallisuuden puutetta.

Mä haluaisin, että ovikäyttäytyminen olis tätä: 1. ovikello soi, koira käsketään istumaan. 2. ovi avataan, koira istuu edelleen paikoillaan. 3. vieraat sisälle ja koira edelleen istuu ja istuu ja istuu ja istuu kunnes 4. vieraat ovat asettautuneet ja koiran voi päästää moikkaamaan.

Kuulostaako hyvältä? Munkin mielestä. Ihan pienen pieni, suorastaan minimaalinen juttu on kuitenkin tuo ovikello, kun puoli vuotta ovikello on tarkoittanut jeekivaakivaakivaabojoingbojoingbojoing. Mennee tavattoman kauan, ennen kun saa muutettua tota pellen korvien välissä olevaa mielikuvaa rauhallisempaan suuntaan.

Käytöskurssilla ma 1.2.2010

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!, Käytöskurssilla ma 25.1.2010 ja Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista.

Tämän postauksen kuvat ovat kaverini ottamia.

Jo kävely juna-asemalle oli melkoista tahkoamista elukan kanssa. Se tiesi, tai vaistosi, että nyt ollaan menossa Junaan. Junamatka Hyvinkäälle ei mennyt ihan niin hyvin kuin viimeksi, mutta siltikin paljon paremmin kuin mitä se pahimmillaan on. Rimi lauloi vasta Riihimäellä, kun hirveän yllättäin tuli tekninen vika, kun piti junayksikkö liittää toiseen. Kaverini sitten ystävällisesti tuli hakemaan meidät Riksusta. Tapaaminen pikkubelgin kanssa sujui rauhallisemmin kuin viimeksi, ehkä tästä vielä jotain saadaan aikaiseksi. Ainakin se, että voi nuo kaksi olla samassa kämpässä yhtaikaa niin, että saa mammat juoda kahvinsa rauhassa.

Rimi rauhottui peräti makoilemaan koulutustilaan hetkeksi ennen meidän vuoroamme. Se ei kuitenkaan päästänyt irti ja rentoutunut, vaan heti, kun jotain vähänkin tapahtui, piti nousta tikkana (tai sakemannina) pystyyn. Jotkut koiralliset ehkä tietää sen ”*huokaus* okei maataan sitten, on tylsää”-asennon.

Sari tuli sitten kahvikupin kanssa. Kerkesin sanoa että ”aa, sulla on kahvikuppi” ja sitten Sari lähtikin hakemaan lattiarättiä… aina niin hyväkäytöksinen, rauhallinen ja ihmisiä kauniisti tervehtivä koirani <3 Ihan kaikki kahvi ei läikkynyt lattialle, mikä varmaankin vaikutti siihen, että saatiin kuitenkin kehuja sitten, kun katottiin, mitä koira oli oppinut lisää.

Rimi taas avitti mua ja antoi ymmärtää vähän liikaa osaamistasostaan, tai siis esitti että hää ny istuu paikallaan vaikka mamma menee pariksi sekaksi sermin taakse piiloon. Tai että hän nyt ainakin kaksi metriä pitää katsekontaktia vaikkei naksu heti kuulukaan. Kuitenkin elukka oli rauhattomampi kuin ekalla kerralla, ja hieman häiriintyi myymälän puolelta kuuluvasta koirien mekkalasta. Ihmeesti se kuitenkin sai jätettyä moiset omaan arvoonsa ja kiinnitettyä huomionsa takaisin muhun.

(järjen valo)

Paikallaoloon lisättiin nyt häiriöksi rauhallisesti koiran toisella puolella koirasta välittämättä kävelevä ihminen. Rimi sieti Saria hyvin, kaveriini tyyppi reagoi taaskin selkeämmin. Niinpä harjoitusta muokattiin koiran mukaan – Sarin liikkuessa pääsin kauemmaksi tai saatoin istuttaa Rimiä pidempään, kaverini liikkuessa taas jäin lähemmäksi koiraa tai lyhensin aikaa. Reeninkiä tarvitaan sille saralle kyllä pal-jon. Jättepaljon.

Rimi osaa palauttaa mamman maanpinnalle turhankin usein. Sari heitti Steve Whitelta, amerikkalaiselta poliisikoira(nohjaaja)kouluttajalta lähteneen 20-20-20-ajatuksen: koira yleistää, eli siis oppii osaamaan, kun on tehty 20 onnistunutta toistoa 20 eri paikassa 20 eri häiriötekijän vaikutuspiirissä. Pitkästä matikasta huolimatta mun sormet loppuu paljon ennen kun koiran koulutus! Enhän minä Rimiltä poliisikoiratarkkuutta vaadi, mutta ois se kiva jos se vaikka joskus yllättävässä äkkitilanteessa tekis niin kun käskettäis. Jos englanti taipuu, niin eräs lemppariartikkeleistani vääntää rautalangasta koulutussuunnitelman tekoa.

Seuraamiseen otettiin uudeksi häiriöksi kaksi eri puolilla koiraa liikkuvaa ihmistä. Jälleen kaverini oli Rimin mielestä kiinnostavampi kuin Sari, mutta silti tyyppi pysyi aika hyvin. Asento oli tiiviimpi parempi kuin viime kerralla, siihen on näköjään kotireenaus auttanut. Tietysti se vähän onkin ideana kun kotona harjoitellaan..

Uutena asiana otettiin käsikohteen alkuopettelu. Rimille tarvitsi pari kertaa naksauttaa, kun se puolivahingossa kuonolla tai päällä osui Sarin käteen, sitten se alkoi omatoimisesti tökkiä. Seuraava vaihe olikin jo meille tuttu, kun mamman naksutinsormi oli hidas. Rimi alkoi ”tökkiä” kättä avoimella suulla :D Odotin naksun kanssa kunnes suu oli kiinni, mutta edelleen koski käteen, mikä auttoi kunnes rupesin taas siinä suhteessa olemaan liian hätäinen. On se vaan tarkka laji.

Seuraava kerta onkin sitten ensi viikon torstaina vasta. Ehditään kovasti harjoittelemaan :)

Kotiharjoittelua vko 5: paikalla istumista ja seuraamista

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta “terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi! ja Käytöskurssilla ma 25.1.2010.

Viikko meni äkkiä. Tiistaina ja keskiviikkona olin koulussa ja kotonakin hampaattomuussärkyisenä, kun valkotakkiset poistivat viimeiset viisauteni rippeet. Vasta torstaina sain sitten aikaiseksi tehdä koirakoululäksyjä.

Paikalla istuminen: Torstaina, perjantaina ja lauantaina harjoiteltiin keittiössä. Enimmäkseen siirryin parin kolmen askeleen päähän ja heti takaisin, satunnaisesti kokeilin mennä jopa neljä ja puoli askelta pois. Pitemmälle ei meiän keittiössä pääse. Keittiössä Rimi oli alusta alkaen suht varma, mutta oikeastaan torstain treenistä puolet meni siihen, että varmistelin sen tietävän, mitä siltä haluan.
Sunnuntaina siirryin keittiöstä eteiseen. Rimiä on eteisessä istutettu jokaisen ulkoilun yhteydessä mennessä ja tullessa, joten eteinen oli heeeeeeeeeeelppo nakki tuolle. Pääsin jopa keittiön nurkkaan asti, siis yli viisi askelta pois koiran luota, eikä Rimi edes tainnut miettiä, että voisi pitää sitä asennon rikkomisen arvoisena, katseli vaan että aijaa, taas tätä. Eteisessä ei sitten tehtykään kun ehkä kymmenen toistoa, ennen kun siirryttiin makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneessa Rimi oli selvästi pihalla, vaikka sisätiloissa oltiin. Laskin kriteerin pikkaisen sen rajan alle, että koira vielä pysyi, siis puoli askelta ja takaisin. Kolmen noin kymmenen toiston sarjan kuluessa pääsin kokeilemalla kahden ja puolen askeleen päähän niin, että koira pysyi, mutta oli epävarman oloinen. Ihan viimeisellä toistolla otin peräti kolme askelta taakse ja kahdella isolla harppauksella tulin takaisin, eikä Rimi liikkunut. Jos olisi liikkunut, olisi pitänyt vielä ottaa pari toistoa, että jää elukalle hyvä maku suuhun. Kirjaimellisesti.

Erityisiä huomioita paikalla istumisen opettelusta: Rimi ei tarjonnut kertaakaan maahanmenoa, vaan asennon rikkoutuessa koira lähti paikaltaan. Lepsuilin ja annoin etutassujen siirtyä, kunhan takapää pysyi maassa. Olisi pitänyt siirtyä keittiöstä muihin vähiin huoneisiin hieman nopeammin. En arvannut, että Rimi kököttää eteisessä niin asiallisesti, kun en ole pitänyt arkitoimien yhteydessä istuttamista minään varsinaisena paikallaolotreeninä. Kun vertaa eteistä makkariin, huomaa kyllä, miten heikosti koira yksikseen oppii yleistämään – ei opi. Käskynä on edelleen pelkästään istutuskäsky, vaikka Sari sanoikin, että paikallaanolokäskyä kannattaakin lisätä vasta, kun pääsee neljä viisi askelta pois koiran luota. Luultavasti jätän kuitenkin paikallaanolokäskyn pois, koska haluan koiran istuvan kunnes toisin annetaan ymmärtää, vaikka pommi räjähtäisi takana tai taivas putoaisi niskaan, kautta Teutateksen.

Epämuodollinen seuraaminen: Torstaina ja perjantaina naksautin, kun koira yleensäkin tuli mukana. Seuruutin keittiössä, keittiöstä eteiseen ja takaisin, palkkaa lähes joka askeleella. Rimi poikitti jonkin verran, joten varsinkin perjantaina viskasin namin Rimin vasemmalle puolelle vähän taakse itsestäni katsottuna, asento korjaantui.
Lauantaina ja sunnuntaina päätinkin sitten ruveta palkkaamaan katsekontaktista, naksaus heti kun koira katsoikin. Pitempään kontaktiin ei päästy, elukka pyrkii kääntymään eteeni tuijottamaan eikä kestä pienen pientäkään naksun viivytystä sivulla. Seuraaminen siis aivan alkutekijöissään. Pitää koota se palasista, joista olen keksinyt jo 1) etäisyyden sivuttaissuunnassa 2) oikean seuraamispaikan etenemissuunnassa 3) katsekontaktin 4) suoran asennon ja 5) keston. Ja tässä ei puhuta vielä edes mistään käännöshommeleista, jolloin mukaan tulee mm. takapään käyttö.

Ulkona olen antanut seurauskäskyn sillon, kun koira on itse tarjonnut jotain sinne päin, yleensä sivulla kulkemista ja katsekontaktia, mutta vähän etäämmällä kuin sisällä. Kuitenkin tämmöinen treeni on ollut hyvin epäsäännöllistä. Paikallaoloa olen tehnyt niin, että olen häiriöttömässä tilanteessa komentanut koiran istumaan ja ottanut jokusen askeleen poispäin, eilen ja toissapäivänä peräti kiersin koiran takaa kokonaisen ympyrän, ja palkannut vapauttamalla haistelemaan keltaista lehdistöä.

Yleisesti ottaen mun pitää pitää harjoittelusta kirjaa paljon tarkemmin. On menty mutulla eteenpäin, mikä todnäk on hidastanut Rimin edistymistä, vaikka se nyt silmin havaittavaa (juuri ja juuri) on ollutkin.

Käytöskurssilla ma 25.1.2010

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta ”terrieri.net”.

Edelliset postaukset: Käytöskurssi alkoi!

Tämän postauksen kuvat kaverini ottamia.

Ensimmäinen kurssikerta oli eilen. Rimi sai tutkia koulutushuoneen irrallaan omaan tahtiinsa, kun juteltiin Sarin, meidän kouluttajan kanssa. Tuttujen ihmisten tervehtiminen on se mikä mua eniten Rimin käytöksessä harmittaa, jotenka mietittiin, mitä koiran pitäisi tehdä riehumisen ja halailun sijasta. Koira ei voi olla tekemättä mitään.

Ite tykkäisin, että Rimi kävis haistamassa ja antais sitten olla, mutta ei tommonen häseltäjä (tai moni muukaan koira) kovin helposti ymmärrä välimuotoja, on/off-kytkimessä on vain kaksi asentoa. Joko tervehtii tai ei tervehdi, ja näistä vaihtoehdoista valittiin ei tervehdi. Tervehtimisen sijaan Rimin tehtävä on istua jököttää paikoillaan (niiiiinpä). Jossain elämänsä vaiheessa Rimille voisi sitten antaa luvan käydä tökkäämässä kuonollaan kättä tervehtimismielessä, mutta mun veikkaukseni mukaan se joutuu ensin useamman vuoden vaan istumaan. Riehuntarituaali on kuitenkin päässyt jo vuoden verran vahvistumaan, joten sitä ei hetkessä saada kokonaan unohtumaan.

Koko aikana tehtiin kahta harjotusta: paikallaan istumista ja epämuodollista seuraamista. Paikallaan istuminen alotettiin siitä minkä Rimi jo osaa, siis istua paikoillaan kun minä olen vieressä. Tossa vaikeutta lisäsi tietenkin vieras paikka, mutta rauhallistahan siellä oli eikä mitään ylimääräisiä häiriöitä. Sari oli tosi neutraalisti, eikä ollut Rimin mielestä kiinnostava, kun mamman kanssa tehtiin jotain!

Simppeli tavote oli ottaa miniminiaskel taakse ja saman tien takaisin ja päästä palkkaamaan, kun koira oli paikallaan vielä kun palasin. Minä kuulemma näytin siltä, että odotan vaan milloin koira lähtee paikaltaan, joten ei ihme että en alkuun päässyt edes puolta askelta kauemmas Rimistä. Painonsiirtojen ja hivuttautumisen kautta Rimi vähitellen rupesi sietämään mun liikettäni, ja ihan lopussa pääsin puolikkaan askeleen ja toisella jalalla viereen :)

Seuraamista harjoiteltiin siksi, että Rimi oppisi pitämään huomionsa minussa, kulkemaan lähempänä kun kauempana ja toimimaan häiriössäkin. Kriteeri oli about oikea paikka mun rinnallani, mutta sivusuunnassa väliä sai olla. Palkka silloin kun koira katsahtikin muhun. Rimi jostain syystä päätti esiintyä edukseen (ehkä eka kerta ikinä täysin vieraan ihmisen läsnäollessa) ja hokasi homman tosi pian. Tietty sitä oli keittiössä reenattu, mutta että vieraassa paikassa tosta vaan.

Aloteltiin käskysanan lisäämistä (vihjeestä tietysti pitäis puhua) juuri ennen naksausta. Rimi sitä varmaan vielä ymmärtäny yhdistää, mutta kun se mun höpinöistäni huolimatta teki niin kuin piti, niin muutaman naksun jälkeen Sari lähti tuolistaan liikkeelle. Rimi oli pikkaisen kiinnostunut, mutta aika pian se päätti taas kulkea mamman mukana. Kun pikkuhäiriö ei haitannut, Sari alkoi heiluttaa käsiään ja mun pyynnöstäni seuraavana askeleena myös viheltää Rimille, ja edelleen tyyppi tallailee mun vieressä! Niinpä vaihdettiin kaverini häiriötekijäksi. Rimille tutumpi ihminen oli myös kiinnostavampi, ja muutaman kerran Rimi meni moikkaamaan, mutta yllättävän helposti sain sen taas ”ruotuun”. Ehkä mun pitäs vaan luottaa elukkaan pikkiriikkisen enemmän? Aika usein tulee skipattua koko käskyn antaminen ihan vaan siksi, että olen varma, ettei Rimi kuitenkaan tottele.

Kotiläksyksi saatiin paikallaolon opettelua ja seuraamisen jatkamista. Vähemmän hammassärkyisenä voisin miettiä kohtuullista tavoitetta ensi viikoksi. Eihän me muuten edistytä, jos ei täällä reenata, missä Rimi taitojaan eniten tarvii. Minä oon kyllä ylpeä Rimistä. Tietty se oli asiallisesti juurikin sen 20min, mutta se tosissaan keskittyi, vaikka sai sen näyttämään tosi helpolta. Tosta voi tulla vielä jotain suurta, ainakin jonkun möllitokon vois käydä kuuden seittemän vuoden päästä voittamassa ;)

Käytöskurssi alkoi!

Aiemmat ja tulevat postaukset Terrieri.netin käytöskursseilusta löytyvät helpoimmin valitsemalla sivupalkin aiheet-alasvetovalikosta ”terrieri.net”.

Jokunenkin päivä sitten hyvin salaperäisesti kerroin Rimin pahoista tavoista, ja nyt voi sitten jo täälläkin kertoa, että Erakon blogin kirjoittaminen poiki kutsun mennä Terrieri.netin koirakoulun käytöskurssille blogiraportointia vastaan. Kurssia vetää Sari Lehtola ja kurssipaikka on Hyvinkäällä Terrieri.net-kivijalkakaupan lämpöisissä tiloissa, mikä on kovasti hienoa näillä keleillä. Kurssilla on kolme koiraa, joille jokaiselle on omistettu 20 minuuttia yksistään näin alkuun, ja jos/kun koira alkaa sietää häiriötä reilusti enemmän, voidaan koiria opettaa yhtaikaakin. En osaa edes arvioida, milloin Rimin kanssa päästään niin pitkälle, jos kurssin aikana edes keretään.. Hieno mahdollisuus silti.

Kurssilla keskitytään niihin asioihin, joihin koiran omistaja haluaa parannusta. Rimin parannuskohteet listasinkin jo loppiaisena. Meidän kannaltamme tärkeää on naksuttimen ”salliminen”. Terrieri.netin koulutus on palkitsemiseen perustuvaa, ja naksutinkoulutus sattumalta sopii niihin raameihin oikein hyvin. Ratkaisua haetaan niillä keinoilla mitkä minä hyväksyn ja tiedän Rimin kanssa toimivan, ja kouluttaja osaa neuvoa sen mukaan eikä totea, että heitäpä se naksutin kaivoon, nyt koulutetaan kunnolla. Tuntuu järkevältä mennä semmoiselle kurssille, jolla opetetaan niin, että voin olla kouluttajan kanssa enemmän samaa kuin eri mieltä. Tulee sitten kotona treenattua ja ennen kaikkea mentyä seuraavallakin kerralla paikalle. Varsinaisesti ongelmakoirakoulutusta tuon ei kuitenkaan ole tarkoitus olla.

Koirakouluilu Hyvinkäällä merkkaa meille tunnin junamatkaa suuntaansa, ja kuten olen aiemminkin avautunut, niin Rimille menomatka on jotain aivan kammottavaa. Eilen se kuitenkin vaivautui olemaan hiljaa! Namitin pysäkkien kohdalla, kun malttoi pysyä suht rauhallisesti makoilemassa, ja Riihimäelle asti päästiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Viimeiset minuutit Riksusta Hyvinkäälle Rimi piti huolen, että koko juna tietää hänen olevan paikalla ja ehdottomasti haluavan pois. Takastulomatka meni yhtä sujuvasti kun aina ennenkin, ja tyyppi jopa nukkui kyljellään penkkien alla. Jos ensi kerralla otan itelle jotain tekemistä mukaan, vaikka kirjan, niin tuskin se sitten rauhallisesti viittii olla. Kurssi kestää kymmenen viikkoa, joten meille tulee yhteensä 20 junamatkaa lyhyen ajan sisään. Toivotaan, että kehitystä tapahtuu.

Hyvinkään päässä autollinen kaverini ystävällisesti lupautui sekä kuskiksi että kurssille kuvaajaksi ja avustajaksi. Kaverini otti joulukuun alussa belgianpaimenkoirapennun, ja Rimillä riittikin sitten riehuttavaa kun tapettiin aikaa uhmaamalla mm. taulutelevision eheyttä, sohvapöydän lasiastioiden ja eritoten kahvimukien pystyssä pysymistä, eli siis käytiin kylässä junamatkan jäljiltä kierroksilla käyvän koiran kanssa. Rimi olisi kovasti halunnut pikkubelgin kanssa edes vähän leikkiä, heitti sille palloakin, mutta ei pikkubelgi ole pallojen perään ainakaan vielä. Vartti taisi mennä, ennen kuin päästin Rimin haistelemaan pentua, mutta pentu kun oli vähän arka ja Rimin idea leikkimisestä ei vastannut pennun käsitystä, niin pääasiallisesti pidin Rimin pienestä erossa. Kaverini kuitenkin lupasi, että saadaan toistekin mennä käymään, ja onhan mulla koiravakuutuksessa vastuuvakuutus jos telkkarille käy huonosti…  mutta kyllä se varmasti siitä :)

En ollu aiemmin miettiny Lahtea pitemmälle näitä koirakurssijuttuja. Vaikka Hyvinkää on pienempi paikka, niin tarjontaa vaikuttais olevan enemmän kun täällä. Junamatka koiran kanssa maksaa opiskelijalta saman verran kun Lahdessa maksaa linja-auton kertalippu (huom. vaihdoton, ja sitten ihmetellään kun on linkut tyhjiä), ja koirasta joutuisi maksamaan vielä 1,5e lisää per matka. Puhumattakaan siitä, että meiltä ei yhdellä linja-autolla pääse yhdenkään koulutuskentän viereen, kun kaikki liikenne kulkee keskustan kautta ja kentät sijaitsevat kaupungin laidoilla eri ilmansuunnissa.

Nyh tarvihee kummiskin lähteä kohti Helsinkiä, ohjelmassa mm. loppujen viisaudenhampaitten poisto :( Kirjottelen illalla sitten varsinaisen raportin eilisestä.